The Midnight Ghost Trainin ”Cypress Ave” on karskia blues rockia, joka on ehdottomasti tämän vuoden yksi hienoimmista albumeista

Digitalisoitumisen myötä musiikkia on tarjolla ennätyksellisen paljon ja yhtyeiden on todella tehtävä töitä erottuakseen muista. Joskus omaa silmää miellyttävä kansikuva tai bändin nimi saattaa kiinnittää huomion. Näin kävi itselleni The Midnight Ghost Trainin kanssa. Kun nimeä edes pyöritteli mielessä ajattelin, että pakkohan tältä yhtyeeltä on edes yksi kappale laittaa soimaan. Kuunneltuani ”Red Eyed Junkie Queenin” olinkin jo koukussa.

Vaikka yleensä en ala esittelemään yhtyeen syntyä levyarvosteluissa – koska koen syntytarinoiden kiinnostavan harvoja – teen nyt kuitenkin poikkeuksen. The Midnight Ghost Trainillä on sen verran hieno tarina, että se ansaitsee muidenkin tietoisuuden: Vuonna 2007 elokuun ensimmäisenä päivänä Steve Moss sai suru-uutisen, kun hänelle selvisi, että hänen pitkäaikainen ystävänsä John Goff oli menehtynyt kotonaan astmakohtaukseen. Moss päätti ettei hänen ystävänsä muisto saisi kuolla, joten hän päätti perustaa The Midnight Ghost Trainin. Vokalisti-kitaristi Steve Moss muutti New Yorkiin ja alkoi etsiä bändiin muita jäseniä. Alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole enää jäljellä kuin itse Moss, mutta hänen vahvistuksinaan ovat nykyään basisti Mike Boyne ja rumpali Brandon Burghart. Tähän päivään mennessä yhtye on ollut olemassa kymmenen vuotta ja julkaisi neljännen albuminsa, ”Cypress Aven”, heinäkuun lopussa.

The Midnight Ghost Trainin juuret ovat vahvasti bluesissa, eivätkä ne ole hävinneet minnekään viimeisimmän albumin kohdalla. Levyn soundi on karu, koukuttava ja kaunistelematon. Bluesin synkkyyden ja rockin särmikkyyden lisäksi ”Cypress Avelta” myös southern- ja stoner rockin piirteitä. Albumin äänimaailman tueksi lyriikat ovat rujoja, mutta karkein piirre on vokalisti-kitaristin ääni – Mossin äänessään on rosoisuutta, ponnekkuutta ja melankoliaa, jonka takia kappaleet syventyvät entistä tummemmiksi. Äänessä on myös aavistuksen mielipuolisuutta ja uhkaavuutta, jonka takia hänen äänensä voi vaikuttaa aluksi luotaantyöntävälle. ”Cypress Aven” kappaleet rakentuvat pitkälti Mossin äänen varaan, mutta vahvan ja persoonallisen äänen avulla se ei tuota ongelmia yhtyeelle.

Mitä tulee itse albumin kappaleisiin, ottavat kolme ensimmäistä kappaletta välittömästi luulot pois – ”Tonight” etenee tahallisen rauhallisesti, jonka takia kertosäkeiden lauluosuudet suorastaan lyödään vasten kasvoja. ”Red Eyed Junkie Queen” kulkee groovaavilla ja pörisevillä stonermaisilla riffeillä, mutta tämänkin kappaleen kohdalla kertosäkeet ovat avainasemassa – Moss laulaa uhkaavasti ja karkeasti, jonka linjalla ”Glenn’s Promise” myös jatkaa. ”The Watcher’s Nest” on ensimmäinen kevyempi kappale, vaikka kertosäkeissä kuuntelija suorastaan upotetaan bluesmaiseen synkkyyteen. Pelkistetyn yksinkertainen, mutta hienosti toimiva ”Break My Love” jatkaa tunnelmointia tarttuvalla otteella.

The Midnight Ghost Train

”Lemon Trees” on melodialtaan yksi levyn pirteimpiä kappaleita, josta on mukava siirtyä vierailevalla solistilla ja puhallinsoittimella varustettuun ”The Boogie Downiin”. Kappale eroaa selkeästi muusta konseptista, mutta ei kuulosta irralliselle tai irvokkaalle, vaan on enneminkin onnistunut piristysruiske levyn painostavaan ilmapiiriin. Pitkäsoiton lopulta löytyy vielä kolme kappaletta, joista ei kannata jättää kuuntelematta yhtään. ”Black Wave” on rauhallinen ja alakuloinen kappale, josta kipu ja suru välittyvät aidosti. Kappale on erinomainen esimerkki kuinka vähäeleisestä ja koruttomasti yhtye pystyy tekemään upeaa musiikkia. ”The Echossa” Mossin ääni loistaa jälleen ja bonusraita ”I Can’t Let You Go” rutistaa viimeiset rippeet tästä rocktriosta.

The Midnight Ghost Train on tehnyt vakuuttavaa jälkeä neljännellä albumillaan. Kansikuva on arkisen oloinen otos jostain yhdysvaltalaisesta suurkaupungista, ja kun näin yliopiston ruokalassa vastaavanlaisen maisemakuvan, pomppasi ”Cypress Ave” heti mieleeni. Ehkä tämä on ollutkin yhtyeen tarkoitus tehdä kansikuvasta tavanomainen, jotta levy voisi tulla arjessa vastaan näin. Tai se voi olla kansikuva ilman suurempaa merkitystä. Joka tapauksessa ”Cypress Ave” on mielenkiintoinen ja koukuttava bluesia ja rockia sekoittava albumi, jota ei malta olla kuuntelematta uudestaan. The Midnight Ghost Trainin soundi on ainutlaatuinen ja Steve Mossin ääni karskin komea. Levyn sanoma ei iloisuudella pilattu, mutta ehkä se sen takia voi upota suomalaisiin, niin kuin minuun. ”Cypress Ave” on ehdottomasti tämän vuoden yksi mieleenpainuvin ja onnistunein albumi johon olen törmännyt, vaikka monet saattavat kaihtaa sitä rujon olemuksensa takia.

9+/10

Kappalelista:

  1. Tonight
  2. Red Eyed Junkie Queen
  3. Glenn’s Promise
  4. Bury Me Deep
  5. The Watchers Nest
  6. Break My Love
  7. Lemon Trees
  8. The Boogie Down (feat. Sonny Cheeba)
  9. Black Wave
  10. The Echo
  11. I Can’t Let You Go

The Midnight Ghost Train Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Lue lisää aiheesta

Cavalera Conspiracy julkaisi musiikkivideon ”Spectral War”-kappaleeseen Cavalera Conspiracy Cavaleran veljesten, Maxin ja Igorin, luotsaama metalliyhtye Cavalera Conspiracy on julkaissut musiikkivideon "Spectral War" -...
Amberian Dawn julkaisi uuden albumin perjantaina: lyriikkavideo ”Dragonflies” -kappalees... Kotimainen sinfonista metallia soittava Amberian Dawn julkaisi perjantaina 10. päivä marraskuuta uuden "Darkness Of Eternity" -nimisen albuminsa N...
Vanhaa ja tuttua sekoitettuna uuteen ja raikkaaseen – arviossa The Unguidedin ”And The B... Metalcoren ja melodisen death metallin välimaastossa soutava ruotsalaisryhmittymä The Unguided julkaisee uuden albuminsa ”And The Battle Royalen” pe...
Amberian Dawnin ”Darkness Of Eternity” tuo hieman valoa marraskuun pimeyden keskelle Yksi sinfonisen metallin kotimaisista tähdistä Amberian Dawn on julkaisemassa uutta albumia, joka kantaa erittäin hyvin marraskuuta kuvaavaa nimeä: ”D...