Surutyötä Aleah Stanbridgen muistolle: haastattelussa Swallow The Sunistakin tuttu Juha Raivio

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.10.2017

Swallow The Sunista tuttua Juha Raiviota kohtasi vuoden 2016 huhtikuussa suru, kun miehen pitkäaikainen kumppani Aleah Stanbridge siirtyi ajasta ikuisuuteen pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Juha lupasi Aleahille julkaista tämän sanoituksia ja musiikkia tämän kuoleman jälkeen. Tästä seurauksena syntyi Hallatar, joka on julkaisemassa albumia nimeltä ”No Stars Upon The Bridge” lokakuun 13. päivä Svart Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti Raivion kotoaan keskeltä metsää puhelimitse, ja keskusteli Hallatarista sekä miehen tulevaisuuden suunnitelmista pääbändinsä Swallow The Sunin suhteen:

Kuinkas syksy vuosimallia 2017 on itselläsi lähtenyt käyntiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha Raivio: Mitäs tässä. Hevosia hoidellessa ja polttopuita olen talveksi alkanut tehdä. Aika rauhallisissa merkeissä maalla siis.

Hieman olet kuitenkin musiikinkin saralla aktivoitunut, kun Hallatarilta on tulossa albumi ja Swallow The Sun suunnistaa ”Hope” –albumin tiimoilta juhlakiertueelle?

Juha Raivio: Kyllä vain. En ole nyt puoleentoista vuoteen tehnyt oikein yhtään mitään keikkoja, vaan ollut vain täällä metsässä, niin päätin potkaista itseäni perseeseen ja vähän aktivoitua jälleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puhutaan hieman Hallatarista. Mistä ajatus projektiin alun perin lähti?

Juha Raivio: Viime vuoden keväällä, Aleahin kuoleman jälkeen, aloin systemaattisesti kerätä talteen Aleahin tekstejä ja musiikkia. Sanoja ja kirjoituksia löytyi todella paljon ja niitä katsoessani tein päätöksen, että nämä täytyy saada julkaistua. Tein lupauksen Aleahille ennen tämän kuolemaa, että tuon hänen musiikkiaan ja sanoituksiaan parhaani mukaan julki. Tästä tavallaan tuli elämäntehtävä siinä samalla.

Kun sain Swallow The Sunin kolmen albumin kokoelman valmiiksi,  seuraavaksi aloin kerätä materiaalia Hallataria varten. Aleahin sanoituksia lukiessa tuli voimakas tunne, että teen albumin näistä. Siitä se idea oikeastaan lähti liikkeelle.

En aluksi oikeastaan miettinyt ketään muusikkoja projektiin, vaan tein vain sen musiikin sitä varten. Sitten kun musiikki oli valmista, ajattelin heti Tomi Joutsenta (Amorphis) ja Gas Lipstickia (Ent. HIM) mukaan projektiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aleahiin ja noihin sanoituksiin liittyy varmasti paljon muistoja. Kuinka raskas prosessi tuon levyn tekeminen oli?

Hallatar

Juha Raivio: Kyllähän se oli yhtä helvettiä. En olisi ikinä halunnut tällaista levyä tehdä elämässäni, mutta tämä nyt vain täytyi tehdä. Eihän tätä oloa mikään paranna, mutta helpottavaa ja puhdistavaa se oli saada tämä albumi silti valmiiksi.

Kyllähän tämän albumin sekä Trees Of Eternityn albumin tekeminen oli oikeasti itseä sydämeen puukottamista, eikä se olo varmaankaan helpotu Aleahin sooloalbumia tehdessä. Tämä kuitenkin tuntuu oikealta, ja asialta mikä minun täytyy tehdä. Haluan saada Aleahin sanoitukset ja laulut leviämään niin paljon kuin se suinkin vain on mahdollista.

Nämä ovat ehdottomasti elämäni tärkeimpiä albumeita, vaikka toki kaikki ovat tärkeitä. Tämä albumi on tehty täydellä sydämellä, ja sen kyllä levystä kuulee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mistä tuo nimi Hallatar tuli projektille?

Juha Raivio: Swallow The Sunin uusimmalta ”Songs From The North” –albumilta löytyy levyn nimikkokappale, jossa on suomeksi lyriikoita. Se on ensimmäinen kerta, kun kirjoitin mitään suomeksi, ja tuo akustisesta kappaleesta löytyvä kertosäe on kirjoitettu kuolleelle isälleni. Jos sen lukee voi hyvin tajuta, että se sama teksti voisi lukea vaikkapa muistokirjoituksessa. Siinä kertosäkeessä käytin Hallatar-sanaa ensimmäisen kerran, ja siitä nimi tälle projektille tuli. Onhan se todella runollinen sana, ja siinä kertosäkeessä se kuvasi kuolemaa.

Hallatarin albumi ”No Stars Upon The Bridge” julkaistaan lokakuun 13. päivä Svart Recordsin kautta. Onko itselläsi tarkoitus esittää Hallatarin musiikkia myös livenä, vai jääkö bändi täysin studioprojektiksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha Raivio: On ollut alustavaa puhetta, että tekisimme hieman keikkoja projektin tiimoilta ensi vuoden alussa, varmaankin joskus helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa. Kyllähän se tulee olemaan äärimmäisen raskasta esittää tuota materiaalia livenä, mutta sillä saa taas sitten tuotua sitä Aleahin musiikkia ja sanoituksia enemmän esille, joka tässä on tavoitteena.

Koet kuitenkin, että pystyt materiaalia livenä esittämään?

Juha Raivio: Eihän se todellakaan helppoa tule olemaan, mutta olisihan se kiva lähteä Kaasun ja Tomin kanssa keikkoja soittamaan. Sen takia teen myös haastatteluita albumiin liittyen, että saisin hieman enemmän tuota Aleahin tuotantoa julki. Muuten en välttämättä tekisi mitään.

Swallow The Sun on juuri käynnistämässä keikat ”Hope” –albumin tiimoilta. Millaisin miettein tien päälle tuota albumia soittamaan, ja mikä tilanne Swallow The Sunin kanssa on yleisesti ottaen?

Juha Raivio: Kaikista tärkein prosessi tällä hetkellä on Aleahin musiikin ja sanoitusten saattaminen ihmisten tietouteen. Lisäksi näiden albumeiden julkaisijan löytymiseen kului oma aikansa, ennen kuin Svart Records tuolta löytyi.

Swallow The Sunin suhteen soitimme muutaman keikan, ja nyt soitamme seuraavaksi tuon ”Hope” –kiertueen. Sen jälkeen toivottavasti luonnollisesti jossain kohtaa alan kirjoittaa materiaalia Swallow The Sunin seuraavaa albumia varten, mutta sitä ennen varmaan kirjoitan vielä valmiiksi Aleahin sooloalbumin. Onhan tuossa Swallow The Sunin kolmen albumin kokoelmassa musiikkia seitsemäksi vuodeksi eteenpäin.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain viimeisiä sanoja Kaaoszinen lukijoille?

Juha Raivio: Mitäpä tähän nyt sanoisi. Pitäkää huolta läheisistänne, sillä koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Vaikka tämä Hallatarin albumi on aika raakaa materiaalia varmasti ihan kuuntelijankin puolesta, niin toivottavasti kuitenkin levyn kuuntelette alusta loppuun sanojen kanssa. Vaikkakin levy on synkkä, niin siellä on myös parantavia asioita.

https://www.facebook.com/Hallatardoom/

Luetuimmat

Uusimmat