The Wilko Johnson Bandin keikka Möysän Musaklubilla oli täynnä energiaa ja klassikkokappaleita

Lauantaipäivänä 18.2.2017 Lahdessa toimiva Möysän Musaklubi sai vieraakseen todellisen rock ’n’ rollin legendan, kun jo 1970-luvun alussa uransa aloittanut Wilko Johnson saapui keikalle yhtyeensä kanssa. Johnson tuli tunnetuksi blueasahtavaa pub rockia soittavan Dr. Feelgoodin alkuperäisenä kitaristi-laulajana. Sooloyhtyeensä hän perusti jo saman vuosikymmenen lopulla.

Muutama vuosi takaperin matkaan tuli melkoisen suuri mutka, kun Johnson sairastui syöpään ja sai elinajanodotteekseen 9-10 kuukautta. Hän kerkesi jo soittaa jäähyväiskiertueen ja levytti ”Going Back Home” -jäähyväisalbumin The Who -laulaja Roger Daultryn kanssa, minkä hän uskoi jäävän viimeiseksi teokseen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Johnson parantui syövästään ja juhlii kesällä 70-vuotispäiviään elämänsä kunnossa.

Hänen kitaransoittoaan kuunnellessa ja lavaesiintymistään katsellessa on vaikeaa uskoa, että mitään syöpää on koskaan ollutkaan. Fenderistä rämisi Wilkon rautaisessa otteessa tulista rock ’n’ rollia tyylillä, jonka tunnistaa välittömästi. Ilman plektraa soittava Johnson tulitti klassikkoriffejä käsittämättömällä energialla ja täytti jokaisen tyhjän välin intensiivisellä, mutta rennolla ja tyylikkäällä soitollaan. Olen ollut katsomassa lukemattomia keikkoja, mutten ole ennen kuullut rock ’n’ roll -kitaristin soitossa samanlaista groovea, tyylitajua ja teknistä taituruutta. Mestarillisen soiton lisäksi Johnson tanssahteli ja sinkoili pitkin lavaa revitellen kitaraansa yleisön silmien alla kuin ylikierroksilla käyvä Duracell-pupu aivan kuin ikä olisi vain numero. Ainoastaan Wilkon lauluäänessä alkaa olla jo hieman iän tuomaa haurautta, mutta ei liiaksi. Laulu sujui kunnialla ja äänessä on edelleen sielua, vaikkei se ole enää yhtä vahva kuin ennen.

Myös rumpali Dylan Howen ja basisti Norman Watt-Royn soitossa on poikkeuksellista taitoa. Varsinkin Watt-Roy moneen otteeseen lähestulkoon varasti huomion itselleen verevällä riffittelyllään. Basso on hänelle kuin otelautakäden sormien jatke, josta irtoaa musiikkiin lisää eloa tuovaa väriä kovin vaivattoman oloisesti. ”Everybody’s Carrying a Gun” -kappaleen aikana Howe ja Watt-Roy saivat esittelyjen yhteydessä omat soolospottinsa ja näyttivät taitonsa parhaansa mukaan. Usein rumpu- ja bassosoolot tuntuvat olevan vain tapa pitkittää keikkaa ja antaa muille jäsenille aikaa levätä, mutta tällä keikalla ne olivat oikeasti viihdyttävää seurattavaa. Tämän tasoisten virtuoosien soittoa on aina ilo kuunnella.

The Wilko Johnson Bandin esiintyminen Möysän Musaklubilla oli suoranaista rock ’n’ rollin juhlaa. Vuosikymmeniä rokanneet taiturit ovat edelleen tiukassa soittokunnossa, jollaisesta monet uudetkin yhtyeet vanhoista puhumattakaan voivat vain haaveilla. Tämän keikan perusteella Wilko Johnson ja hänen yhtyeensä eivät ole vielä lähelläkään eläkepäiviä.