Toimittajien vuoden keikat 2014

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.12.2014

Vuosi 2014 alkaa olla loppumaisillaan ja julkaisimmekin muutama viikko takaperin jo omat valintamme vuoden albumeiksi. Koska mielestämme musiikin syvin olemus on livekeikoissa, päätimme toimituksessa listata myös itseämme tänä vuonna eniten sykähdyttäneet keikat. Voit katsoa Kaaoszinen toimittajien listaamat keikat tästä:

Arto Mäenpää:

  1. At The Gates 2014At The Gates – Nosturi 22.11.2014
    Ruotsalaisen melodisen death metallin pioneeri At The Gates vastasi yhdestä vuoden parhaasta albumista uusimmalla ”At War With Reality” albumillaan. Kun yhtye saapui esittelemään albumia livenä oli yksinkertaisesti pakko päästä paikan päälle albumin kappaleet livenä kuulemaan ja kyllähän yhtye oli silkkaa timangia livenä. Settilistassa ei ollut yhtään huonoa biisiä ja kun tähän yhdistää bändin vannoutuneet fanit sekä yhtyeen kovan livekunnon, niin vuoden keikkahan on silloin tosi asia.
  2. Enter Shikari – The Circus, 27.8.2014
    Olin kuullut Enter Shikarista että yhtye on kova livenä, mutta vaikka odotin kovaa keikkaa bändiltä, niin se ylitti nekin odotukset mitä olin sille asettanut. Yhtyeen energinen esiintyminen ja kappaleet upposivat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. Jos yhtye vielä joskus Suomeen asti saapuu, niin suosittelen käymään sen katsastamassa.
  3. Suicide Silence – Nummirock
    Suicide Silence on yhtye, joka tulee aina olemaan lähellä omaa sydäntäni. Yhtyeen edesmenneen vokalistin Mitch Luckerin dokumentille pääsy on ollut yksi oman ”urani” kokokohdista musiikin saralla ja vaikka suhtauduin hieman skeptisesti yhtyeen keikkaan Nummirockissa uuden vokalistin Eddie Hermidan kanssa, niin lunasti se silti kaikki odotukseni kyseistä yhtyettä kohtaan. Bändi oli hurjassa vedossa ja yleisö tuntui olevan sulaa vahaa bändin käsittelyssä. Ja omistipa yhtye yhden kappaleenkin Kaaoszinelle setin aikana. Ikimuistoisia hetkiä.
  4. Korn – The Circus 11.5.2014
    Korn on yhtye, jonka olen livenä nähnyt jo aika monta kertaa. Yhtyeen kitaristin Brian ”Head” Welchin paluu yhtyeen riveihin oli silti saanut siihen jotain uutta maagista voimaa, joka nosti sen livenä jälleen sille tasolle jolle se mielestäni kuuluu. Yhtyeen keikka The Circuksessa tänä vuonna oli paras Kornin keikka jota olen todistanut ja toivon todella, että yhtye nähdään debyyttialbuminsa tiimoilta myös Suomessa festareilla ensi kesänä.
  5. Architects – Nosturi 24.3.2014
    Sam Carter joukkoineen palasi juurille uusimmalla ”Lost Forever / Lost Together” albumillaan ja livenä uudet kappaleet yhdistettynä vanhoihin raskaampiin kappaleisiin oli todella toimiva yhdistelmä. Yhtyeen muutaman heikomman albumin jälkeinen paluu vanhaan oli ainakin omalta kohdalta toivottu ja yhtyeen keikka Suomessa sitä myötä yksi parhaita mitä siltä olen nähnyt. Ehdottomasti tämän hetkisen ”core” musiikin yksi parhaista livebändeistä.

Jyri Kinnari:

  1. Mokoma 2014Mokoma – Tavastia, Helsinki, 28.5.2014
    Mokoman läpimurtolevy ”Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi” täytti keväällä kymmenen vuotta ja tuota juhlittiin Tavastialla soittamalla koko albumi alusta loppuun. Kova keikkahan se olikin. Moni tuon levyn biisi ei enää kuulu Mokoman livesettiin vakiona, mutta soitossa ei ollut huomattavissa minkäänlaista ruostetta. Koko albumi ja muutamat biisit sitä seuranneilta albumeilta tahkottiin läpi niin rautaisella otteella, että pidän tuota ehdottomasti vuoden 2014 parhaana keikkana. Tuo keikka oli minulle erityinen myös siitä syystä, että pääsin tapaamaan laulaja Marko Annalaa haastattelun merkeissä. Itse haastattelu vaipui unholaan internetin syövereihin ilman sen suurempaa huomiota ja ehkä syystäkin: äänenlaatu oli melko huono eikä omaa suoritustanikaan voi kehua. Tuo haastatteluhetki ja sitä seurannut keikka ovat kuitenkin yksiä hienoimmista asioista, joita olen kokenut.
  2. Candlemass – Nosturi, Helsinki, 17.1.2014
    Candlemass on uransa aikana tehnyt muutamia doom metal -klassikoiksi luokiteltavia levyjä. Yhtyeen diskografiaan mahtuu myös heikompia levytyksiä, mutta niitä ei muisteltu Nosturin keikalla, joka oli yksi kolmesta ”Ancient Dreams” -albumin 25v-juhlakeikasta. Nimensä mukaisesti keikalla soitettiin kyseinen levy alusta loppuun. Mukaan mahtui myös muita Candlemassin klassikoita, kuten ”Solitude” ja ”Bewitched” sekä hieman uudempaakin tuotantoa, kuten ”Prophet” ja ”Psalms for the Dead.” Koko keikka oli yhtä eeppisen doom metallin juhlaa alusta loppuun. Laulajan paikalla on toiminut Mats Levèn vuodesta 2012 ja mies suoriutui hommastaan niin hienosti, ettei vanhoja laulajia tullut edes ikävä. Vaikka Candlemass onkin levytysuransa lopettanut vuonna 2012 julkaistuun ”Psalms for the Deadiin,” yhtye toimii livenä edelleen loistavasti.
  3. King Diamond – Jalometalli, Oulu, 8.8.2014
    Heavy metal -legenda King Diamond soitti Oulun Jalometalli-festivaaleilla ensimmäisen päivän pääesiintyjänä. Edellisvuoden Tuskan keikasta jäi jotain puuttumaan, mutta Jalometallissa yhtyeen esiintyminen oli loisteliasta. Settilista oli pitkälti sama kuin Tuskassa, mutta sekään ei haitannut, sillä soitto ja laulu kulkivat paremmin kuin uskalsin toivoakaan ja sounditkin olivat kohdallaan. Laulaja King Diamondia vaivanneista terveysongelmista ei ollut tietoakaan, kun nuotit kulkivat miehen kurkusta kovaa ja korkealta. Tämä oli ehdottomasti vuoden kovin festarikeikka.
  4. Sacred Reich – Jalometalli, Oulu, 8.8.2014
    Heti perään toinen keikka samoilta festareilta, sillä myös yhdysvaltalainen vanhan koulukunnan thrash metal -jyrä Sacred Reich ilmaisi itseään voimakkaasti vuosien tuomalla varmuudella. Bändin jäseniä ei ehkä enää vanhoista promokuvista tunnistaisi, mutta soiton alkaessa ikääntymisen merkit kaikkosivat. Pienemmällä lavalla esiintyneen yhtyeen settilistaan mahtui klassikkoa klassikon perään: ”The American Way” -levyltä kuultiin monta raudanlujaa thrash-viisua ja myös muilta levyiltä kuultiin pari kovaa biisiä. Keikan päättänyt ”Surf Nicaragua” oli äärettömän energinen ja tiukka veto ja kuultiinpa keikalla myös Black SabbathinWar Pigs.
  5. Accept – The Circus, Helsinki, 28.9.2014
    Pitkän linjan heavy metal -veteraani Accept saapui Helsingin Circukseen uuden ”Blind Rage” -albuminsa julkaisun myötä. Kolme kivenkovaa levyä tehnyt uusi kokoonpano osoitti jälleen kerran olevansa kovassa vedossa. Accept soitti tunnetuimmat klassikkonsa ja pari hieman vähemmälle huomiolle jäänyttä vanhaa helmeä, mutta yli puolet settilistasta keskittyi kolmen uusimman levyn ympärille. Tämäkin kertonee jotain yhtyeen nykykunnosta. Acceptin vuonna 2009 alkanut comeback lienee kaikkien aikojen onnistunein.

Rudi Peltonen:

  1. Behemoth 2014Behemoth – Berlin, Postbahnhof, 1.3.2014
    Mielettömän tykki klubikeikka, jossa muut illan bändit (mm. Cradle of Filth) jäivät kauas jälkeen. Uuden levyn biisit toimivat loistavasti ja show oli näyttävä. Keikka oli juuri sopivan napakan mittainen, eikä hetkeäkään tarvinnut vaihtaa painoa jalalta toiselle.
  2. Taake – Copenhell, 12.6.2014
    Ehdottomasti parhaita näkemiäni Taaken keikkoja, joka vakuutti intensiteetillään ja vaihtelevuudellaan. Setti oli rakennettu hienosti bändin eriaikaisesta materiaalista. Päämies Hoest oli myös täysillä mukana koko keikan ajan – aivan kuten koko live-bändikin. Hieno kokemus!
  3. Satyricon – MetalDays, 22.7.2014
    Ilma oli kaikkea muuta kuin morsian, mutta Satyricon tai sen yleisö ei siitä piitannut. Festarikeikaksi suhteellisen pitkä puolentoista tunnin repäisy, jossa ei ollut yhtään turhaa hetkeä.
  4. Endezzma – Norwegian Hellcamp, Schweinfurt, 4.10.2014
    Tämä tuli täysin nurkan takaa, mutta keikka oli ehdottomasti tapahtuman parhain.
  5. Heaven Shall Burn – MetalDays, 25.7.2014
    En bändiä ole juurikaan kuunnellut levyltä, mutta MetalDaysin keikka oli eläväisyydessään omaa luokkaansa. Mieletön show, joka ei jättänyt todellakaan kylmäksi. Keikalla nähtiin myös kesän suurin pitti koko festarialueen ympäri.

Ville Syrjälä:

Alice In Chains

  1. Alice In Chains – Ilosaarirock, Joensuu, 13.07.2014
    Ilosaaren päättävässä, pimenevässä sunnuntai-illassa koettiin stadionitason keikka! Yhtye soitti loistavasti, saundit oli mielettömät ja mikä tärkeintä, William DuVall on selkeästi ansainnut paikkansa yhtyeen laulajana. Kenties kukaan ei pysty koskettamaan Layne Staleyn tasoa, mutta uskon bändin löytäneen parhaimman mahdollisen laulumiehen täyttämään ne pohjattomat saappaat. DuVall hoiti loistavasti uudemmat kappaleet Jerry Cantrellin apurina, mutta kun hän heivasi kitaransa ja päästiin vanhoihin AIC-kappaleisiin, hänen ulosantinsa nosti kylmät väreet selkäpiissäni.
    Vaikka jaliksen MM-finaali olisikin kiinnostanut, ei ollut epäilystäkään kumman valitsisin. Onneksi yhtye muisti fudisfanejakin ja ilmoitti biisien väleissä maalitilanteesta. Kun bändi palasi lavalle soittamaan vielä kappaleen verran, vaikka festaria oltiin sulkemassa ja yleisöä johdateltiin ulos alueelta, ja se kappale oli “Down in a Hole”, ei ollut epäilystäkään, ettenkö olisi todistanut vuoden parhaimman ja yhden elämäni ikimuistettavimmista keikoista.
  2. Casualties Of Cool – Savoy-Teatteri, Helsinki, 06.09.2014
    Devin Townsendia on nykyään Suomessa kritisoitu siitä, että hän on käynyt liian usein täällä keikalla. Itseäni asia ei haittaa lain, vaikkakin viime maaliskuinen The Circuksen keikka ei sen kummemmin mitään uutta antanutkaan. Tällä kertaa kuitenkin konsepti oli toisenlainen. Casualties Of Cool on mieletön paketti levyllä ja yllättävän hyvin se kääntyi myös livetilanteessa. Devin otti paikan hieman sivummalta antaen tilaa Ché Aimee Dorvalille, joka lauloi kuin kuvittelisi enkeleiden laulavan.
    Savoy-Teatteri oli oivallinen paikka tämänkaltaiselle musiikkitapahtumalle ja vaikken yleensä nauti penkissä istuen keikoista samalla lailla kuin seisten, ei ilta ikävystyttänyt missään vaiheessa. Keikalla oli myös mielenkiintoinen loppu, kun setin loputtua ja bändin kadotessa lavan taakse yleisö jäi vaatimaan encorea. Pitkällisen odottelun jälkeen yhtye palasi kumartelemaan, jolloin Devin tokaisi mikkiin etteivät osaa enempää biisejä, joten encoreksi on riitettävä se, että jäävät viettämään meet&greetiä yleisön kanssa.
  3. Ghost Brigade – Kuudes Linja, Helsinki, 06.12.2014
    Olin odottanut pitkään tämän yhtyeen näkemistä omalla keikallaan. Sen verran kovan vedon kun he vetivät aikoinaan Mastodonin lämppäreinä, ettei se puolituntinen riittänyt mihinkään. Odotukset olivat korkealla tätä loppuunmyytyä iltaa varten, eikä yhtye säästellyt paukkujaan. Mahtavan uuden levyn kappaleet kuulostivat livenä korvassa avaavasti sulavilta herkuilta, kuten teki myös yhtyeen muukin tuotanto. Bändi oli jopa viime kerrasta saanut vähän energiaa ja meininkiä esiintymiseensä, joten keikka oli kaikinpuolin nautittava.
    Keikkapaikka tuntui hieman kummalliselta valinnalta, sillä toinen puoli salista jossa bändi soitti, oli säkkipimeä ja toinen puoli oli baaritiskille ja kuppikunnille, jolloin osa heistä ei nähnyt lainkaan lavalle. Tästäkin huolimatta se tuntui toimivan yhtyeen musiikkiin varsin toimivasti. Siispä varsin onnistunut keikkailta kaikenkaikkiaan ja jään innolla odottamaan yhtyeen seuraavia toukokuisia Suomen keikkoja.
  4. Kvelertak– Nosturi, Helsinki, 31.01.2014
    Perkele! Mikä sen mukavampaa kuin kaljaa siemaillen kuunnella hevirokkia ja seurata kun lavalta huokuu soittamisen ilo. Tämä ei ole ollut kysymys, siksi piste. Kvelertak vei torstaista Nosturiyleisöä sata-nolla turpaan, ei kyennyt yleisö vastaamaan sitä panosmäärää mitä lavalta pommitettiin niskaan. Vuoden viihdyttävin ja hauskin keikkakokemus! Tämä oli ensimmäinen kerta kun heidät näin, eikä varmasti jää viimeiseksi! Jos tahtoo keikkojen olevan bileitä, kannattaa mennä Kvelertakin keikoille!
  5. Gogol Bordello – Circus, Helsinki, 23.05.2014
    Tämä on aika ennalta-arvattava ja selvä lisäys jokaisen vuoden top-keikkoihini aina kun heidän keikan satun todistamaan, eikä tämä maaliskuusta toukokuun siirretty keikka tehnyt tähän sääntöön poikkeusta. Uudet kappaleet toimivat livenä kuin ennätyskirjojen junien vessat ja yhtye onnistui hallitsemaan energiatasojen jakamisen keikan aikana niin, ettei yleisö palanut puhki heti kättelyssä vaan tanssaus jatkui keikan alusta loppuun.
    Jos Kvelertak kiskaisee bileet kattoon, tämä yhtye repäisee sen katon auki vielä. Orkesteri kuuluu minun listassani maailman parhaimpiin liveakteihin! Vielä kun yhtyeen albumit eivät enää yritä vain kaapata heidän livevetojensa taikaa ja varsinkin uusin albumi menee pelkästään musiikki edellä, tullaan yhtye muistamaan myös heidän musiikistaan eikä pelkästään lavaenergiastaan.

Juha Attola:

King Diamond

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. King Diamond – Jalometalli, Oulu, 8.8.2014
    Kuningas vei ylivoimaisesti tämän tittelin myös viimevuonna. Nyt vuotta myöhemmin oli kuningas, jos mahdollista, vieläkin kovempi. Yksi harvoja syitä kuunnella perinteistä metallia tänäpäivänä.
  2. Brother Firetribe – South Park, Tampere, 7.6.2014
    Aivan törkeän kova veto! Alun perin ajatukseni oli katsoa keikkaa jonkin aikaa, mutta yhtye pisti pystyyn sellaisen ilotulituksen ettei paremmasta väliä. Yhtyeen albumit ovat jääneet hieman vähemmälle kuuntelulle, mutta lienä bändi oli tänä kesänä todella kovassa iskussa.
  3. Ufo – Nosturi, Helsinki, 29.5.2014
    Pitkänlinjan hard rock -jyrä ei ehkä ole samassa kunnossa kuin kovimpina vuosinaan, mutta rokkaa edelleen erittäin tykisti. Vanhat herrat vetivät tyylikkään keikan ja hittejähän tällä yhtyeellä riittää.
  4. Anthrax – Tuska, Helsinki, 28.6.2014
    Anthrax suoraan sanottuna yllätti positiivisesti. Vaikka Charlie Benante olikin sairaslomalla tämän keikan ajan, niin yhtye veti kaiken kaikkiaan hienon vedon. Energinen ja hyväntuulinen keikka, jolla riitti hittejä ja muutama hieman yllättävämpikin kappale.
  5. Metal Church – Tuska, Helsinki, 28.6.2014
    Lauantai oli selkeästi Tuskan paras päivä. Metal Church tuli ja näytti mitä on heavy metal puhtaimmillaan. Tämänkin orkesterin kohdalla oli pienoinen kysymysmerkki ennen keikkaa, mutta yhtye tuli ja poisti kaikki epäilykset. Kyllä nimittäin lähti varsin mallikkaasti Metallikirkon kappaleet.

Nina Hurme:

Karnivool

  1. Alcest – Tampere, Klubi, 26.01.2014
    Alkuvuonna julkaistun ”Shelter”-albuminsa tiimoilta Tampereella tänä vuonna kahdesti vieraillut Alcest vakuutti erityisesti päästessään pääesiintyjän saappaisiin. Tunnelma oli katossa ja pieniä tulvia sattui kyynelkanaviin useammankin kerran keikan aikana.
  2. Prodigy – Seinäjoki, Provinssirock, 27.06.2014
    Tällä keikalla sai tanssia jalkansa oikein poikkeuksellisen kipeäksi. Musiikki vei hittikimaran ja tuoreen, energisen materiaalin voimin aivan toiseen ulottuvuuteen. Keikan jälkeen näkyi pääasiassa pelkästään onnellisia ihmisiä.
  3. Die So Fluid – Tampere, YO-Talo, 03.09.2014
    Suomeen kovin ihastunut goottipunk-ryhmittymä Die So Fluid valloitti maassamme syyskuussa muutaman keikan kiertueella. Kävin todistamassa kiertueen avauskeikkaa Tampereella ja vakuutuin niinkin kovasti, että bändin tuorein levy ”The Opposites Of Light” löysi tiensä myös vuoden parhaiden levyjen listalle.
  4. Beastmilk – Helsinki, Flow Festival, 10.08.2014
    Postapokalyptinen punk tummanpuhuvine sävelineen ei ollut ihan Flow Festivalin tavanomaisinta antia, mutta sitäkin intensiivisempi. Vokalisti Khvostin kyky ottaa yleisönsä on aivan omaa luokkaansa. Miehen ääni on korvilleni yhtä suurta herkkua kuin lasagne Karviselle.
  5. Hexvessel – Tampere, Klubi, 26.01.2014
    Alcestille tammikuussa lauteet lämmitellyt Hexvessel, loi illan pääesiintyjää varten varsin sopivan utuisen tunnelman. Jo Beastmilkin yhteydessä mainitsemani ihanaääninen Khvost on vastuussa vokaaleista tässäkin yhtyeessä, mutta materiaali vie pikemminkin aarniometsään kuin maailmanlopun rannoille. Nähtävästi kaikki mihin Khvost koskee, on kultaa.

Janne Partanen:

  1. Cannibal Corpse2_Nosturi_201410151Cannibal Corpse – Pakkahuone, 14.10.2014
    Cannibal Corpse tuli uuden levynsä tiimoilta Euroopan kiertueelle ja joutui heti vaikeuksiin Venäjällä. Ilmeisesti edellisen keikan peruunnuttua bändi koki, että nyt revitään yleisöltä viimeisetkin mehut irti. Bändi soitti tiukan 18 biisin keikan, jonka biisikattaus kattoi koko bändin uran.
  2. Kvelertak – Jalometalli 9.8.2014
    Vaikka olen kuunnellut bändiä läpi sen uran, oli tämä ensimmäinen kerta kun näin bändin livenä. Keikka olikin äärettömän tiukka ja ylitti kaikki odotukseni. Vesisade ei paljon menoa lannistanut kun bändi paukutti kaikki kovimmat biisinsä armottomalla otteella.
  3. Omnium Gatherum – Jalometalli 9.8.2014
    Hieman aikaisemmin päivällä soittanut Omnium Gatherum kuuluu listalle ihan siitä syystä, että en aikaisemmin pahemmin välittänyt bändin musiikista. Livenä bändi vetikin niin tiukan keikan, että jouduin hankkimaan bändin levyt itselleni.
  4. Lost Society – Kuopiorock 26.7.2014
    Lost Society oli myöskin kesän iloinen yllättäjä ja oli parasta mitä Kuopiorock antoi tänä vuonna. Bändin energia on tarttuvaa ja oli hienoa nähdä moshpitissä sulassa sovussa nuoria ja vanhoja metallifaneja.
  5. 2 Times Terror – Kuopiorock 26.7.2014
    Huhhuh! Bändi sai festareiden ikävimmän slotin ja soittivat koko tapahtuman viimeisenä bändinä, mutta se ei menoa haitannut. 2 Times Terror on pirun hauska ja toimiva livebändi, joka saisi tehdä uuttakin materiaalia.

Ville Raitio:

  1. Die Antwoord Flow festival Live 2014Die Antwoord – Flow Festival, 10.8.2014
    Flow Festarin päättäjä ja uskomaton lataus siinä sinertävässä teltassa. Ihmiset eivät olleet todellakaan väsyneitä ja bändi itse hehkutti Helsingissä olevan kovaäänisin yleisö ikinä – sitä se todella olikin! Toisaalta päälavalla keikkunut Outkast on mainitsemisen arvoinen mahtavana lämmittelijänä. Oma ehdoton kohokohta koko vuonna.
  2. Bullet for My Valentine – The Circus, Helsinki 1.3.2014
    Vaikka mahtavasta alkuaikojen genrestä tämä bändi onkin kaikonnut lähes kokonaan, ei bändi jätä vieläkään kylmäksi. Suorastaan sykähdyttävää nähdä nelikon päälle 10 vuoden yhteissoiton kiteytymisen timanttiseksi.
  3. MyGrain – Bar Loose, Helsinki  8.2.2014
    Bändin 10 vuoden ”likapyykkisynttärit”. Pöllöjen juhlat, jossa heiteltiin ylimitotettuja paitoja ja hodareita yleisöön. Moshausskaba, roiskuva hiki ja ennenkokematon yhteisöllisyys – tämä ei tule unohtumaan.
  4. Fear of Domination – MetalOrgy, Helsinki 19.12.2014
    Hankala päättää helmikuisen On the Rocksin keikan ja tämän väliltä, mutta tämä selviytyi voittajaksi oikeastaan viimeisen kappaleen ansiosta. ”The Bad Touch” -cover tuli aivan puskista ja sai aikaan vuoden kylmimmät väreet. No joo, olihan tässä enemmän myös sitä organisoitua showta.
  5. Kantri-Mikko & Paskavarpaat – Lepakkomies, Helsinki  1.8.2014
    Vuoden humoristisin löytö ja liveveto puhumattakaan letkeästä ilmapiiristä. Tämä ei loppupeleissä ollut aivan sitä mitä odotettiin, mutta silti erittäin toimiva kokonaisuus, vaikka kokoonpanosta puuttuikin ristiäisissä ollut naispianisti/vokalisti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat