The Charm The Furyn Caroline Westendorp: ”Odotamme innolla ensimmäistä Suomen keikkaamme Qstockissa”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.4.2017

Hollantilainen metalliyhtye The Charm The Fury julkaisi äskettäin toisen studioalbuminsa “The Sick, Dumb & Happy”. Haastattelimme yhtyeen laulaja Caroline Westendorpia, joka kertoi muun muassa uuden albumin tyyliin vaikuttaneista tekijöistä ja urastaan laulajana.

Millainen viimeinen vuosi on ollut sinulle ja bändillesi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Caroline: Aika hiljainen, sillä kirjoitimme ja äänitimme uuden albumimme jo puolitoista vuotta sitten. Kuluneen vuoden olemme keskustelleet eri levy-yhtiöiden kanssa; osallistuimme myös muutamiin tapahtumiin. Lopulta Nuclear Blast tarttui meihin. Muutamat viime kuukaudet taas ovat olleet erittäin kiireisiä.

Oletko myös työskennellyt uuden materiaalin parissa tänä aikana?

Caroline: Aloitimme muutamaa biisiä, mutta vielä ei ole mitään konkreettisia tuloksia. On niin paljon tehtävää, ihan kuin yrityksen pyörittämistä. Onneksi meillä on hyvä manageri, joka esimerkiksi järjesti meidät Qstock-festareille Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen albumimme “The Sick, Dumb & Happy” julkaistiin juuri. Vieläkö albumi tuntuu teistä tuoreelta, vaikka kirjoitittekin sen jo puolitoista vuotta sitten?

Caroline: Kyllä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että se on niin erilainen verrattuna edelliseen albumiimme, joka oli puhdasta metalcorea, kuten As I Lay Dying ja Killswitch Engage. Uudelle albumille metalcore ei genrenä enää tuntunutkaan omalta, ja käytimme ikuisuuden kirjoittaaksemme kaiken uudelleen. Pantera, Slipknot ja Metallica tekivät meihin vaikutuksen. Niiden biisien nerokkuus perustuu joko tarttuviin riffeihin tai koukuttavaan lauluun. Sen takia muutimme kirjoitustapaamme, keskityimme rakentamaan kappaleen yhden hyvän asian ympärille. Tajusimme, että näin haluammekin tehdä, ja biisejä syntyikin kaikilta.

Mainitsit, että metalcoressa biisien ydin on hyvin samalainen. Kuinka vaikeaa teille oli ajatella niin sanotusti laatikon ulkopuolelta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Caroline: Varsin vaikeaa. Meillä oli pieni identiteettikriisi siitä, mitä oikeasti haluamme tehdä ja miten, mikä erottaisi meidät kaikista muista metalcore-bändeistä. Sitten tajusimme, että haluamme vain soittaa metallia eikä siitä tarvitse tehdä mitenkään erityisen haastavaa, riittää, että biisi rakentuu hyvälle riffille. Aluksi ajattelimme liian monimutkaisesti, mutta se on nyt muuttunut.

Kuten sanoit, tyylinne ei ole enää niin vahvasti metalcorea kuin ennen, mutta teidät luokitellaan silti kyseisen tyylilajin edustajaksi. Mitä mieltä olet siitä, että bändit luokitellaan helposti tiettyyn genreen, josta voi olla vaikeaa päästä pois?

Caroline: Levyllä on vielä muutama biisi, josta aiemmat fanit saattavat pitää, mutta en usko, että meitä enää kutsutaan metalcoreksi. Metalcore herättää joissain ihmisissä todella huonoja mielleyhtymiä. Mutta siitä pitää vain selvitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mainitsit As I Lay Dyingin ja Killswitch Engagen kaltaisten legendojen vaikuttaneen teihin aikaisemmin. Miltä bändeiltä olette saaneet vaikutteita uuden albumin materiaaliin?

Caroline: Aika erilaisilta. Olemme kuunnelle paljon ajattomia bändejä, kuten Panteraa ja Metallicaa.  Niiden biisit ovat edelleen parempia kuin monet uudet kappaleet, koska ne rakentuvat niin vankalle pohjalle. Teknisesti ne eivät ole kovin vaikeita.

Minkä luulet olevan syynä siihen, etteivät monet uudet bändit edes pysty tekemään kuin tarttuvia biisejä kuin Pantera ja Metallica?

Caroline: Hyvä kysymys. On oikeastaan aika vaikeaa keksiä jotain uutta. Pyörä on jo keksitty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ketkä ovat olleet omia vaikuttajiasi laulajana?

Caroline: He ovat hyvin erilaisia. Rakastan esimerkiksi Underoathia. Juuri sen innoittamana aloitin örinälaulun harjoittelun. Lauloin aina mukana, kun kuuntelin bändiä.

Oliko vaikeaa edetä kotona harjoittelusta bändin aloittamiseen?

Caroline: Kyllä. Katsoin paljon Youtube-tutoriaaleja. Menetin ääneni aluksi todella nopeasti. Kun jaksoin öristä kokonaisia biisejä, aloin etsiä bändiä netin kautta. Minulla kesti vuosia tulla paremmaksi laulajaksi. Jouduin käymään jopa puheterapiassa pystyäkseni laulamaan oikein.

Kuinka selvisit kiertueista aloittelevana laulajana? Olen kuullut, että keikat ovat todella rankkoja aluksi.

Caroline: Se oli kamalaa, muut olivat ihan innoissaan kiertueista ja juhlimisesta, mutta minulle se oli vain paljon työtä. Täytyy juoda paljon vettä; alkoholia ei saa ottaa tai äänihuuleni kuivuvat varmasti. Ääntä täytyy lämmitellä ja harjoitella jatkuvasti.

80-luvulla laulajat joivat paljon ja pystyivät silti esiintymään hienosti.

Caroline: En tiedä. Minullakin on muutama kaveri, jotka voivat juoda paljonkin ja silti laulaa hyvin. Ehkä se, että olen nainen, saattaa vaikuttaa, äänihuuleni ovat ehkä herkemmät. Luulisin, että se vain vaihtelee ihmisestä riippuen.

Mainitsit alussa myös, että aiotte soittaa kesällä Qstockissa, joka on myös ensimmäinen keikkanne Suomessa. Kuinka paljon oikeastaan tiedät suomalaisesta metalliskenestä ja tiedätkö joitakin suomalaisia metallibändejä?

Caroline: Tiedän ainakin Children of Bodomin, Nightwishin, Inpaled Nazarenen, HIMin ja Sonata Arctican. En ole ehkä aikaisemmin tiedostanut, että ne kaikki ovat Suomesta.

Soitatte ilmeisesti kesällä monissa muissakin maissa, joissa ette ole aikaisemmin soittaneet. Miten suhtaudut uusiin keikkapaikkoihin? Oletko esimerkiksi hermostunut tai mietitkö, miten yleisö suhtautuu teihin?

Caroline: Olen hyvin innossani. Festivaalit ovat parempia kuin klubikeikat, koska niillä on paljon enemmän yleisöä, ne ovat ulkona ja voimme itsekin seurata tapahtumia. Toisaalta jännittää hieman soittaa ensimmäistä kertaa eri paikoissa, koska hyvän ensivaikutelman antaminen on erittäin tärkeää.

Alice Cooper sattuu muuten esiintymään Qstockissa samana päivänä kuin te. Millainen vaikutus hänellä on ollut teihin?

Caroline: Hänellä ei ole ollut hirveästi vaikutusta, mutta arvostan häntä silti paljon ja hänen kitaristinsa on hyvä ystäväni. Kävimme katsomassa hänen show’taan muutama kuukausi sitten ja ikäänsä nähden hän on edelleen mahtava livenä.

Jos järjestäisit omat kolmepäiväiset festarit, mitkä kolme bändiä kiinnittäisit pääesiintyjiksi?

Caroline: Ottaisin Underoathin, He Is Legendin ja Everytime I Dien. Nämä ovat top 3-suosikkibändini.

Kiitos paljon haastattelusta! Mitä haluaisit lopuksi sanoa suomalaisille faneillenne, jotka tulevat katsomaan teitä Qstockiin?

Caroline: Tsekatkaa uusi albumimme! Toivottavasti pidätte siitä, siinä on jokaiselle jotakin.

https://www.facebook.com/thecharmthefury/

Luetuimmat

Uusimmat