Tacere tekee paluun uuden vokalistin kera

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.6.2012

Metallibändi Tacere tekee paluun pitkän tauon jälkeen. Yhtyeen toinen albumi ”At World’s End” julkaistaan syksyllä. Tacere on valmistellut tulevaa pitkäsoittoaan vuodesta 2008 kolmessa eri maassa. Tuore single ”Break Me” julkaistiin digitaalisesti perjantaina 15.6. Grassbay Recordsin toimesta.

Vuosien saatossa Tacere on ehtinyt kokemaan sekä ylä- että alamäkiä. Bändin ensijulkaisu ”A Voice in the Dark” nousi Suomessa listan kärkikymmenikköön ja esikoisalbumi ”Beautiful Darkness” oli myyntimenestys Japanissa. Menestyksen vastapainoksi Taceren ja laulaja Helenan tiet erkanivat. Uuden laulajan pestiin ilmoittautui satoja hakijoita ympäri maailmaa, mutta parhaaksi pitkän karsinnan jälkeen osoittautui suomalainen Taiya.

Taceren kitaristi Karri kertoo yhtyeen prosessista: “Pitkäänhän siinä meni, mutta erittäin hyvä näin. Tauko on tehnyt ainoastaan hyvää ja tärkein opetus on ollut ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, kunhan tehdään hyvää musaa ja kaikilla bändissä on hauskaa. Uudesta sinkusta jo saadun palautteen perusteella myös vanhat fanit tykkäävät matskusta, eikä bändiä ole suinkaan unohdettu, joten eihän tästä ole suunta kuin vauhdilla ylöspäin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat