Suomalainen showkuoro esitti a cappella -version Rammsteinin Du Hastista: katso musiikkivideo

Kirjoittanut Teemu Esko - 30.5.2016

Aventur 2016Helsinkiläinen showkuoro Aventur on tehnyt oman versionsa industrial metal -veteraani Rammsteinin ”Du Hast” -kappaleesta, jonka on a cappella -tyylin mukaisesti esitetty täysin laulamalla ilman soitinsäestystä. Aventur kertoo Facebookissa päätyneensä kyseiseen kappaleeseen hakiessaan jotain uutta ja yllättävää. Voit katsoa musiikkivideon tästä:

Koko tiedotteen videon synnystä voit lukea tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

AVENTUR-BLOG #2 – ERÄÄN VIDEON SYNTYTARINA

Oli kevät 2015 ja viimeiset KOHU! -esitykset olivat takanapäin. Aventurissa alettiin pohtimaan seuraavia siirtoja yleisön viihdyttämiseksi ja yllättämiseksi. Päätettiin, että seuraavaksi tehdään musiikkivideo osana seuraavaan, keväällä 2017 ensi-iltansa saavaan showhun valmistautumista. Ideaa hauduteltiin kesän yli ja vielä pitkälle syksyyn kunnes kesken joulukiireiden syntyi päätös – keväällä 2016 tuo video toteutettaisiin.

Aventur ei ole koskaan ollut perinteinen ”kaapukuoro”, joten videoitavan biisin piti olla jotain erilaista, uutta ja yllättävää ja sovituksen jotain sellaista, joka asettaisi monenlaista hulluakin kokeilleen Aventurin aivan uudenlaisen haasteen äärelle. Pohdinnan jälkeen video päätettiin tehdä saksalaisen industrial metal -yhtye Rammsteinin kappaleesta Du Hast. Uutena haasteena päätettiin esittää kappale uskollisena sen alkuperäisille soundeille – mutta a cappellana! Toisin sanoen kaikki sisältö tuotettaisiin ihmisäänten voimin, toki tekniikkaa ja efektejä hyödyntäen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä uusi lähestymistapa vaati paljon harjoitustunteja taas kerran uuden äärelle joutuneilta kuorolaisilta. Myös investointeja uuteen laitteistoon jouduttiin tekemään. Videota päästiin toteuttamaan pitkällisen suunnitteluprosessin jälkeen: maaliskuussa tehtiin äänityksiä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme KSF Entertainment Groupin korvaamattomalla avulla ja pitkällisen etsimisen jälkeen täydellinen kuvauspaikkakin löytyi maan alta lämmönjakokeskuksesta, mistä iso kiitos Vantaan Energialle!

Huhtikuinen kuvauspäivä olikin kuvauspaikan luonteesta johtuen varsin hikinen rupeama, mutta kuoro oli liekeissä ja jälki erinomaista, kiitos kuvauksesta vastanneen Mobile-TV Oy:n sekä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Dimmercity Light & Soundin vakuuttavien valojärjestelmien. Projektin loppu olikin sitten lähinnä istumalihastreeniä. Tunnista ja päivästä toiseen äänitysten miksaamista sekä videon leikkausta ja editointia.

Nyt tuo projekti on valmis ja video näkee päivänvalon huomenna perjantaina 27.5.2016 kello 17:00 Aventurin Youtube-kanavalla.

Vielä iso kiitos kaikille mukana olleille!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

/ Miika, taiteellinen johtaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat