The New Black haluaa seuraavaksi laajentaa reviiriään Pohjoismaihin

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 18.7.2016

new black1Saksalainen The New Black julkaisi keväällä yhtyeen neljännen albumin ”Monster’s Lifen”. Albumin ilmestyttyä yhtye kiteyttikin eräässä haastattelussa levynsä sisältävän ”kymmenen kappaletta, ei kuollutta painoa eikä hevonp*****”. Yhtyeen kitaristi Christof Leim ja rumpali Philipp ”Flip” Klinger valoittavat The New Blackin menneisyyttä ja nykyisyyttä.

Terve jätkät! Julkaisitte muutama kuukausi takaperin neljännen albuminne. Kuinka vuotenne on muuten mennyt?

Flip: Melkoisen hyvin, päätimme juuri kiertueemme lämppäämällä Sixx A:M:ia kotikaupungissamme Würzburgissa, sekä Hampurissa. Koko kiertueen aikana ihmisiä oli hyvin keikoilla ja niillä oli muutenkin hyvä tunnelma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luulen ettei The New Black ole kovin tuttu lukijoillemme, joten aloitetaan perusasioista: Miten yhtyeenne sai alkunsa?

Christof: Tapasin Fabsin kymmenisen vuotta sitten festarilla ja olimme tympääntyneitä yhtyeissämme soittoon. Päätimme korkata muutaman ja tästä seurasi luonnollisesti päätös bändin perustamisesta. Vaihdoimme riffejä, itse työstin tulloin raskasta rockia johon Fabs tykästyi. Muut yhtyeen jäsenet olivat tuttuja entuudestaan, joten aloimme tekemään kappaleita, ja ennen kuin ne olivat valmiit, heitimme ensimmäisen keikan vuoden 2008 tammikuussa. Vuotta myöhemmin debyyttialbumimme tuli ulos.

new black2Uutta albumia kuunnellessa huomaa, että olette löytäneet oman vahvan soundin. Mitkä yhtyeet ovat olleet innoittajianne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Flip: Olemme kovia jätkiä, jotka kuulostavat kovalta, hehe! Debyyttialbumin kuvauksemme oli: Kuvittele Black Label Societyn kutsuvan Nickelbackin jäsenen soittamaan kanssaan Thin Lizzyn covereita ja kaikilla on Panteran paidat päällä. Yhtyeemme äänimaailma on muuttunut niistä ajoista, mutta sen voi tiivistää kolmeen seikkaan: melodia, raskaus ja tarttuvuus. Luonnollisesti myös jokainen meistä kuuntelee erilaista musiikkia ja tuo siten oman kädenjälkensä yhtyeeseen. Olemme jokainen lapsesta saakka olleet musiikin kanssa tekemisissä emmekä kuuntele pelkästään metallia.

Kuka teistä hoitaa sanoittamisen vai oletteko jokainen siinä osallisena? Mistä asioista sanoitukset syntyvät?

Christof: Mitä musiikkiin tulee, se tulee pääasiassa Fabsilta. Sanoituksiin liittyen, itse ammennan ideat henkilökohtaisista kokemuksista. Kirjoitan muutamia sanoja joiden pohjalta lähden rakentamaan. Sanoituksissa on yleensä jokin teema, toisin kuin Fludidilla, jonka sanoitukset ovat hämärämpiä.

Neljän albumin lisäksi olette myös keikkailleet ahkerasti. Olette olleet muun muassa samalla lavalla AC/DC:n, Volbeatin, Black Label Societyn ja Alter Bridgen kanssa. Kuinka kuvailisit yhtyeenne matkaa alusta nykyisyyteen? Ovatko asiat olleet ruusuilla tanssimista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Christof: Eivät todellakaan ole olleet, niin kuin yleensäkään kaltaisillemme rock-yhtyeille. Bändin lisäksi jokaisella on oma elämä ja perheet, joten yhtyeelle ajan saaminen on aikamoista kalenteritetristä. Teemmekin musiikkia yhdestä syystä, joka on halu tehdä hyvää rockia! Raha ei todellakaan ole tässä hommassa suurin motivaattori!

The New Black - Monster's LifeKuunnellessa uusinta albumia ”Monster’s Lifea” kuulostaa sille kuin se poikkeaisi aikaisimmista albumeistanne. Mitä mieltä olet? Oletteko kehittyneet soittajina?

Flip: Todellakin. Saatoitkin jo huomata että Jacob Hansen (Volbeat, Pretty Maids) on tuottanut kolmannen albumimme. Yhtyeemme oli tyytyväinen hänen jälkeensä ja pyysimmekin hänet mukaan ”Monster’s Lifen” tuottamiseen. Hän ei pelkästään ollut loistava äänittäjä ja miksaaja vaan hän auttoi myös kappaleiden tekemisessä. Ja tämän voi kuullakin uudelta albumilta: se on raskas, iso ja lämmin muttei kadottanut dynaamisuuttaan. Ja siitä minä itse pidän pirusti albumissa. Mielestäni yhtyeemme otti hyvän askeleen raskaasta rock-yhtyeestä kohti yhtyettä, jolla on järkälemäisen kokoinen rock-soundi!

Olette lämmitelleet monia isoja artisteja. Missä on ollut isoin yleisönne? Entä missä olette saaneet parhaan vastaanoton?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Christof: Lämmitellessämme lauteita AC/DC:tä varten meillä oli arviolta 65 000 ihmisen yleisö. Yleisöstä löytyy aina niitä jotka haluavat nauttia keikasta rauhallisesti omalla paikallaan ja niitä jotka yrittävät kiivetä kaiteen yli, mikä on meistä hyvä sillä jokainen nauttikoon tavallaan. Kotikaupungissa soittaminen on mukavaa, mutta en muista että meillä olisi ollut pitkään aikaan laimeaa tunnelmaa keikalla.

Olisiko teillä joku hauska muisto kiertueelta jonka haluaisitte jakaa lukijoillemme?

Christof: Olimme kerran Hollannissa… Oikeastaan tästä ei pitäisi puhua koska asiaan liittyy paljon alkoholia! Kirjauduimme myöhään hotelliin ja hotellin baari oli jo suljettu. Tiskin takana oli kuitenkin tyttö jonka saimme ajan kanssa suostuteltua antamaan meille muutaman pullon. Hauska sattuma oli myös se, että tytön nimi oli Rianne. Kyseinen nimi on myös osa ensimmäisen albumimme piilotetun kappaleen vitsikkäitä sanoja, joten tilanne huvitti meitä!

new black3Välikevennyskysymys: Jos voisitte ajaa millä tahansa prätkällä tai autolla niin mikä se olisi? Saksa kun on moottoriteiden luvattu maa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Flip: Luullakseni Günt valitsisi prätkän, mutta itse olen käytännöllinen kaveri ja vaadin autoltani tilaa tavaroilleni. Tylsä vastaus mutta näin se on.

Christof: Useimmille meistä niillä ei ole väliä. Itse pidän matkustamisesta junassa kun voin kirjoittaa kappaleita samalla! Fludid olisi varmaan muskeliauton kannalla.

Olette jo tulleet tutuksi Saksassa ja sen naapurimaissa. Minne haluaisitte tehdä uuden aluevaltauksen, Suomeen kenties?

Flip: Pohjoismaat olisi kyllä mukava valloittaa. Toki myös Australia, Kiina, Yhdysvallat… Kaikkialle olisi mukava päästä.

Christof: Itsekin pidän uusien alueiden valloittamisesta, siksi vastaan ”kaikkialle”. Mutta realistisemmin ajateltuna Pohjoismaista olisi hyvä aloittaa!

Mitkä ovat yhtyeenne tulevaisuuden suunnitelmat? Oletteko suunnittelemassa kiertuetta?

Flip: Meillä on suunnitteilla muutamia keikkoja parhaillaan. Toki katsomme pidemmällekin, syksylle ja talvelle on suunnitelmia. Olemme jo myös miettineet ensi kesää.

Christof: Jep, suunnitelmia on tulevaa varten. Tiedossa on kalenteritetristä, mutta saamme aikataulut toimimaan kuten aina!

Kiitos ja kumarrus vastauksistanne! Terveisenne Suomeen?

Flip: ”You guys rock”! Odotamme innolla että pääsemme rokkaamaan kanssanne keikoilla!

The New Black

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat