Syntynyt villiksi: Steppenwolfin debyyttialbumin julkaisusta 50 vuotta

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye Steppenwolf on yksi keskeisimpiä 1960- ja 1970 -lukujen yhteitä, jonka rouheat saundit mouruavine hammond-urkuineen ovat vaikuttaneet erityisesti heavy metalin syntyyn. Sana ”heavy metal” tulee yhtyeen hitistä ”Born to be Wild”, jonka toisessa säkeistössä lauletaan: “I like smoke and lightining – heavy metal thunder”.

Saksalaisen Herman Hessen romaanin ”Arosusi” mukaan nimetty yhtye syntyi, kun laulaja John Kayn perustaman kanadalaisen blues-yhtye The Sparrowsin entiset jäsenet muuttivat New Yorkin kautta San Franciscoon. Yhtyeen ensimmäinen single ”Born to be Wild” tuli tunnetuksi ”prätkäelokuvasta” Easy Rider (1969), jonka alkutekstijaksossa kappale säestää moottoripyörillä Yhdysvaltoja kiertävien hippien matkamontaasia. Kappale löytyy yhtyeen ensimmäiseltä albumilta ”Steppenwolf”, jonka julkaisusta tulee 30.1.2018 täyteen kokonaiset 50 vuotta.

Innostuin teini-iässä 1960-1970-luvun rockista, ja yksi näistä yhtyeistä oli muun muassa The Doorsin, Led Zeppelinin ja Freen ohella Steppenwolf. Ensikosketukseni yhtyeeseen oli Easy Riderin lisäksi tuplakokoelma ”Born to be Wild: Retrospect” ja sittemmin bändin toinen albumi ”Second”. Steppenwolfin esikoisalbumi on oivallinen debyytti, koska siitä löytyvät lukuisat ikivihreät rock-palat kuten albumin aloittava, funkahtavalla riffillä ja vihjailevilla sanoilla varustettu ”Sookie Sookie”, tyylikäs balladi ”Desperation” ja Bo Didley -tyylisellä rytmipoljennolla varustettu ”The Ostrich”. Yksi albumin kohokohtia on toinen Easy Rider -elokuvan musiikkiraidalta löytyvä, yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Hoyt Axtonin säveltämä ja myöhemmin levyttämä huumeidenvastainen kappale ”The Pusher”, jossa julistetaan sota kovien aineiden tukkumyyjää kohtaan (pusher), jolle elämä ei ole elämisen arvoinen. Kappaleen yksi vaikuttavimpia koukkuja on Michael Monarchin melodinen ja sielukas kitarasoolo, joka nojaa virtuoosimaisuuden sijaan raudanlujaan tyylitajuun. Tunnistettavalla riffillä käynnistyvä ”The Pusher” kuullaan elokuvan Easy Rider alussa, jossa päähenkilöt harjoittavat huumekauppaa, minkä vuoksi ironinen vaikutelma on melko selvä.

Albumi tasapainottelee sujuvasti riffipohjaisen hard rockin (”Born to the Wild”, ”The Pusher”), bluesin (”Hoochie Coochie Man”) ja rhythm & bluesin (”Your Wall’s too High”) välillä. Goldie McJohnin säröiset hammond-urut tuovat yhtyeelle ominaista raakaa asennetta, ja levyä kuunnellessa ei käy myöskään epäselväksi, miksi raspikurkkuista John Kaytä pidetään yhtenä kaikkien aikojen hienoimmista rock-äänistä. Hänellä on persoonallisen sointivärin lisäksi ilmaisuvoimaa ja tuhtia blues-asennetta. Lisäksi albumin konstailemattomat 1960-luvun lopun rock-saundit säröisine fuzz-kitaroineen tekevät siitä ehdottoman klassikon, joka ei ole vähempää kuin täyden kympin suoritus. Yhtyeen debyytti kuulostaa vielä 50 vuodenkin jälkeen tuoreelta, ja se on erinomainen alku tutustuttaessa yhtyeen jopa neljälle vuosikymmenelle yltävään tuotantoon.

Kommentit