Threat Signal

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.9.2011

Kanadalainen melodista metallia soittava Threat Signal julkaisee kolmannen yhtyeen omaa nimeä kantavan albuminsa lokakuun 7. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Otimme yhtyettä puhelimitse yhtyeen vokalistiin Jon Howardiin, joka kertoi meille hieman albumista sekä sen teosta. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs Threat Signalille tällä hetkellä kuuluu?

Jon Howard: Meille kuuluu oikein hyvää, kiitos kysymästä. Saimme juuri uuden albumimme valmiiksi ja odotamme innoissamme, että pääsemme soittamaan uutta materiaalia tien päälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinka teidän kesänne sujui yleisesti ottaen?

Jon Howard: Todella hyvin. Soitimme keikan Brutal Assaultissa Tsekeissä 15 000 ihmisen edessä, ja se oli todella mahtavaa. Emme ole soittaneet vielä kauhean monta festivaalikeikkaa, joten oli todella mahtava päästä soittamaan noin ison yleisön eteen.

Soititteko te yhtään uutta kappaletta tuolla uudelta albumiltanne? Millainen oli kappaleiden vastaanotto?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jon Howard: Soitimme kaksi uutta kappaletta nimeltä ”Fallen Disciples” sekä ”Comatose”. Olemme soittaneet noita kappaleita keikoillamme nyt muutaman kerran ja kappaleiden vastaanotto on ollut loistava. Kappaleet ovat raskaampia ja groovahtavampia kuin aikaisemmat, joten ne ovat uponneet faneihimme todella hyvin. Monet ovatkin sanoneet, että he eivät malta odottaa, että kuulevat albumin kokonaisuudessaan.

Teidän uusi albuminne kantaa yhtyeen omaa nimeä ”Threat Signal”, ja se julkaistaan lokakuussa Nuclear Blast Recordsin kautta. Mikä oli pääsyy, että päätitte nimetä albumin yhtyeenne nimellä?

Jon Howard: Tämä on meidän kolmas albumimme ja aloitin yhtyeen muistaakseni vuonna 2003, joten olemme tehneet tätä jo kauan. Tämä albumi on toivottavasti meidän lopullinen läpimurtoalbumi, jolla tulemme potkimaan ihmisiä persuksille. Olemme hyvässä tilanteessa uramme kannalta, ja olen todella luottavainen albumin suhteen. Olemme luoneet loistavan albumin, joten mietimme, että laitetaan sille nimeksi ”Threat Signal”. Tämä on albumi, jolle Threat Signalin mielestäni kuuluisi aina kuulostaa.

Nauhoititte tuon albumin Zeussin kanssa, joka on aikaisemmin tuottanut levyjä mm. All That Remainsille, The Acacia Strainille sekä Chimairalle. Millaista oli työskennellä hänen kanssaan studiossa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jon Howard: Hän oli loistava. Zeuss on tuottanut loistavia albumeita uransa aikana, ja olen aina tykännyt levyistä ja artisteista, joiden levyjä hän on tuottanut. Hänellä oli studio ja harjoitustilat valmiina, kun saavuimme sinne, ja kaikki oli todella loistavasti hoidettu. Hänen kanssaan oli helppo työskennellä ja hän tiesi tarkalleen, mitä albumilta halusimme. Hän kertoi meille suoraan, mitkä asiat olivat hänen mielestään hyviä ja mitkä huonoja, mikä oli todella hyvä asia. Hän myös vaati minulta paljon laulujen suhteen ja työnsi samalla omia rajojani eteenpäin. Jos jokin kohta ei häntä miellyttänyt, niin hän kannusti minua laulamaan kohdat vieläkin paremmin.

Toiko hän esille omia ideoitaan kappaleisiin?

Jon Howard: Me olimme tällä kertaa todella valmistautuneita ja demot olivat viimeiseen asti hiottuja, ennen kuin siirryimme studioon. Hän korjasi jotain pieniä asioita rummuissa ja kitaroissa sekä viritti ne huippuunsa. Hän ehkä enemmän vaikutti meihin ja yritti kannustaa meitä tekemään parhaamme albumille.

Mitä voit kertoa meille uuden albumin kappaleista? Miten ne eroavat teidän ”Vigilance”-albumin kappaleista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jon Howard: Sanoisin, että uuden albumin ja ”Vigilance”-albumin ero on kuin yöllä ja päivällä. ”Vigilance” oli vähän melodisempi ja kevyempi. Tälle albumille laskimme hieman kitaran viritystä ja yritimme saada aikaan groovahtavamman, raskaamman ja kaiken kaikkiaan synkemmän albumin. Jokainen kappale levyllä on raskas. Jokaisen täytyy kuunnella albumi, jotta tajuaa, mitä tällä tarkoitan, mutta ero tämän uuden albumin ja ”Vigilancen” välillä on suuri.

Nauhoititte levyn seitsemänkielisellä kitaralla. Mistä te saitte idean tähän?

Jon Howard: Kun aloitimme yhtyeen joskus vuonna 2003, soitin seitsemänkielistä kitaraa. Vartuin kuunnellen yhtyeitä kuten Korn, joten oli luonnollista valita seitsemänkielinen kitara. Meidän oli tarkoitus alun perin laskea viritystä ”Under Reprisal” -albumilla, mutta emme kuitenkaan tehneet niin, koska mielestämme se ei sopinut niihin kappaleisiin. Tälle albumille halusimme luoda erilaisen soundin ja kasvaa hieman yhtyeenä. Minusta on hienoa kuunnella yhtyettämme hieman raskaampana, ja tälle uudelle albumille se sopi todella hyvin.

Alexille ja Chrisille tämä on ensimmäinen nauhoitus yhtyeen kanssa. Mikä oli heidän roolinsa levyn kirjoittamisessa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jon Howard: Kyllä he toivat molemmat uusia ideoita yhtyeellemme. Eritoten Alex, jolla oli todella paljon ideoita rumpujen suhteen. Ennen kirjoitin itse suurimman osan rummuista albumeillemme, mutta tällä albumilla Alex otti ohjat kokonaan omiin käsiinsä. Hänellä oli sellaisia ideoita, joita me emme olleet edes miettineet, ja hänen ideansa sopivat loistavasti laulujeni sekä kitaroiden kanssa yhteen. Myös Chris toi paljon ideoita levylle, ja kaksi kappaletta albumilla on hänen kirjoittamiaan.

Mitä voit kertoa meille albumin lyriikoista? Mitä aiheita albumi käsittelee?

Jon Howard: Rehellisesti sanottuna albumi on todella vihainen. Yritän aina katsoa asioita elämässä positiivisesta näkökulmasta, mutta tästä albumista tuli kyllä kaikin puolin todella vihainen. Kappaleissa käsitellään mm. salaliittoteorioita, valtiota sekä maailmassa olevia paskoja asioita. Toivon albumin lyriikoiden herättävän ihmiset miettimään maailmaa. En halua, että ihmiset ovat tyytyväisiä vain siihen, että heillä itsellä on asiat hyvin, kuten oma talo, perhe sekä työ. Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon pahaa ja paskoja asioita, ja todellakin toivon, että jonain päivänä niihin saataisiin muutos.

Mistä yleensä ammennat ideoita lyriikoihin?

Jon Howard: Katson paljon uutisia ja saan ideoita niistä. Yritän myös kirjoittaa paljon omasta näkökulmastani ja siitä, miten itse näen maailman. Tykkään myös katsoa netistä erilaisia videoita salaliittoteorioista ja sen jälkeen itse miettiä, mitä mieltä olen asioista.

Mikä on itsellesi se uuden albumin ”suosikkikappale”? Kertoisitko meille hieman siitä?

Jon Howard: Pidän itse eniten albumin viimeisestä kappaleesta nimeltä ”Buried Alive”. Kirjoitin kappaleen aikalailla kirjoitusprosessin alkuvaiheessa, ja emme aluksi edes tienneet, mitä teemme kappaleelle. Se on niin ilkeä, vihainen ja erilainen, että meinasimme jättää sen aluksi pois, mutta kun nauhoitin laulut kappaleeseen, päätimme, että meidän on pakko saada kappale albumille. Kappaleessa on myös lainattu pätkä John F. Kennedyn sanoista, jotka sopivat kappaleeseen loistavasti. Minun ei tarvinnut editoida tai edes siirtää kyseistä kohtaa, se vain loksahti heti paikoilleen. Minulle tuli siitä kohdasta kylmiä väreitä ja tunne, että se lainaus todellakin kuului albumillemme.

Kappaleen nimi ”Buried Alive” tarkoittaa suomeksi hautaamista elävältä. Mikä sinulle olisi se kauhein tapa kuolla?

Jon Howard: Jo ajatuskin siitä, että joku hautaisi minut elävältä, kuulostaa todella vastenmieliseltä, mutta varmasti hirvein tapa itselleni kuolla olisi jossakin tulipalossa, missä palaisin elävältä. Voin vain kuvitella, kuinka paljon sinuun sattuu kun palat. Haluaisin itse kuolla nukkuessani tai sitten jollain tavalla nopeasti. Ehkä vaikka lentokone, jossa olen, voisi pudota. Se tuntuisi kyllä hirveältä, mutta ainakin lähtö tulisi nopeasti.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on levyn julkaisun jälkeen?

Jon Howard: Ensimmäinen tavoite on koota toimiva taustatiimi taaksemme. Erotimme edellisen levyn jälkeen melkein kaikki taustajoukkomme, joten kasaamme tällä hetkellä uutta tiimiä. Teimme todella hyvän albumin ja haluan, että myös meidän tiimi, jonka valitsemme, panostaa meihin. Toivon, että saisimme soittaa mahdollisimman paljon keikkoja tämän albumin tiimoilta eri puolilla maailmaa. Se on meidän tavoitteemme tällä hetkellä. Eurooppaan olemme tulossa todennäköisesti helmikuussa 2012.

Onko kiertueella keikkoja myös Suomessa?

Jon Howard: Toivoisin todella. Tykkään todella paljon suomalaisista metallibändeistä kuten Children Of Bodom, joten olisi todella mahtavaa päästä maahanne soittamaan. Näin itse asiassa Children Of Bodomin keikan muutama viikko sitten, ja he olivat livenä todella hyviä!

Jos saisitte lähteä maailmankiertueelle kolmen bändin kanssa, kenet valitsisitte mukaanne kiertueelle?

Jon Howard: Jos saisin kolme bändiä valita, niin ne olisivat Lamb Of God, Soilwork sekä In Flames. Olen suuri In Flamesin ja Soilworkin fani, joten olisi aivan upeaa joskus päästä jakamaan lava heidän kanssaan.

Kiitoksia haastattelusta ja onnea tulevan albumin tiimoilta. Onko sinulla loppuun vielä jotain, jota haluaisit sanoa suomalaisille faneillenne?

Jon Howard: Kiitoksia paljon haastattelusta. Toivon todella, että pääsisimme sinne soittamaan tulevilla kiertueillamme. Katsastakaa uusi albumimme, olen varma, että pidätte siitä paljon!

Luetuimmat

Uusimmat