Thy Catafalque, tuo Unkarista kotoisin oleva yhden miehen häröilmestys, on tuutannut viime vuonna julkaistusta levystä ”Sgùrr” huolimatta tänä vuonna ulos uuden platan nimeltä ”Meta”. Lyhyestä julkaisuvälistä huolimatta ”Meta” kellottaa jopa yli tunnin yhtyeen erikoista luovan hulluuden kyllästämää musiikkia.

Yleisesti ottaen Thy Catafalquen musiikkia on kovin vaikea kuvailla, sillä sen verran uniikki ilmestys se on. Se on cocktail black metalia ja hämäriä synasoundeja pienellä ripauksella folkkia sekä sinfonisuutta. Yhtäältä tulee mieleen Pan.Thy.Moniumin tapa yhdistää raskaus kummalliseen monipuolisuuteen, mutta toisaalta myös norjalaisen Arcturuksen kokeilevuus ja leikkisyys, joskin vailla viimeksi mainitun pellemäistä auraa. Ehkä lähinnä yhtyettä kuitenkin on Negură Bungetin itäisesti folkihtava persoonallisuus, mutta Thy Catafalque kuulostaa vähemmän folkilta, jos tämä kuvaus nyt mitään auttaa. Siinä missä Negură Bungetilla on folkkiosioita, Thy Catafalquella on puhtaita vokaaleja sekä kummallisia kosketinpulputuksia, jotka usein ottavat johtoroolinkin biiseissä. ”Meta” onkin suora jatkumo sitä edeltäneille  albumeille ”Sgùrr” sekä ”Rengeteg”, jotka tasapainoilivat onnistuneesti metallin painavuuden ja muiden elementtien välillä. Myös uusin levy on kitarasoundiltaan yllättävänkin iskevän raskas, kun sille on tarvetta.

On silti erittäin vaikeaa piirtää laajemmin selvää kuvaa levyn sisällöstä. Tarjoan siis lyhyen läpijuoksun levyn monimuotoisuudesta kuvailemalla biisejä yksittäin. Lukija muodostakoon jonkinlaisen kokonaiskuvan levykokonaisuudesta tämän perusteella, jos siinä onnistuu. ”Meta” aukeaa tasaisesti biisillä ”Uránia”, ja mieleen tulee keskitempoisempi versio vanhemmasta Dimmu Borgirista dominoivien syntikoiden ja tehokkaasti kauhovien kitaroiden saattelemana. Tätä seuraava ” Sirály” kuljettaa sen sijaan meren äänien äärelle ja esittelee puhtaita itäeurooppalaisesti väräjäviä naisvokaaleja. Biisi tasapainoileekin bathorymaisen eeppisen viikinkisoundin ja näiden naisvokaalien välillä hienosti. Tätä seuraa hysteerisen poukkoileva ja raskas, kummallisesti nimetty ”10^(-20)”, joka tuo paljon kaivattua vauhtia tuplabasaripoljennoillaan levylle. Myös Oranssi Pazuzua muistuttavia psykedeliasyntikoita kuullaan biisin suvantokohdissa.

”Ixión Düün” taas tarjoilee summoningmaisen sotatorvi-intronsa jälkeen levyn suosikkiriffini, joka lienee yksi levyn raskaimpia ja voisi olla suoraan Anaal Nathrakhin nykytuotannosta. Kappale kulkeutuu psykedeelisten kompleksisten kitaramelodioiden kautta infernosta avaruuteen ja takaisin. ”Osszel Otthon” taas tuo tunnelmaltaan mieleen Opethin levyn ”Damnation”; kappale on sellainen, kuin katsoisi haikeasti ikkunasta ulkona ropisevaa sadetta. Biisissä annetaan myös upeasti seikkailevalle bassolle paljon tilaa sitä dominoivien syntikoiden ohella. Kappale kasvaa myös rauhalliseksi kovin kerrosteisesti, mikä pitää mielenkiinnon yllä mainiosti. ”Malmok járnak” sen sijaan on kuin vanhempaa Burzumia ja sisältää yhä uusia surumielisiä syntikkasoundeja soutaessaan keskitempoisesti synkkien vesien läpi ennen uppoamistaan täyteen sykkivään syntikkapsykedeliaan.

”Vonatút az éjszakában” on levyn heikoimpia biisejä kummallisella leikkisällä komppauksellaan ja selkeästi tahallisilla karaoke-vokaaleillaan. ”Mezolit” iskee sen sijaan kovan vaihteen silmään ja kuulostaakin joiltain funeral doomin nimiltä kuten Skepticismiltä raa’assa raskaudessaan. Melodiat taas ovat kuin suoraan Swallow the Sunin riffikynästä. Myös hieno primordialmainen loppu taotaan biisiin vokaaleilla. Levyn urku-outro ”Fehérvasárnap” taas kyntää hiljaista melankoliaa upeasti.

Kitarasoundi taipuu herkempiinkin kohtiin, mutta myös absoluuttista kivimurskainta siitä löytyy. Basso tuodaan esiin monissa lickeissä upeasti ja on miksattu muutenkin sopivasti esiin. Vaikka kitarat ovat paljon äänessä, ennen kaikkea syntikat tekevät tästä täysin uniikin levyn lukemattomilla eri piipahduksillaan, pulputuksillaan ja äännähdyksillään. Rummut ovat kirkkaat ja hyvin esillä äänimaailmassa  tuomassa ryhtiä synapiipitysten kyytipojaksi. Mielikuvina levystä tulee mieleen yhtäältä avaruus, mutta toisaalta synkät blackmetalliset metsät, jota yhtyeen soundissa on myös paljon. Näiden päällä myös yleinen rauhallinen surumielisyyden vaippa ympäröi levyä.

Levyä on hieman vaikea tiivistää enää sen enempää, kuin olen yrittänyt tehdä. Tämä tiivistämisen vaikeus toisaalta kertoo vain sen kiistämättömästä monipuolisuudesta. Itselleni kyseessä onkin  tähänastisen vuoden kiistatta monipuolisin levy. Vaikka selkeitä ässäbiisejä on nelosbiisin raivoriffittelyn ohella vaikea löytää, ei levyltä juurikaan voi pudottaa yhtään biisiä poiskaan. ”Meta” on kaikin puolin tasainen, laadukas ja äärimmäisen kummallinen levytys.

8+/10

Kappalelista:

1. Uránia
2. Sirály
3. 10^(-20)
4. Ixión Düün
5. Osszel Otthon
6. Malmok járnak
7. Vonatút az éjszakában
8. Mezolit
9. Fehérvasárnap