Tampereella rokattiin rankasti ystävänpäivänä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.2.2016

Keikkapaiva-4Ystävänpäivänä vietettiin viidettä Suomen rock-klubien liiton valtakunnallista Keikkapäivää. Kaaoszine soluttautui Tampereen Klubille tarkastamaan maksuttoman ja ikärajattoman tapahtuman, jota tähdittivät paikalliset nimet Kormus ja hurjassa nosteessa kiitävä Ember Falls, sekä oululainen Blind Channel.

Keikkapaiva-5Paikalle oli saapunut yleisöä kirjaimellisesti vauvasta vaariin ja vieläpä sunnuntai-iltana! Illan potkaisi liikkeelle porukan outolintu, tamperelainen Kormus, joka veivaa varsin perinteikästä suomirockia. Bändin siivet näyttävät olevan perua Eppu Normaalilta ja moottori Popedalta, mutta nuorten herrasmiesten karisma ei ihan vielä yllä esikuvien tasolle. Soitto kuitenkin kulkee, hauskaa näyttää olevan ja yleisöä hymyilyttää, syystä tai toisesta.

Keikkapaiva-2Tapahtuman toinen esiintyjä oli selkeästi illan odotetuin vieras. Kotikentällään esiintynyt, elektronista metallia soittava Ember Falls on kovassa nosteessa julkaistuaan huikean sinkkubiisinsä ”Shut Down With Me” ja solmittuaan juuri merkittävän levytyssopimuksen Spinefarmin ja Universal Musicin kanssa. Myönnettäköön, että oma puolueettomuuteni Ember Fallsin kohdalla on menetetty jo aikaa sitten. Herrat toimittivat sen, mitä yleisö odotti: energisen esiintymisen, joka viimeisteltiin yllä mainitulla hittikappaleella. Bändi näyttää ja kuulostaa valmiilta maailman (vai oliko se universumin) valloitukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikkapaiva-3Illan viimeistä pumppua kohtaan minulla oli melkoisesti ennakkoluuloja muutamien etukäteen kurkittujen videonäytteiden johdosta. Bändi itse kuvailee tyyliään väkivaltaiseksi popiksi. Olin melko varma, että katson kaksi biisiä ja lähden kotiin nukkumaan. Blind Channel ei kuitenkaan sallinut mokomaa nynnyilyä, vaan täräytti hemmetin kovan liveshow’n, joka piti mielenkiinnon yllä loppuun asti. Bändi oli totisesti ilahduttava uusi tuttavuus ja luulen, etten ollut illan ainoa vakuuttunut, vaikka osa yleisöstä poistuikin pian Ember Fallsin lopetettua. Ainakin kiljuva eturivi oli täysin myyty Blind Channelin keikasta ja se on hienoa se!

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja viihdyttävä koko perheen illanvietto. Kaaoszine kiittää ja kuittaa!

Raportti ja valokuvat: Outi Puhakka

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat