Teknisen death metalin legenda Atheist julkaisemassa ensimmäisen uuden albumin kahdeksaan vuoteen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.2.2018

Yhdysvaltojen Floridasta ponnistava, teknistä death metallia esittävä Atheist on aikeissa julkaista uuden albumin. Bändi on allekirjoittanut hiljattain levytyssopimuksen Agonia Recordsin kanssa ja suunnittelee uuden albumin julkaisua vuoden 2018 puolivälissä tai loppupuolella. Edellisen ”Jupiter” -albuminsa yhtye julkaisi vuonna 2010. Bändin perustajajäsen ja laulaja Kelly Shaefer kertoo:

”Vuosi 2018 on meille kolmaskymmenes levyjentekovuosi. Atheist aloittaa tärkeän uuden albumin työstämisen tärkeän uuden levy-yhtiön kanssa. Takanamme on upea tiimi, mukaanlukien Extreme Management Group. Olen varma siitä, että yhdessä heidän sekä heidän halunsa saada Atheist uudelle tasolle kanssa saamme aikaan murskaavan uuden albumin!  Emme malta odottaa tämän uuden luvun aloittamista.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat