Swans Tavastialle maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2012

Post-punkin ja no waven pioneeriyhtye Swans palaa ensi keväänä Suomeen. Huumaavilla äänenvoimakkuuksilla soitetuista keikoistaan tunnettu yhdysvaltalaisbändi esiintyy Tavastialla tiistaina 12. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 19. joulukuuta.

New Yorkissa vuonna 1982 perustettu Swans tunnetaan täysin omalaatuisesta soundistaan, jossa yhdistyvät äänekäs post-punk, kokeellinen no wave sekä vaihtoehtoinen metal-musiikki. Pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt kokoonpano siirtyi telakalle 90-luvun loppupuoliskolla, mutta teki näyttävän paluun talvella 2010.

Swansin comeback-levy ”My Father Will Guide Me Up a Rope to the Sky” (2010) oli arvostelu- ja myyntimenestys, ja bändin ura on sittemmin jatkunut valikoitujen kiertueiden sekä elokuussa ilmestyneen ”The Seer” -pitkäsoiton merkeissä. Tupla-cd:nä ja triplavinyylinä julkaistu lähes kaksituntinen paketti on kiistatta kuluvan vuoden merkittävimpiä ja massiivisimpia teoksia. Jo tähän mennessä ”The Seer” on nostettu vuosilistojen kärkisijoille muun muassa Time Magazinen, BBC:n, Stereogumin ja Spin Magazinen toimesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisemmin Swans on vieraillut Suomessa kahden kevään 2011 klubikeikan ohella viime kesän Flow-festivaaleilla. Lisäksi bändin nokkamies Michael Gira soitti huhtikuussa soolokeikan Korjaamolla.

Illan avaa laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner, joka tunnetaan Swansin tavoin synkkiä aihepiirejä käsittelevistä sanoituksistaan. Artistin viime vuonna ilmestynyt nimetön debyyttialbumi on sittemmin julkaistu myös muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.

LIPUT:
Myyntiin ke 19.12.2012 klo 9.00
– 28 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
– 30 EUR ovelta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat