The Shangri Blahs – Rankka Päivä

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 6.3.2015

the_shangri_blahs_rankka päiväThe Shangri Blahs on niin ilahduttavasti nimetty bändi, että oli ihan pakko kuunnella, olisiko heidän musiikkinsa myös ilahduttavaa. Ja kyllä se enimmäkseen on. Neljän biisin EP ”Rankka Päivä” on helsinkiläisen jeejee-oujeepunkkia soittavan nelikon ensimmäinen suomenkielinen julkaisu.

The Shangri Blahsin ”Rankka Päivä” tarjoaa siis neljä biisiä. EP onkin vuoristoratamaisesti etenevä minikokoelma, joka koostuu kahdesta huipusta ja kahdesta tasapaksusta raidasta. EP:n helmet ovat ensimmäinen ja kolmas kappale. ”Sä et Markku tiedä kaikkee” kertoo avioeron kokeneesta Markusta. Biisistä tulee vahvat mielleyhtymät Kakkahätä-77:n teokseen ”Sirpa ja Make”. Mukavan letkeästi biisi etenee, ja Markkua käy vähän sääliksi, voi Markku-parka.

”Laastariratkaisu” kertoo kaappihomosta vaimojaan lyövästä Seposta. Biisi on aivan loistavaa nerokkuutta ja ehdottomasti EP:n paras! Säkeistöt voisivat olla kuin Hectorin tuotannosta – siis jos Hector tekisi hyviä biisejä. Jäätävä biisi perheväkivallaksi äityvästä identiteettikriisistä. Yhtä jäätävää oli kuulla sanaa ’perunoita’ taivutettavan ’perunoja’. Mutta perunoista viis, kun on näin hyvä biisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heikommat biisit eivät ole kovin heikkoja, mutta kahteen edelliseen verrattuna todella latteita ja mitään sanomattomia. Toinen kappale ”Tää on Psykoosi’’ on sellainen ihan kiva, mauton ja hajuton, joka ei jää mieleen. Parasta kappaleessa on rummut, jotka mukavasti pompsottavat menemään. Toinen latteampi esitys on EP:n päättävä biisi ”Naapurissa Haisee”, joka kertoo juuri siitä, mitä otsikko antaa ymmärtää. Ei mitään uutta, ei mitään sykähdyttävää, ei edes kovin hauska.

The Shangri Blahs on kaiken kaikkiaan mukava tuttavuus, ja toivotan heille onnea ja menestystä.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Sä et Markku tiedä kaikkee
2. Tää on psykoosi
3. Laastariratkaisu
4. Naapurissa haisee

https://www.facebook.com/theshangriblahs

Kirjoittanut: Sanna Uusi-Rasi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat