The Scions – Suicide of the Ego

Jos yhtye esittelee itsensä musiikkigenrejen blenderinä, johon jokainen jäsen heittää omat ideansa, nautinto rock´n rollin smoothiesta epäilyttää yhtä paljon kuin Durexin orgasmigeelit.

The Scions, vuonna 2012 perustettu italialais-jyväskyläläinen yhtye lupaa elokuussa julkaistulla ”Suicide of the Ego”- esikoisalbumillaan filtteröimättömiä rytmejä ja aitoa groovea. Debyytin ensimmäisen lohkaisun ”Inside Out” lyriikoissa angstataan Cobainin tyyliin maailman katatonisesta tilasta, mutta grungen sijaan rento rytmi vie kuulijan 70-luvun fiilareihin.

Seuraavassa kappaleessa ”Show Me no More”  kevyt hippeily muuttuu juurikin niihin aggressiivisiin grunge rockin viboihin, joita edelliseltä kipaleelta odotti. Nailonit repeävät ja flanelli tipahtaa lantiolta intensiivisessä kitarasoolossa. Laulajan rosoinen ääni potkaisee Dr. Martensit jalasta, ja tunnelma muuttuu  kosteaksi kuin sateinen Seattle.

Alun esileikki sikseen. Yhtye näyttää osaamisensa sielukkaassa ”Horseback Ridessa”, joka on levyn kypsin ja väkevin tuotos.

Kahdeksan kappaleen albumilla luovuus löytyy alusta eikä kliimaksia saavuteta, sillä loppua kohden kiihko ja omaleimaisuus katoavat. ”To Cry for a Day” lainaa letkeän reggaefiiliksen Bob Marleylta, ja levyn psykedeelinen lopetus ”Mother, Sister, Father, Son” on kuin tribuutti Liskokuninkaalle. Turvallista meininkiä, mutta kuka haluaa tyytyä jo koettuun perusjyystöön, jos rahkeet riittäisivät kokeilevampaankin menoon?

”Suicide of the Ego” tarjoilee dynamiikaltaan ja tyyleiltään monipuolisen kattauksen. Albumin vahvuus löytyy solistin äänen monipuolisuudesta ja kitaristin lyhyeksi jäävistä hypnoottisista sooloista, mutta tajunnan räjäyttämiseen olisi kaivannut enemmän bassolla brassailua ja munaa rumpujen poljentaan. Toisin kuin kiihotusvoiteet ”Suicide of Ego” kyllä lunastaa lupauksensa nautinnosta. Kaiken kaikkiaan varsin tyydyttävä eka kerta.

7/10

Kappalelista:

  1. Inside Out
  2. Show Me No More
  3. Horseback Ride
  4. Rhyme
  5. No Wonder
  6. To Cry for a Day
  7. Shades of Life
  8. Mother, Sister, Father, Son

Kirjoittaja: Saarikoski Elina