Status Quolta akustinen albumi marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.9.2014

Status Quo 2014Status Quo yllättää fanien lisäksi myös itsensä ja julkaisee viidenkymmenen hard rock -vuotensa jälkeen täysin akustisen albumin. Aquostic (Stripped Bare) julkaistaan marraskuun 17. päivä ja se sisältää 22 uudelleenmuokattua, kaukana vahvistimista soitettua Status Quo -hittiä. Myös promokuvissa on kirjaimellisesti riisuttu meininki kun miehenköriläät esiintyvät aatamin asuissaan, suojanaan vain soittimet.

Aquostic-albumi ei syntynyt täysin omin voimin vaan apujoukkoja haettiin taustalauluihin, ja lisäksi studioon pyydettiin myös muutama vieraileva muusikko tukea antamaan. Levyn kansikuvan on napannut itse Bryan Adams.

Aquostic (Stripped Bare) sulkee kansiensa sisään muun muassa hitit Rockin’ All Over The World, Down Down, Paper Plane, Down The Dustpipe, Matchstick Mensekä albumiklassikot And It’s Better Now, All the Reasons ja Reason For Living.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin valmistuminen on ollut omanlaisensa aikamatka bändille itselleen. Siihen mistä kaikki lähti, millaisia vuosia on eletty ja mitä tehty ja koettu. Kokoelmalevyn lisäksi Aquostic toimii myös kuuntelijalleen pienenä historiikkina 50-vuotiaasta rock-jättiläisestä.

Aquostic (Stripped Bare) jakaa mielipiteet varmasti. Tätä levyä voi pitää joko musiikkimaailman täydellisenä floppina tai täydellisenä aarteena. Joka tapauksessa se on Status Quoa tavalla, jollaisena et ole heitä ennen kuullut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat