Svart Festival tekee paluun Nosturille liki kolmen vuoden tauon jälkeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.6.2018

Svart Recordsin oma festivaali Svart Fest kiersi keväällä Turussa, Tampereella ja Seinäjoella, mutta tuolloin pääkaupunkiseutu jäi väliin. Nyt asia korjaantuu, sillä tulevana kesänä levy-yhtiön oma nimikkotapahtuma palaa liki kolmen vuoden tauon jälkeen alkuperäiseen sijaintiinsa Helsingin Nosturille, ja vieläpä kahtena erillisenä tapahtumana.

Kesän ensimmäistä pienoisfestivaalia vietetään perjantaina 20.7.2018, jolloin Nosturin yläkerran lavalle nousevat Jess and The Ancient Ones, Spiritus Mortis ja Horte. Melkein päivälleen kuukautta myöhemmin 24.8.2018 Nosturissa koetaan astetta rankempaa tykittelyä, kun Svart Festin kakkosillan lavalle nousevat kotimaiseen hc/punk-aateliin lukeutuvat Lapin Helvetti (ex-Terveet Kädet), Foreseen, Kovaa Rasvaa ja Forca Macabra. Nosturin-keikan lisäksi 60-vuotisjuhliaan viettävä Läjä Äijälän poppoo soittaa 23.8. Tampereen Klubilla sekä 25.8. Turun TVO:lla lämmitelijöinään Foreseen sekä Kovaa Rasvaa. Äijälä juhlii kuluvana vuonna 60-vuotista taivaltaan maan päällä, ja syksyn aikana Svart julkaisee ainakin Terveet Kädet -yhtyeen tuotantoa sekä Like miehestä kertovan elämäkerran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paikan päällä tulee olemaan Svart Recordsin oma pop up -levymyymälä satoine eri artikkeleineen, uusista julkaisuista uusintajulkaisuihin ja harvinaisuuksista poistolevyihin sekä kirjoihin. Illan levymusiikista vastaavat Svartin omat DJ:t. Ennakkoliput Nosturin keikoille tulevat myyntiin 8.6.2018 kello 09.00 ja ne myy Ticketmaster.

20.7.2018 Svart Fest Helsinki II
Nosturi, Helsinki
Jess and The Ancient Ones
Spiritus Mortis
Horte
Liput 18,00/19,00 (Ennakkoliput: Ticketmaster)
Ovet 19:00
K18
https://www.facebook.com/events/193502711483178/
https://www.ticketmaster.fi/event/232003

24.8.2018 Svart Fest Helsinki III
Nosturi, Helsinki
Lapin Helvetti
Foreseen
Kovaa Rasvaa
Forca Macabra
Liput 17,00/18,00 (Ennakkoliput: Ticketmaster)
Ovet 19:00
K18
https://www.facebook.com/events/1688990994550585/
https://www.ticketmaster.fi/event/232799

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://jessandtheancientones.bandcamp.com/
https://www.facebook.com/hortesound/
http://www.spiritusmortis.com/

https://www.facebook.com/Lapinhelvettiofficial/
https://www.facebook.com/KovaaRasvaa/
https://www.facebook.com/Foreseen/
https://www.facebook.com/tumulos/

https://elmu.fi/
https://www.facebook.com/nosturivenue/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat