TesseracT, tuo brittiläisen progemetallin suuruus. Joskus tuntuu, että yhtye nauttii jonkinlaista pyhän koskemattomuuden turvaa eikä poikittaista sanaa yhtyeen loistavuudesta saa sanoa. Esimerkiksi ”Altered State” keräsi aikanaan kriitikoilta lähes poikkeuksetta pelkästään kiitettäviä arvosanoja. Dream Theater on vapaata riistaa, mutta TesseracTista nyt vain täytyy tykätä! Lukekaahan arvostelusta oma mielipiteeni bändistä ja nyt julkaistavasta ”Polaris”-levystä.

Henkilökohtaisesti en ole ikinä kuulunut TesseracTin suurimpien fanien joukkoon, vaan minulle bändi on edustanut melko muovista menoa ja toiminut lähinnä hyvänä taustamusiikkina. Otin kuitenkin Kscopen julkaiseman ”Polariksen” arvosteluun ihan siitä syystä, että luulisin saavani levystä aikaiseksi neutraalimman arvostelun kuin innokkaammat bändin ystävät. Tosin monelle O’Haran eroaminen bändistä tuntui olevan suunnilleen maailmanloppu, ja Daniel Tompkinsin veikattiin tuovan takaisin monen mielestä ei-toivotut rääkynävokaalit. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan puhtaalla linjalla mennään koko levyn ajan.

”Polaris” on hyvin samankaltainen kuin yhtyeen aiempi levy ”Altered State” – tai oikeastaan täysin samanlainen, mikään ei ole muuttunut. Tompkins kuulostaa nykyään oikeastaan juuri samalta kuin O’Hara. Syyttäisin yhtyettä varman päälle pelaamisesta, mutta ehkä se on tässä tapauksessa oikeutettua. Muutosten hakeminen pelkästään muutoksen takia on usein pahin virhe, jonka yhtye voi tehdä. Jo tässä vaiheessa voin sanoa, että yhtyeen fanit tulevat saamaan tasan sitä, mitä odottavat: perusvarmaa TesseracTia ilman ylimääräisiä sekoiluja tai kokeellisuuksia. Jos yhtye ei ole iskenyt aiemmin, ei se iske tälläkään levyllä. Se on aivan varma asia.

Jos joku ei aiemmin TesseracTia ole sattunut kuuntelemaan ja kiinnostuu siitä vaikkapa tämän arvostelun perusteella, niin kannattaa käydä kuuntelemassa Youtubesta mikä tahansa yhtyeen biisi. Alempaa löytyykin ”Polarikselta” julkaistu sinkkulohkaisu ”Messenger”. Jos et tykkää yhdestä biisistä, skippaa koko bändi. Yhtye on harvinaisen tasavahva tai tasaisen paska, miten sen nyt kukakin ottaa. ”Polariksella” ei esimerkiksi ole yhden yhtä täytebiisiä, vaan jokainen on saumattomasti liitoksissa levykokonaisuuteen. Arvostan tätä todella paljon, monella bändillä se ura tuppaa pohjautumaan muutamaan hittibiisiin ja niiden ympärille kasattuihin täytebiiseihin. TesseracT on myös sinänsä harvinaisen helposti avautuva progebändi, koska biisit pohjaavat nimenomaan tunnelmaan eivätkä mahdollisimman monimutkaisiin biisirakenteisiin.

Loppukaneettina totean, että TesseracTin faneille tämä on aivan varmasti kiitettävän arvosanan levy. Tätä en epäile kahta sekuntia. Satunnaisena kuuntelijana en itse tästä saa sen enempää irti kuin aiemmistakaan levyistä ja annan arvosanan oman henkilökohtaisen mielipiteeni perusteella, sehän kriitikon tehtävä loppujen lopuksi kuitenkin on. Tässä tapauksessa tuota arvosanaa ei kannata eikä saa tuijottaa jonain absoluuttisena totuutena. Pistä levy heti tilaukseen, jos omistat aiemmat ja olet niistä tykännyt! Tämä on silloin mestariteos sinulle. Unohtakaa O’Hara, here comes Tompkins!

7-/10

Kappalelista:

1. Dystopia
2. Hexes (feat. Martin Crech)
3. Survival
4. Tourniquet
5. Utopia
6. Phoenix
7. Messenger
8. Cages
9. Seven Names

TesseracT kotisivut

TesseracT Facebook

Kirjoittanut: Miika Hänninen