Suomen vastaus Sweden Rockille – Rockfest 2018 osa 3

Marilyn Manson – Rockfest 2018

Rockfest-perjantain piti omalta osaltani käynnistyä kotimaisen power metal-jyrä Arionin keikalla. Pahana kantona kaskessa olivat kuitenkin tekniset ongelmat, jotka viivästyttivät keikan alkua lähes puoli tuntia. Vaivastuttavan pitkään yleisö joutui katsomaan, kuinka ­rumpali Topias Kupiainen polki ilmeettömänä settinsä bassorumpua turhaan: ääntä ei tullut. Kun keikka sitten vihdoin alkoi, yhtye esiintyi yhtä energisenä ja positiivisena, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valitettavasti ehdin seurata Arionin keikkaa vain yhden kappaleen ajan, sillä uuden albumin vastikään julkaissut Mokoma oli juuri tulossa soittovuoroon Perkele-lavalla.

Vuonna 2015 ilmestyneen ”Elävien kirjoihin”-albumin voidaan sanoa käynnistäneen jonknlaisen renessanssin Mokoman uralla. Uriinsa uurtuneella thrash-veteraaneilla olikin yhtäkkiä hyppysissään levytys, joka kappalemateriaalinsa ja taustatarinansa puolesta puhutteli paljon muitakin kuin vain metallikansaa. Bändin ympärille syntynyt positiivinen kuhina ei ole ottanut laantuakseen, ja Rockfestin keikalla soineiden uusien kappaleiden vastaanotto sekä loppuunmyyty julkaisukeikka Lutakossa antavat osviittaa, että hype kantaa vielä ”Hengen pitimet”-levynkin yli. (Ossi)

Mokoma on livebändi, joka tuntuu vetävän runsaasti porukkaa paikalle missä tahansa esiintyessään. Näin tapahtui myös perjantaina, jolloin yhtye keräsi Perkele Stagelle suuren ja innokkaan väkijoukon. Biisikattaus oli kovatasoinen, jonka pääosaan nousi keväällä julkaistu “Hengen pitimet” -albumi, jonka materiaalia yhtye soitti lähes puolet keikasta. Soittoon päätyivät uutuusviisuista muun muassa “Hirtehinen”, “Linnut eivät enää laula” sekä yhteishoilaukseen oivallisesti soveltuva “Salaisuus”. Vanhemmista hittibiiseistä vastasivat puolestaan raivoisa “Pahaa verta”, hyväntuulinen “Hei hei heinäkuu” sekä puhutteleva “Sinne missä aamu sarastaa”.

Fanit – Rockfest 2018.

Keikka hoidettiin pakettiin varmalla ammattitaidolla ja tunnin veto soljui alusta loppuun ilman suurempia murheita. Ensimmäisen kappaleen aikana soundit hakivat vielä tasapainoa, mutta nämäkin saatiin kuntoon nopeasti. Loppukeikalla lähinnä Marko Annalan huutolaulut aiheuttivat ongelmia, sillä nämä tuntuivat monessa kohdin hukkuvan muiden soitinten sekaan. Pienet puutteet eivät kuitenkaan tahtia haitanneet, sillä paikalle saapunut yleisö hoilasi kappaleiden mukana pitkin keikkaa ja lavan edustalle syntynyt moshpit tarjosi hyvät kyydit vauhdikkaamman menon ystäville. Vaikka yhtye itsessään esiintyi varsin vähäeleisesti, takasi timanttinen settilista jokaisen paikalle saapuneen viihtymisen. Bonuspisteet lähtevät rohkeudesta soittaa uutta materiaalia näinkin runsaasti, sillä moni yhtye tyytyy turhan usein vetämään vain niitä tuttuja hittivetoja. (Jesse)

Mokoman keikalta askel kävi suoraan mahdollisimman lähelle päälavaa, jossa aloitti itselleni yksi festarin odotetuimmista bändeistä nimeltään Amorphis. Ei tietenkään sillä, että nämä suomalaisen melodisen metallin suurlähettiläät olisivat mikään harvinainen näky Suomen suvessa. Innostus kumpusi tietenkin siitä, että tämä kuusikko oli vain kolmea viikkoa aiemmin julkaissut uransa kunnianhimoisimman levyn ”Queen of Time”, ja Rockfestin keikalta oli lupa odottaa uusien kappaleiden ensiesitystä Suomen kamaralla. Uusia biisejä tulikin peräti neljä, eli keikan avannut ”The Bee”, radiossakin soinut ”Wrong Direction”, ”The Golden Elk” ja ”Daughter of Hate”. Viimeksi mainitun kuulemista livenä oli varmasti moni odottanut erityisellä mielenkiinnolla, onhan kyseessä uuden levyn aggressiivisin kappale. Haastavuudestaan huolimatta laulaja Tomi Joutsen ja koko rytmiryhmä suoriutui biisistä hyvin, ja muutkin uudet kappaleet soivat livenä yhtä komeasti kuin odottaa saattoi. Jopa omasta mielestäni tylsähkö ”Wrong Direction” kuulosti livenä paljon menevämmältä.

Fiiliskuvia – Rockfest 2018

Uusien biisien ohella muu setti oli varsin tuttua ja turvallista Amorphista. Radioystävällisestä materiaalista pitäville tarjoiltiin muun muassa ne perinteiset ”Silver Bride” ja ”House of Sleep”, kun taas bändin alkukantaisempaa soundia mieliviä hemmoteltin ”The Castawayllä” ja ”Into Hidingilla”. Musiikin ohella huomio keskittyi esiintymisestradin ulkoasuun, joka oli aivan viimeisen päälle upea jättimäisestä taustalakanasta ukonvasara-proppeihin.

Neljä uutta biisiä festarisetissä oli hyvä pelinavaus Amorphikselta, ja toivottavasti syksyn keikoilla uusi levy pääsee vielä suurempaan rooliin. Ei olisi mikään vääryyskään, jos jollain erikoiskeikalla Suomessa kuultaisiin koko paketti alusta loppuun.

Phil Campbell and Bastard Sons oli seuraavana vuorossa telttalavalla. Nimensä mukaisesti kokoonpanossa soittaa entinen Motörhead-kitaristi Phil Campbell ja tämän kolme aikuista poikaa laulaja Neil Starrilla vahvistettuna, ja keikalla kuullun perusteella musiikkityyli sopisi melko somasti vaikkapa lokeroon asenteellinen rock ’n roll. Keskisormen heiluttelut ja “Get on your knees”-huudatukset eivät allekirjoittaneeseen tosin vedonneet, vaikka suurin osa varsinkin lavan edustan yleisöstä oli esityksestä aivan pähkinöinä. Phil Campbell and Bastard Sonsin setti jakautui covereiden ja oman materiaalin kesken melko tasaisesti. Coverit olivat pääasiassa Motörheadia yhdellä Hawkwind-biisillä (“Silver Machine”) höystettynä. Aivan loppuun en keikkaa katsonut, sillä Megadethin oli määrä aloittaa päälavalla välittömästi Phill Campbell and Bastard Sonsin jälkeen, ja halusin varmistaa pääseväni näkemään tuon keikan alusta alkaen.

Phil Campbell And The Bastard Sons – Rockfest 2018.

Valitettavasti Megadethin keikka ei aivan kaikkia odotuksia täyttänyt. Suurin kasa pyyhkeitä heitettäköön pääarkkitehti Dave Mustainelle, jonka olemuksesta paistoi tietty leipääntyminen ja laulusuoritukset menivät melko tarkkaan sieltä penkin alta. Onneksi basisti David Ellefson ja kitaristi Kiko Loureiro tarjosivat taustalaulutukea minkä pystyivät, sillä pelkän Mustainen varassa lauluosuudet olisivat jääneet varsin ohuiksi. Ryhmä oli muuten tiukassa iskussa, ja bändin klassikkoalbumeihin pääasiassa keskittynyt setti takasi, että fanit saivat enimmäkseen sitä mitä olivat tulleet hakemaankin. Hauskana ulkomusiikillisena piristyksenä yhtyeen maskotti Vic Rattlehead piipahti lavalla “Peace Sells”-kappaleen aikana. Megadeth kuitenkin jätti sille varattua soittoaikaa käyttämättä melko runsaasti, mikä lienee ollut pettymys yhtyettä suuremmalla innolla odottaneille.

Megadeth – Rockfest 2018

Vielä ennen perjantain huipennusta Turmion kätilöt veti loistavan setin Perkele-stagella. Bändi ja yleisö olivat alusta alkaen liekeissä, ja mitä pidemmälle keikka eteni, sitä enemmän molemmat imivät toisistaan energiaa. Toinen toistaan tykimpien diskohevijunttausten ohella keikan draaman kaarta värittivät ennen “Paha Ihminen”-kappaletta bändille myönnetty kultalevy albumista “Technodiktator” sekä virallinen tieto, että desibelimittausten mukaan kyseessä oli Rockfestin toistaiseksi äänekkäin yleisö. Tästäkös ihmiset riemastuivat entisestään, eikä meno hyytynyt loppua kohden missään vaiheessa. Keikkasetti oli melko kattava läpileikkaus yhtyeen katalogista, ja mukaan mahtui myös yksi uusi kappale “Sikiö”. Harmikseni en ehtinyt kuunnella loppuun keikan päättänyttä hurmoksellista “Lataa ja varmistaa”, sillä tiukoista aikatauluista johtuen tuli jo kiire katsomaan illan päätähteä.

Turmion Kätilöt – Rockfest 2018

Perjantain pääesiintyjä Marilyn Manson aloitti Radio Rock-stagella klo 23:00. Viime marraskuussa Helsingin jäähallilla tämä shockrock-tähti esiintyi murtuneen jalan kanssa turvautuen vuoroin kainalosauvaan, vuoroin eräänlaiseksi valtaistuimeksi stilisoituun pyörätuoliin. Haasteista huolimatta keikka jätti showltaan ja settilistaltaan varsin positiivisen muistikuvan, joten nyt Mansonin ollessa täydessä tikissä olin varautunut vielä parempaan elämykseen. Valitettavasti en ainakaan itse sellaista kokenut saaneeni. Mansonin omalaatuisen epävakaa esiintymistyyli toimi jotenkuten täysin pimeässä jäähallissa loukkaantumisen vielä estäessä miehen pahimmat poukkoilut, mutta Rockfestissä artistin liikehdintä ja vapaahkot tulkinnat omista kappaleistaan oli lähinnä vaivaannuttavaa seurattavaa. Samoin tunsi moni muukin, sillä yleisöä poistui keikalta jatkuvasti monen todetessa suoraan tovereilleen, että nyt meni yli hilseen ja pahasti.

Marilyn Manson – Rockfest 2018

Keikan settilista ja show olivat muuten varsin kunnossa. Bändin itsellenikin yhdeltä tärkeimmältä levytykseltä ”Antichrist Superstar” kuultiin peräti neljä biisiä, ja vaihtuvat taustakankaat tukivat kulloinkin soitetun kappaleen tunelmaa. Rytmiryhmä Tyler Bates, Gil Sharone, Paul Wiley ja Juan Alderete hoitivat tonttinsa kunnialla, mutta huomion keskipisteenä oli jatkuvasti tietenkin Marilyn Manson itse. Keikkaa pääasiassa tarkkailemaan keskittyneeseen yleisöön Manson sai eloa lupaamalla esittää sitä enemmän kappaleita, mitä kovempaa meteliä nämä pitäisivät. Marilyn Manson soitti lopulta neljätoista kappaletta, joista viimeisenä Gerard McMannin ”Cry Little Sister”. Puolentoista tunnin soittoajasta yhtye jätti käyttämättä sellaisen määrän minuutteja, että niihin olisi ainakin kaksi biisiä vielä mahtunut. Samaa settiä Manson oli kuitenkin kesän keikoilla soittanut Rockfestin vetoon saakka, joten muita vähempään ei suomalaistenkaan tarvinnut tyytyä.

Oma Marilyn Manson-fanitukseni oli kovimmillaan ”The Golden Age of Grotesque”-albumin aikoihin, ja tämän lisäksi ”Holy Wood” ja ”Antichrist Superstar” soivat soittimissani aikoinaan samalla pieteetillä, mitä nykyiset suosikit soivat nykypäivänä. Rockfestilla nähdyn keikan jättämät fiilikset vihjaavat vahvasti, että aika on omalla kohdallani ajanut ohi tästä artistista. Tai sitten se ultimaattinen Marilyn Manson-show on vielä näkemättä. (Ossi)

Marilyn Manson – Rockfest 2018

Toisen toimittajan näkemys Mansonin keikkaan oli taas hieman erilainen. Itse olen tutustunut kunnolla Mansonin tuotantoon oikeastaan vasta tämän vuoden puolella ja innolla odotin illan keikkaa ja itse en ainakaan pettynyt, vaan pidin sitä yhtenä kovimmista esityksistä koko neljän päivän aikana. Itsellä painoi pahasti päälle iltavuoron jälkeinen väsymys ja kylmyys, mutta silti nautin keikasta ja varsinkin musiikista. Marilyn Manson esitti kaikki biisit, mitä halusinkin kuulla ja ainakin ”The Beautiful People” -kappaleen aikana yleisö oli hienosti mukana. Omia muita suosikkejani olivat ”This Is The New Shit” ja ”Dopeshow” ja muutenkin settilistasta jäi positiivinen mielikuva.

Muutamia pettymyksen aiheita kuitenkin oli minullakin. Muihin pääesiintyjiin verrattuna lavashow ja -efektit olivat aika laimeita ja näiden suhteen olin odottanut enemmän. Myöskin Mansonin jollain tapaa löysä ja ylimielinen ote esiintymiseen harmitti, mutta toisaalta ei melkein 50-vuotiaalta legendalta voi enää odottaa samanlaista esiintymistä, mitä se oli joskus useita vuosia sitten. Samoin myös keikan loppu lässähti kuin pannukakku ja mietin, tässäkö tämä nyt oli. Mutta kaiken kaikkiaan keikasta jäi hyvät fiilikset ja olihan se siistiä nähdä tämäkin kokoonpano livenä. (Heidi)

Hollywood Undead – Rockfest 2018

Rockfest-perjantain jälkilöylyt Perkele-stagella tarjosi amerikkalainen rap-rock yhtye Hollywood Undead. Jälkilöylyt taitaa tosin olla hieman väärä sana kuvaamaan tämän poppoon jo lauantain puolella alkanutta keikkaa, jotka keskiyön jälkeisestä soittoajasta huolimatta esiintyivät niin intensiivisesti, että se inspiroi yleisöäkin huutamaan ja pomppimaan sydämensä kyllyydestä. Bändi esitti muutaman rap-kappaleen maskit päässä, ja kun tuli aika siirtyä perinteisempään rock-ilmaisuun, maskit riisuttiin eikä niitä enää käytetty keikan aikana. Eräs Santeri-niminen fani sai kokea myös ikimuistoisen elämyksen, kun tämä pääsi lavalle kitaristiksi soittamaan kappaleen “Comin’ in Hot”. Ennen biisiä mies sai myös sanoa sanottavansa villisti hurraavalle yleisölle. Minkä paljastuksen Santeri antoi vähintään tuhatpäiselle yleisölle Hyvinkään yössä, se jääköön vain keikalle osallistuneiden väliseksi tiedoksi. Toinen keikan huippukohta oli “Enter Sandman” ja “Du Hast”-coverien soittaminen. Metallimman ilmaisun esittäminen bändin omien rap-mausteisten rockbiisien ohella osoitti hyvää makua Hollywood Undeadilta. Lavalla rekvisiittana toimineet valaistut palmupropit piristivät tunnelmaa Hyvinkään koleassa yössä, ja kipiniäsuihkuakin välillä saatiin kappaleiden tehosteeksi. Yksi Hollywood Undeadin laulajista äityi jopa kehumaan keikkaa ja yleisöä maailman parhaaksi, jolle miksauskopissa seisonut bändin henkilökunta hymyili tietävästi ja hyväntahtoisesti. Maailman paras tai ei, Hollywood Undeadin lauantain vastainen keikka oli erinomainen päätös pitkälle perjantaille.

Teksti: Ossi Kumpula, Jesse Kärkkäinen, Heidi Kohonen

Kuvat: Pasi Eriksson, Teemu Siikarla

Kommentit