Thyrfing tylytti Nosturia tammikuussa

Keikkavuosi 2017 tuli avattua osaltani maittavasti, kun Nem Agency toi ruotsalaiset viikingit eli Thyrfingin muutamalle keikalle Suomeen. Mukaan tanhuihin saatiin komppaamaan vielä kovat kotimaiset Vorna ja Kalmah, joten 14. tammikuuta otin odottavaisin mielin suunnaksi Nosturin, jossa oli bändien kolmesta keikasta viimeisin.

Hieman kahdeksan jälkeen Nosturin ovelle oli muodostunut noin kymmenen ihmisen jono, mutta sisätiloihin päästyämme selvisi, ettei yläkerta ollut vielä edes avoinna. Ehkäpä ihmiset vieläkin viettävät sitä turhaa tipatonta tammikuuta, koska tämän tason bändit eivät onnistuneet täyttämään paikkaa kuin puolilleen. Alakerrassa tunnelma kuitenkin oli tiivis, ja oli ilo todeta, että jo ensimmäistä bändiä oli saapunut katsomaan enemmän kuin vain kourallinen porukkaa.

Illan avasi nykyään kohtuullisen hyvin Suomen keikkapaikkoja koluava tamperelainen pakanametallipumppu Vorna. Koska bändin kappaleet eivät tunnetusti ole kolmen minuutin mittaisia radiosoittorykäisyjä, ei illan avaaja saanut mahdutettua keikkaansa montakaan biisiä. Keikalla kuultiin aivan hiljattain julkaistu ”Tie Varjoista” -single, ja hyvältähän se livenäkin kuulosti. Samoin kuultavaksi saatiin myös viime syksynä ulostunut ”Aalloista”-sinkku. Loput Nosturissa soitetut biisit olivat reilun vuoden takaiselta täyspitkältä – vaikka yksi innokas fanipoika muisti jokaisessa välissä toivoa ensimmäisen levyn ”Ukkonen”-viisua, ei sitä Nosturissa kuultu. Bändin vokalisti Vesa Salovaara mainitsikin jossakin välispiikissään, että bändihän soitti varsinaisen hittikeikan, johon sisältyi neljä sinkkubiisiä. Minulle tämä ainakin kelpasi, vaikka kyllähän keikkaan olisi voinut yhden vähän vanhemmankin kipaleen sisällyttää. Aloitusaktille ei kuitenkaan ollut suotu kovin pitkää soittoaikaa, joten karsintaa on joutunut varmaan senkin takia tekemään. Jengi tuntui joka tapauksessa tykkäävän, ja kuten sanottu, oli hienoa, että jo ensimmäistä bändiä oli kuuntelemassa mukava määrä porukkaa.

Illan ”toisena pääesiintyjänä” lavalle asteli Kalmah, joka on tunnettu esimerkiksi leppoisista välispiikeistään, joita Nosturissakin saimme kuulla. Eipä taidettu päästä kuin avausbiisi ”Seventh Swamphonyn” loppuun, kun oli jo pilkkijutut kerrottu. Ja myöhemmin tarinoitiin jo hiihtämisestä. Näitä Pekka Kokon välispiikkejä odottaa aina samanlaisella innolla ja pienellä pelollakin, mutta kyllähän ne saivat Nosturissa jälleen kerran hymyilyttämään. Keikan alussa soundit eivät olleet kunnolla edes sinnepäin, ja aloin jo epäillä ensimmäisen biisin aikana, onko flunssa vienyt lopullisesti kuuloni. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut käynyt ja miksauspöydän takanakin oltiin hereillä, ja asia korjattiin jo toisen biisin aikana niin, että vokaalitkin alkoivat kunnolla kuulua. Keikalla kuultiin tuttuun tapaan hienoa tiluttelua. Keikan biisit oli valittu oikeastaan hyvinkin kattavasti Kalmahin uran varrelta. Itse hiukan ihmettelin etukäteen, miten niinkin erilaiset bändit kuin Kalmah ja Thyrfing olivat yhteisellä minirundilla, ja Nosturissakin kuulostelin, että osa yleisöstä oli tullut paikalle ennemmin tämän suomalaisen bändin kuin ruotsalaisten takia. Keikalla vieressäni rokannut, selkeästi nuottiöljyä nauttinut mieshenkilö muisti noin 35 kertaa keikan aikana tökätä minua kyynärpäällään ja kailottaa ”miten helvetin kova tämä on”. No, mitäpä siinä vastaankaan väittämään. Omaan makuuni tämänkertainen Kalmahin keikka oli jotenkin liiankin varma ja sen takia hiukan tasapaksu. Mutta väki tykkäsi, mikä on aina pääasia.

Hiukan ennen yhtätoista lavalle asteli ensin Thyrfingin rumpali Jocke Kristensson seisomaan rumpupatteristonsa taakse muutamaksi minuutiksi. Kun loppubändi vihdoin pienen, mutta niin painostavalta tuntuvan odotuksen jälkeen asteli lavalle, alkoi viikinkimetallin ilotulitus, joka sai vähintäänkin hymyilemään leveästi. Tästä lähti käyntiin hengästyttävä keikka, jossa ei himmailuvaiheita ollut. Juuri näin homma täytyykin hoitaa! Kun bändi viimeksi vieraili Suomessa Metalheim-festareilla samaisessa paikassa, ei keikka saanut itseltäni kovinkaan suurta suitsutusta osakseen, mutta nyt meininki oli aivan toisenlainen. Thyrfing ei ole mikään rokkikukkoilun mestari vaan ennemminkin uhkaavan eleetön esiintyjä, jollei vokalisti Jens Rydénin riekkumista lasketa. Vokalisti tavallaan kannattelee lavashow’ta muun bändin tyytyessä loihtimaan sulosointuja instrumenteistaan ilman sen suurempia hötkyilyitä. Mutta juuri tällainen tyyli sopii bändille: antaa musiikin puhua puolestaan. Thyrfingin viimeisimmästä ”De Ödeslosa” -levystä on kulunut pian neljä vuotta, joten bändin ei tarvitse enää keikoillaan promotoida tätä. Niinpä Nosturissa kuultiin myös Thyrfingiltä hieno uran läpileikkaus, jossa kuultiin mm. sellaisia helmiä kuin ”Far åt Helvete” ja ”Storms of Asgard”. Kaiken kaikkiaan Thyrfingin keikka oli tylyn komeaa kuunneltavaa. Siinä missä edellinen bändi tunnetaan välispiikeistään, ei Thyrfing turhia höpise vaan tuuttaa menemään täysillä koko keikan ajan. Ainakin minä nautin tammikuisena lauantai-iltana tästä. Enkä tainnut olla ainoa, ainakin jos päättelee ilmaan hakkaavasta nyrkkimerestä Nosturin salissa. Ja eihän yleisö bändiä liian helpolla päästänyt, vaan encoreitakin saatiin kuulla pienen kimaran verran. Bändin yhteistyö on saumatonta, ja kaikki paikalle saapuneet saivat varmasti vastinetta rahoilleen. Toivoa sopii, että jokin taho toisi toukokuussa Ruotsin puolella järjestettävän Finnkampenin (Thyrfing vs. Moonsorrow) myös Suomeen asti!

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy