Synkkää post-punkia maailmanlopun tunnelmissa – Rue Morgue julkaisi ensimmäisen singlensä ”Maailmanpalo”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.1.2017

Helsingin Kalliosta ponnistava post-punk-tulokas Rue Morgue puskee ulos kevään aikana kolmen kappaleen seitsemäntuumaisen ep:n. Kahden demobiisin verran materiaalia julkaissut ja muutamia keikkoja soittanut kvartetti antoi hiljan osviittaa musiikin suunnasta ”Maailmanpalo”-singlelohkaisun muodossa. Yhtyeen rumpali, Sonic Visionsissakin vaikuttava Waldemar luonnehtii maailmanlopun tunnelmia kuvastavaa sinkkua seuraavasti:

”Maailmanpalo kertoo maailman lopullisesta tuhosta sekä sitä edeltävästä toivon menetyksestä ja paranoiasta. Niin kuin huomata saattaa, videoon ei hirveästi panostettu. Kuvasimme parit otot jokaisesta, ja minä sitten leikkelin sen parissa tunnissa kasaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Waldemarin mukaan tuleva ep on hyvä läpileikkaus Rue Morguen musiikkityylistä, jonka vaikutteita ei peitellä.

”Soitamme perinnetietoista post-punkkia. Siitä paistaa vahvasti läpi brittiläisten anarcho/post-punk bändien sekä Mustan Paraatin ja Kuudennen Tunnin tyyppisten suomalaisyhtyeiden vaikutus. Vaikutteita me ei edes yritetä peitellä, eikä meidän tarvitsekaan. Ei keksitä pyörää uudelleen, vaan keskitytään niihin biiseihin.”

Rue Morgue esiintyy lauantaina, 14. päivä tammikuuta Helsingin Kulttuurikeskus Gloriassa Lopunaika Festin yhteydessä. Kyseessä on kaksipäiväinen hardcore/anarcho/post punk -painotteinen festivaali, jossa soittavat myös esimerkiksi yhtyeet Nolla Nolla Nolla, Silent Scream, Kohti Tuhoa, Kuudes Silmä ja Ydinperhe. Lisäksi oman esityksensä saa perjantaina kulttuuriyhdistys TUFFin toteutettama Jyväskylän meininki: A Punk Documentary!, joka kertoo kaupungin punkkareista, heidän ideologiastaan sekä vapautensa filosofiasta punk-skenen tarinan lähdöstä nykypäivään. Lopunaika Festin jälkeen yhtye soittaa seuraavan kerran 31. päivä tammikuuta Helsingin Siltasen Everyday is like Sunday -klubilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lupaavan alun Rue Morguelle antoi Radio Helsingin viikon demoksi tituleerattu ”Joku kuuntelee”-debyyttijulkaisu, jonka voit kuunnella alempaa.

Rue Morgue Bandcampissa
Rue Morgue Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat