Thorin vasara nousee jälleen – arviossa 19. kokopitkä ”Beyond the Pain Barrier”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 19.8.2017

Jon Mikl Thor jaksaa aina vain tarttua mikkiin ja ylistää heavy metalin sanomaa. Näyttelijänä, käsikirjoittajana ja kehonrakentajana tunnettu Jon Mikl on lähes koko uransa ajan ylläpitänyt Thoria, eikä tänäkään vuonna näytä vielä loppua tulevan. Ukkosenjumalan rauta näyttää olevan yhä kuuma, kun sitä kerran vielä taotaan… Täten Thor iskee tulille 19. kokopitkänsä ”Beyond the Pain Barrier”, joka lupailee sitä perinteistä ja tuttua heavy metalia, josta Thor on rakennettu.

Aluksi täytyy todeta, etten ole perehtynyt kamalan ”Devastation of Musculation”-julkaisun (2006) jälkeiseen Thorin tuotantoon, sillä tämä kyseinen lätty jätti aikamoiset traumat yhtyeen uskottavuuteen. Onhan tuosta mädästä julkaisusta ehtinyt kulua jo yli kymmenen vuotta, joten ehkä tähän uusimpaankin julkaisuun uskaltaa tarttua. Odotukset julkaisua kohtaan eivät ole järin suuret. En uskalla edes odottaa, että ”Beyond the Pain Barrier” kolahtaisi yhtä lujaa kuin esimerkiksi klassinen ”Only the Strong” (1985). Vielä ei liene kuitenkaan aika nuolaista ennen kuin uutukainen on tarkastettu läpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Enpä olisi heti uskonut, että yli kuusikymppiseltä muskeliäijältä löytyy joitakin näppäriä ideoita, joita uudella lätyllä kuuluu. Julkaisu pursuaa mallikkaasti meneviä, tarttuvia ja hitusen verran thrash-vaikutteisia soittokuvioita (muun muassa kappaleissa ”Tyrant”, ”The Calling”, ”Twilight of the Gods” ja ”Thunder Road”). No, eipä lähdetä kuitenkaan liiakseen kaunistelemaan, sillä edellä mainitut teokset eivät ole mullistavia mestariteoksia vaan jotakin positiivista näytettä siitä, mitä Thorilta vielä tänä päivänä irtoaa.

Valitettavasti niitä akilleenkantapäitä löytyy julkaisusta siinä missä hyviäkin puolia. Kliseen ja puudutuksen täyttämää antia tarjoavat muun muassa ”When a Hero Dies” ja ”Phantom’s Light”, jotka vain tuottavat myötähäpeää Thorin kohtaan. Ja ihan suoraan sanottuna Jon Mikl kuulostaa nykyään aika väsyneeltä. Mikäli epäilette sanomaani, ottakaa kiekko haltuun ja kuunnelkaa.

”Beyond the Pain Barrier” on oikeastaan julkaisu muiden julkaisujen joukossa. Se ei, onneksi, ohita ”pahimman levytyksen titteliä” mutta jää siitäkin huolimatta vielä kauaksi klassikkotasosta. Levyltä löytyy sieltä täältä meneviä ja jopa tarttuviakin osuuksia, mutta siihen se sitten jääkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

01. Tyrant
02. The Calling
03. Beyond the Pain Barrier
04. When a Hero Dies
05. On Golden Sea
06. Phantom’s Light
07. Twilight of the Gods
08. Galactic Sun
09. The Land
10. Deity in the Sky
11. Thunder Road
12. Quest for Valor

Thor Facebook

Thor Offical Page

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat