The Haunted

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.9.2014

The Haunted Promo 2014 (2)Ruotsalainen thrash metallia soittava The Haunted esiintyi kolmen keikan mittaisen kiertueen verran Suomessa viime viikolla esitellen uutta ”Exit Wounds” nimeä kantavaa albumiaan. Kyseinen albumi on yhtyeen uran ”uusi” alku, koska sillä paluun yhtyeen vokalistin paikalle tekee yhtyeen ensimmäisillä albumeilla murissut Marco Aro. Kaaoszinessa pyörivä KaaosTV tapasi suomalaista sukujuurta omaavan Marcon videohaastattelun merkeissä ennen yhtyeen keikkaa Tampereella ja kyseli mieheltä hieman mietteitä soitetuista Suomen keikoista, bändin uudesta albumista sekä myöskin Marcon toisesta The Resistance -nimeä kantavasta yhtyeestä, joka tällä hetkellä juuri nauhoittaa tulevaa EP:tään julkaistavaksi ensi vuoden alkuun.

KaaosTV:n tilaajaksi Youtubessa voit käydä liittymässä täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat