Thunder – Rip It Up

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.3.2017

Uusia yhtyeitä putkahtaa maailmaan päivittäin ja vastaavasti monet vuosikymmeniä rullanneet yhtyeet jaksavat edelleen soittaa ja tehdä uutta musiikkia. Näin tekee myös englantilainen rock-yhtye Thunder, jolla on takanaan jo 27 vuotta pitkä ura. Helmikuussa ilmestynyt ”Rip It Up” on brittiyhtyeen 11. albumi.

Pitkän uransa aikana Thunder on ehtinyt äänittää myös lähes 30 livealbumia kierrellessään maailmaa. Yhtyeen kokoonpano on pysynyt yllättävän hyvin kasassa, ainoastaan basisti vaihtui tiuhaan tahtiin 90-luvulla, mutta lopulta Chris Childsistä tuli pysyvä jäsen vuonna 1997. Iloista yhteiseloa ei kuitenkaan kestänyt monta vuotta, koska Thunder hajosi vuonna 2000. Yhtye teki comebackin vuonna 2002; sen jälkeen Thunder soitti vuoteen 2009 saakka,minkä jälkeen se siirtyi hiljaisuuteen kahdeksi vuodeksi. Yhtyeen viimeisin comeback tapahtui vuonna 2011. Yhtyeen jäsenet ovat selkeästi päättäneet laittaa pillit pussiin, kun siltä on tuntunut, ja palanneet sitten sorvin ääreen, kun soittaminen on alkanut jälleen poltella. Tai sitten kyseessä on ollut ovela myyntistrategia.

Mitä tulee Thunderin yhdenteentoista täysipitkään, voi sen todeta olevan turvallinen valinta, jos haluaa kuunnella kevyttä rockia. Albumi sisältää hyviä rock-kappaleita, mutta valitettavasti ne eivät herätä juuri mitään tunteita. Kappaleet eivät myöskään erotu toisistaan, ja usean kuuntelukerrankin jälkeen on vaikea muistaa, minkälaista musiikkia levyllä oikein oli. Muutama toivonpilkahdus nousee esille ”She Likes The Cocainea” ja Heartbreak Hurricanea” kuunnellessa, mutta muuten levy etenee tasapaksusti. Se on sääli, sillä mistään huonosta musiikista ei ole kyse, mutta albumi itsessään ei saa kiinnostusta heräämään. ”Rip It Upissa” ei ole nimensä kaltaista asennetta eikä purevuutta. En haluaisi maalailla piruja seinille, mutta ehkä Thunderin olisi aika huilata kolmannen kerrankin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. No One Gets Out Alive
  2. Rip It Up
  3. She Likes The Cocaine
  4. Right From The Start
  5. Shakedown
  6. Heartbreak Hurricane
  7. In Another Life
  8. The Chosen One
  9. The Enemy Inside
  10. Tumbling Town
  11. There’s Always A Loser

Thunder Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat