The Rockfest julkisti lisää esiintyjiä: Dead By April sekä Santa Cruz vahvistamaan ohjelmistoa

Jo kymmenen vuoden ajan metallikansaa viihdyttänyt ruotsalainen Dead by April saapuu tähdittämään Vantaalla kesäkuussa pidettävää Rockfestia. Tämä poppia, metallia ja melodista death metallia musiikissaan yhdistävä göteborgilaisyhtye on julkaissut jo neljä studioalbumia, joista viimeisimmän, ”Worlds Collide”, huhtikuun alussa.

Dead by Aprilin lisäksi Rockfestille saapuu niin ikää kymmenvuotista taivaltaan tänä vuonna juhliva Santa Cruz, joka on vienyt hard rockin ja heavy/glam-metallin ilosanomaa menestyksekkäästi myös ulkomaille. Lisäksi Rockfestin lavalle nousee Proteus, joka esittelee tämän raskaan konemusiikin ja metallin sanansaattajana tunnetun DJ:n live-projektin yhdessä Erilaz-yhtyeen kanssa.

Vehkalassa 9.-10. kesäkuuta pidettävän Rockfestiin jo aiemmin julkaistu Rammstein ja Evanescence sekä mm. Guano Apes, Infected Mushroom, Royal Republic, Diablo, Michael Monroe, Kotiteollisuus, Turmion Kätilöt, Stam1na ja Pain.

Rockfest haluaa tarjota tinkimätöntä rockmusiikkia tosifaneille, koska monet muut festivaalit ovat siirtyneet rockista popmusiikin pariin ja poistaneet jopa nimestään rock-sanan kokonaan. Kaksi lavaa ja parikymmentä artistia takaavat Rockfestille täysiverisen rocktunnelman mittavine oheistoimintoineen ja palveluineen. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille, mutta siellä on runsaasti erillisiä anniskelu- ja VIP-alueita.
Pääkaupunkiseudun musiikkikartalta on puuttunut musiikkifestivaali, joka voi tarjota tuhansien katsojien yleisölle maailmanluokan musiikkia yhtä vankalla meiningillä, kuin muualla Suomessa pidettävät kesäfestarit tarjoavat. Rockfest nostaa myös Vantaan takaisin festarikartalle kansainvälisine ja suomalaisine huippuartisteineen.

Lue lisää aiheesta

Vantaan Rockfestiin viimeiset artistit julki: Viikate, Brother Firetribe ja Metsatöll Vantaan Vehkalassa 9.-10. kesäkuuta ensimmäistä kertaa pidettävästä Rockfestistä on tulossa rock-musiikin kärkifestivaali maassamme. Perjantain pä...
Santa Cruz Sakara Recordsille: uusi single julkaistaan toukokuun lopussa Suomalaisen rockin suuri lupaus ja kansainvälisesti kovassa nousukiidossa oleva Santa Cruz julkaisee kolmannen albuminsa syksyllä. Esimakua tuleva...
Santa Cruzin leiristä iloisia uutisia: yhtye saanut valmiiksi kolmannen albuminsa Helsinkiläinen rockjyrä Santa Cruz on saanut valmiiksi järjestyksessään kolmannen albuminsa. Yhtyen tuleva albumi nauhoitettiin Finnvoxin studioss...
Kuopio RockCockin viralliset etkot ja jatkot järjestetään Henry’s Pubissa Heinäkuun lopulla järjestettävän Kuopio RockCockin 15-vuotista taivalta juhlistetaan kesällä Väinölänniemessä ja tämä teini-ikään ehtinyt festivaa...