Swallow The Sunin Aleksi Munter kertoo kolmen albumin ”Songs from the North” -kokonaisuudesta

Kirjoittanut Samuli Jalonen - 24.10.2015

Swallow The Sun 2015Swallow the Sun on taatusti tuttu nimi jokaiselle Suomen metallikenttää seuranneelle ihmiselle. Viidentoista vuoden kunnioitettavaan ikään päässyt bändi on julkaissut tähän mennessä viisi studioalbumia, joista viimeisin ”Emerald Forest and the Blackbird” valittiin useissa medioissa vuoden 2012 parhaiden levyjen joukkoon. Bändin tuleva julkaisu kantaa nimeä ”Songs from the North” ja on kolmen CD:n pakkaus, jossa jokainen levy edustaa tiettyä suuntausta bändin musiikissa. Levy julkaistaan 13.11.2015, ja tämän tiimoilta Kaaoszine otti yhteyttä bändiin sähköpostitse ja selvitti, mistä ajatus näin kunnianhimoiseen julkaisuun on lähtenyt ja millainen prosessi sen luominen on ollut.

Morjensta! Mitenkäs syksy on bändillä lähtenyt käyntiin?

Aleksi Munter: Moro! Koko kesä meni levyjä tehdessä, joten siihen verrattuna syksy on lähtenyt käyntiin suhteellisen rauhallisesti. Taitaa kuitenkin olla vain tyyntä myrskyn edellä, koska kohtapuoleen alkaa taas kiertäminen ja muu oheistoiminta, ja perinteisesti se ei ole ollut kovin rauhallista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Swallow the Sun julkaisee pian kolmen CD:tä albumikokonaisuuden nimeltään ”Songs from the North I, II, III”. Mistä lähti idea julkaista kolmen albumin kokonaisuus kerralla, ja kuinka kauan kappaleiden kirjoittaminen ja sanoittaminen vei aikaa?

Swallow The Suns Songs From The North III 3Aleksi Munter: Tästä on puhuttu bändin sisällä jo vuosikausia. Se pohjaa tuohon jo toisella levyllä viitattuun fraasiin ”Gloom, Beauty and Despair”, josta sitten ajallaan kehittyi idea tehdä musiikkia kolme levyllistä, joista jokainen on omalla tavallaan bändin soundin osa-alue.

Aika iso osa musiikista oli valmiina jo hyvän aikaa sitten, mutta sitä ei alettu työstämään täysillä, ennen kuin saatiin levy-yhtiökuviot selviksi. Tämä tapahtui tämän vuoden alkupuolella, ja sitten alkoi varsinainen työnteko. Itselläni meni vähän reilu kolme kuukautta kosketinsovitusten kirjoittamiseen, ja kaikkinensa tuo nauhoiteltiin ja miksattiin noin 4 – 5 kuukaudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahdella edellisellä levyllänne rumpuja soittanut Kai Hahto on nykyään kiireinen mies Nightwishin kanssa kiertäessään, ja uusilla levyillä rumpuja soittaakin Juuso Raatikainen. Miten hänet valittiin rumpaliksi bändiin?

Swallow The Sun Songs from the North IIAleksi Munter: Kaitsu ei olisi päässyt kaikille keikoille 2013, joten tuuraaja piti löytää. Juha se taisi sitten ehdottaa oman kylän poikaa, pidettiin yhdet treenit ja todettiin, että kyllä tuon keikoille kehtaa päästää. Siinä sitten ajan kanssa ja keikkailun myötä kypsyi ajatus, että Juuso voisi soitella levytkin. Tässä vaiheessa oli jo tiedossa Karpon Nightwish-pesti, ja meillä on aina ollut halu keikkailla paljon, joten aikataulutusongelmilta ei olisi voinut välttyä. Lisäksi Juuson soittotyyli sopi todella hyvin uuteen materiaaliin, joten senkään suhteen ei ollut huolia. Vaihdokseen ei liittynyt minkään sortin draamaa, Kake on rakas ystävä ja hieno mies.

Millaista studiossa työskentely oli tällä kertaa? Nauhoitettavana oli paljon materiaalia, tuottiko se aikataulullisia ongelmia? Entä oliko studiotyöskentely bändille tyypillistä vai oliko mukana uusia metodeja tai temppuja?

Swallow The Sun Songs from the North IAleksi Munter: Aika perinteiseen malliin nuo nauhoitukset sujuivat, tosin sillä erotuksella, että Juha nauhoitti ymmärtääkseni kaikki kitarat kotonaan. Meillähän on ollut tapana nauhoitella vähän siellä täällä, eikä tälläkään kertaa taidettu eksyä samaan studioon: koskettimet Noiseworkillä Helsingissä; bassot Electric Foxilla Jyväskylässä; rummut Hiilen luona Hämeenlinnassa; laulut Pauhun Jaanin tuottamana Helsingissä ja Inkeroisissa. Jaanin työpanos tälle levylle oli kyllä korvaamaton. Kokonaisuudessaan tässä oli todella paljon DIY-henkeä, koska levyn budjetti ei ehkä vastannut ihan täysin albumin mittaluokkaa, heh.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olette ilmoittaneet, ettei kyseessä ole varsinaisesti tarinavetoinen teemalevykokonaisuus mutta levyillä olisi jokin kantava teema yhdistämässä niitä. Mitä voisit kertoa levyjen sanoituksista ja siitä, millaisia teemoja ne käsittelevät?

Aleksi Munter:  Siellä on tavalliseen tapaan vähän kerronnallisempia sanoituksia ja sitten toisaalta aika henkilökohtaista, symbolisempaa kamaa. Yleisesti ottaen ensimmäinen levy on niin musiikiltaan kuin sanoituksiltaan lähimpänä vanhempaa tuotantoa, toisella levyllä korostuu pohjoinen luonto ja kolmannella uidaan sitten todella syvällä ahdistuksessa. Näistä voi vetää yhtymäkohtia myös yleisemmällä tasolla pohjoiseen ja sen luonteenpiirteisiin, joita kukin levyistä heijastelee omalla tavallaan.

”Songs from the North” on myös ensimmäinen albuminne, jonka julkaisee Century Media. Miten bändi päätyi Century Median leiriin kahden edellisen Spinefarm Recordsin julkaiseman levynne jälkeen?

Aleksi Munter: Valitettavasti yhteistyö Spinefarmin kanssa ei toiminut oikein sillä tasolla, millä sen olisi pitänyt toimia, etenkään ”Emerald Forestin” aikaan. Keskustelimme pitkään Spinefarmin kanssa ja pääsimme loppujen lopuksi molempia osapuolia tyydyttävään tapaan päättää sopimus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Century Media oli aika luonnollinen valinta, ja siellä päässä tunnutaan olevan yhtä innoissaan yhteistyöstä kuin meidänkin leirissämme. Yhteistyö on lähtenyt oikein hyvin käyntiin, joten eiköhän tästä hyvä tule!

Ensimmäinen levyiltä julkaistu kappale on ”Heartstrings Shattering”. Miksi juuri tämä kappale valikoitui ensimmäiseksi näytteeksi levyiltä ja millaista palautetta se on saanut tähän mennessä? Aiotteko julkaista lisää kappaleita ennen varsinaista julkaisua esimerkiksi levyiltä II ja III?

Aleksi Munter: Palaute on ollut keskimäärin erinomaista! Suoraan sanoen en ihan tiedä, miksi tuo valikoitui ensimmäiseksi. Mutta toisaalta siinä vaiheessa, kun joku sitä ehdotti, ajattelin, että ihan sama: olisi sieltä jonkin muunkin biisin voinut ottaa, mutta tämäkin kuvaa ihan hyvin uutta levyä. Hyviä ne ovat kaikki! Tarkoituksena olisi julkaista ihan varsinainen musiikkivideo sekä lyriikkavideo per albumi.

Bändin kiertueaikataulu näyttää kiireiseltä loppuvuoden osalta: lähdette Unioni-festivaalin keikan jälkeen marraskuun lopulla Wolfheartin  kanssa Euroopan-kiertueelle, joka kestää vuoden loppuun asti. Onko Unionin keikan lisäksi luvassa muita Suomen keikkoja ennen Eurooppaan lähtöä ja millaiset suunnitelmat bändillä on ensi vuoden keikkailun suhteen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Swallow The Sun 2015 2Aleksi Munter: Ennen kiertueelle lähtöä ei ole tarkoituksena tehdä muita keikkoja Suomessa, mutta tämä kyllä korjaantuu hyvinkin pian sen jälkeen. Viimeistellään vielä keikkapäiviä, mutta eiköhän ne kohta julkaista. Ensi vuonna olisi luonnollisesti tarkoituksena keikkailla mahdollisimman paljon: tuntuu, että on ollut pari vuotta vähän liian tyhjää kalenterissa.

Vuosi 2015 lähestyy hiljalleen kohti loppua, ja metallimusiikin kannalta vuosi on ollut loistava. Mitkä ovat olleet omat suosikkilevysi vuodelta 2015 ja odotatko vielä jotain julkaisua tältä vuodelta?

Aleksi Munter: Vähän paha kysymys – alkuvuosi meni biisejä sovittaessa, ja kun sain ne nauhalle juhannuksen aikaan, kesti yli syyskuulle, ennen kuin oikeastaan kuuntelin musiikkia ylipäätänsä. Tuli ehkä pieni yliannostus. Joka tapauksessa, mitä nyt uusista julkaisuista tulee mieleen, niin Hanging Gardenin levyt menevät aina heti kuunteluun, eikä se pettänyt nytkään. Emikan ”DREI” oli hyvä, mutta liian lyhyt. Vuodelta 2014 osaisin sanoa useammankin, mutta tämä vuosi jäi vähän välistä!

Kiitoksia haastattelusta ja hyvää syksyn jatkoa koko bändille! Mikäli haluat tähän loppuun sanoa jotain bändin faneille, sana on vapaa!

Aleksi Munter: Kiitoksia vaan! No mitäs tässä, samat vanhat: ostakaa levyjä ja tulkaa sanomaan päivää keikoilla!

https://www.facebook.com/swallowthesun

Haastattelu: Samuli Jalonen

Luetuimmat

Uusimmat