Stam1na @ Tavastia 16.12.2016

Stam1na julkisti loppuvuoden keikkansa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.5.2017
Stam1na @ Tavastia 16.12.2016

Lukuisilla Emma-pysteillä palkittu lemiläinen metalliyhtye Stam1na on julkistanut loppuvuoden keikkansa. Suomen kiertue ”Free Like a Flying Eagles 2017” starttaa kesäkuun 10. päivä Vantaan The Rockfestistä. Kesällä yhtye nähdään myös mm. Seinäjoen Provinssissa, Oulun Qstockissa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla yhteiskeikalla Amorphiksen ja Stratovariuksen kanssa. Kiertueen päätteeksi Stam1na järjestää kesäjuhlat Helsingissä, Joensuussa ja Jyväskylässä. Mukana juhlia lämmittelemässä laulu- ja soitinyhtye Huora. Kyseiset klubikeikat ovat Stam1nan vuoden viimeiset esiintymiset Suomessa. Liput tulevat myyntiin torstaina klo 9.

”A’vot sie! Lemin toiseksi nuorin metalliyhtye on taas enemmän kuin liekeissä tulevasta kesästä. Keikkarintamalla on tarjolla ihan uusia tuttavuuksia, muutamat vanhat klassikot sekä kesän päättävät hikiset kesäjuhlat Huora-yhtyeen kanssa! Muotitietoinen bändimme on myös lähes pakotettu uusiutumaan keikkavaatteiden osalta, koska cargo-shortsit ovat tuoreimman tutkimuksen mukaan hirveintä, mitä vaatekaapista voi löytyä!”, hihkuu innostunut basisti Kai-Pekka Kangasmäki.

Stam1nan vuosi huipentuu bändin uran pisimpään ulkomaan kiertueeseen, kun yhtye kiertää yhdessä karhulalaisen Omnium Gatherumin kanssa kuukauden ajan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Stam1nan vuosi 2017 alkoi ulkomailla Jenkeistä, ja huhtikuun lopulla kävimme harjoittelemassa saksan kieltä Eläkeläisten kanssa ikimuistoisella Liittokanslerit-minikiertueella. Vuoden lopussa pääsemme kuitenkin tositoimiin, kun toistaiseksi pisin ja kiivastahtisin ulkomaan kiertueemme starttaa lokakuussa kera Kotkan OmG:n ja islantilaisten ritareiden! Uikkarit ovat jo pakattuna ja perseet vahattuna, Portugali kutsuu, viva la Kake!”, Kaikka huudahtaa.

”Free Like a Flying Eagles 2017”-kiertue
10.6. The Rockfest, Vantaa
29.6. Provinssi, Seinäjoki
14.7. Outfox Festival, Salo
15.7. Pioneerifestivaali, Koria
28.7. Kuopio Rockcock, Kuopio
29.7. Qstock, Oulu
5.8. Oopperajuhlat, Savonlinna
11.8. SmugglerRok, Lieto
12.8. Virgin Oil, Helsinki w/ Huora
18.8. Kerubi, Joensuu w/ Huora
19.8. Lutakko, Jyväskylä w/ Huora

”The Arctic Circle Alliance – Chapter 1” w/ Omnium Gatherum & Skálmöld

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

25.10. Frankfurt (Germany) – Nachtleben
26.10. Amstelveen (Netherlands) – P60
27.10. London (UK) – Underworld
28.10. TBA
29.10. Paris (France) – Le Petit Bain
30.10. Nantes (France) – Le Ferrailleur
31.10. Limoges (France) – CC John Lennon
02.11. Porto (Portugal) – Hard Club
03.11. Lisbon (Portugal) – RCA Club
04.11. Madrid (Spain) – Penélope
05.11. Murcia (Spain) – Garaje
06.11. Barcelona (Spain) – Razzmatazz 3
07.11. Puget Sur Argen (France) – Rat’s
08.11. Lyon (France) – CCO
09.11. Milano (Italy) – Legend
10.11. Sion (Switzerland) – Le Port Franc
11.11. Bern (Switzerland) – Gaskessel
12.11. München (Germany) – Backstage
13.11. Prag (Czech Republic) – Futurum
14.11. Budapest (Hungary) – Barba Negra
15.11. Krakow (Poland) – Kwadrat
16.11. Poznan (Poland) – U Bazyla
17.11. Berlin (Germany) – Bi Nuu
18.11. Hannover (Germany) – Mephisto
19.11. Köln (Germany) – Underground

Luetuimmat

Uusimmat