Siinä missä viime aikoina Wintersun ja Jari Mäenpää ovat tulleet kuuluisiksi vähintäänkin mielenkiintoisista edesottamuksistaan sosiaalisessa mediassa ja joukkorahoituksen saralla, on välillä ihan hyvä muistella, miksi sellaisesta bändistä kuin Wintersun kannattaisi ylipäätään olla kiinnostunut. Syytä ei tarvitse etsiä sen kauempaa kuin bändin omasta diskografiasta. ”Time I” oli mielipiteitä laajasti jakanut levytys, mutta se albumi, josta kaikki lähti käyntiin, onkin sitten enemmän kuin hyvä syy pitää mielenkiintoa yllä Wintersunin leiriin päin vielä tänäkin päivänä.

Wintersunin debyytti on ollut monille nuoremman polven hevareille silmienavaus metalliin. Siinä missä Slayer, Metallica ja Pantera avasivat suuremman yleisön silmiä ja korvia thrash metallin suhteen 80- ja 90-luvuilla, on Wintersun ollut ajamassa modernia extreme metallia eteenpäin tämän vuosituhannen puolella esimerkiksi Children of Bodomin vanavedessä kokonaisen yhden albumin voimin. Muistan vieläkin, kun vuonna 2006 eräs kaverini suositteli kyseistä levyä saatesanoin ”niiltä on kai kohta tulossa uusi albumi ulos”. Saa nauraa.

Mutta pidemmittä puheitta: Debyytti starttaa pirteällä ja pakkasenpuremalla ”Beyond the Dark Sun” -biisillä. Heti kättelyssä tulee selväksi, että tätä tavaraa ei voi yhteen genreen sijoittaa. Riffit ja syntikat ovat vähän niin kuin power metallia, vokaalit ovat enemmän black metallia kuin perusmelodeath-rääkymistä, mutta koko paketti on kuitenkin selvää Wintersunia. Ensimmäisen, levyn muihin biiseihin verrattuna lyhyen mutta sitäkin kompaktimman kappaleen jälkeen pakkanen kiristyy ”Winter Madnessin” tahtiin.

Vasta armottoman soittotaidon ilotulituksen jälkeen otetaan ensimmäistä kertaa henkeä, kun ”Sleeping Stars” ei alakaan tuplabasareilla vaan syntikkavetoisella tunnelmoinnilla, jossa kitaran tehtävä on lähinnä vetää biisiä eteenpäin muiden soittimien luodessa hyytävää äänimaisemaa.Vaikka tempo kiristyykin kireiden kitarariffien ja loppupeleissä yllättävän rivakan rumpuosaston kautta, on ”Sleeping Stars” levyn rauhallisempaa osastoa. Tästä onkin hyvä sitten jatkaa ”Battle Against Timella”, joka edustaa samanlaista jäätävää riffiviidakkoa kuin ensimmäiset kaksi kappaletta.

Tähän väliin täytyy mainita, että Wintersunia on erittäin vaikea kuvailla perinteisin arvostelumenetelmin. Siinä missä Jari Mäenpään aikaisempaa bändiä Ensiferumia voisi helposti lähestyä perinteisemmän folk metallin näkökulmasta, tätä levyä on erittäin vaikea luonnehtia jo olemassa olevien bändien kautta tarpeeksi hyvin, että siitä saisi mitään kunnollista kuvaa. Albumista kertoo jo  jotain, kun sitä varten pitäisi lähteä uutta genreä keksimään.

Kai tämä on jokseenkin lähellä sitä, jos heitettäisiin yhteen Children of Bodomin alkuaikojen hyvinkin melodista mutta silti raakaa riffittelyä (ennen kuin löydän sängystäni hevosen pään, ei ”Warheart” nyt ole oikeasti kauhean kaukaa haettu esimerkki), rumpuosastoa jostain death metallin ja black metallin tienoilta (mistä täytyy kyllä nostaa isosti hattua Kai Hahdolle), syntikkasoundia goottimaisen oopperamaisesti sekä paikoin aikaisemmin mainitun Ensiferumin tyylisesti folkaten ja viimeisenä laulupuolta erittäin monesta eri tyylilajista. On rääkymistä, kiljumista, puhtaampia ja perinteisempiä osuuksia kuten myös goottimetallista tuttua syvää runolausuntamaista ulosantia.

Jos levyn alkupuoli on vakuuttavaa tavaraa, on loppupuoli sitten puhdasta kultaa. ”Death and the Healing” edustaa allekirjoittaneelle sitä, minkä takia mielenkiinto musiikkiin ylipäätään aikoinaan heräsi. Seitsemän minuutin aikana ei kuulla alkulevyä dominoinutta rääkylaulua tai armotonta konekiväärimäistä rumpalointia. Sen sijaan Mäenpään puhtaat laulut ja ilmiömäinen kitaratyöskentely korostuvat vielä entisestään. Puolessavälissä kuullaan myös yksi parhaista kitarasooloista ikinä.

Siinä missä ”Death and theHealing” edustaa rauhallisinta ja tunnelmallisinta puolta levystä, ”Starchild” iskee taas eeppisen ilotulituksen standardit kertaheitolla uuteen uskoon. Vähän alle kahdeksan minuuttia kellottavaan kappaleeseen on tungettu musiikillisesti niin paljon tavaraa, että kansivihon lyriikatkin on eritelty kolmeen eri osioon. ”Starchild” on pirteydessään lähes yleisellä power metallin tasolla, joten lasku levyn synkimpään kappaleeseen ”Beautiful Death” on kova. Pirteät ja korkealentoiset lead-kitarat ovat kuin muisto vain, kun syvältä rouhivat kitarat, ulvovat koskettimet ja aivan uutta sävyä saanut rääkylaulu tuovat esille totuuksia elämän katoavaisuudesta.

Kun ”Beautiful Deathin” aavemainen outro vaipuu hiljaisuuteen, tiedetään, että viimeistä vedetään. Pahaenteinen akustinen kitara saattelee surumielisen ja majesteettisen ”Sadness and Haten” matkalleen kohti levyn loppua.  Jos jokin kappale tältä levyltä kuvaa levyn kansikuvan hyistä tunnelmaa, se on tämä. Melankolinen ja jylhä kappale loppuu koko levyn kruunaavaan aavemaiseen introon, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Tai sitten nimenomaan kylmäksi. Samalla herää kysymys, miten seuraava albumi jatkaa tästä eteenpäin, ennen kuin ”Beyond the Dark Sun” pärähtää repeatilta soimaan aina vain uudestaan.

Vaikka arvostelu itsessään onkin hieman fanipojan näkökulmasta kirjoitettu, kannustan teitä kaikkia, jotka hampaat irvessä odottelevat Mäenpään uusia edesottamuksia ja vaikeuksia ”Time II” -levyn suhteen, kuuntelemaan tämän levyn jälleen kerran uudelleen. Teille, jotka ette vielä ole debyyttiin tutustuneet, voi kertoa, että kyseessä on yksi suomalaisen metallin suurimpia helmiä. Levyllä vallitsee kautta linjan ehdottomuus ja erittäin kovat standardit sävellyksen tason suhteen. Vaikka nykyhetki näyttää paikoin synkältä ja epävarmalta yhtyeen jatkon kannalta, on hyvä muistaa, että juurikin näiden standardien takia Wintersun on mitä on, niin musiikillisesti kuin myös ylipäätään olemassaololtaan. Tässä leirissä asiat tehdään, niin kuin Mäenpää parhaaksi näkee, enkä usko, että tämä levy olisi läheskään näin hiottu paketti, jos näin ei olisi.

Kyllähän se ”Time II” olisi kuitenkin ihan perkeleen kiva kuulla vielä tämän vuosikymmenen puolella. Youtubesta löytyvät livetaltioinnit ”Way of the Firesta” lupaavat vähintäänkin yhtä kovaa tavaraa, kuin nyt on arvostelussa. Silti on parempi keskittyä hieman aktiivisempiin bändeihin ja tukea Wintersunin leiriä oman mielensä mukaan aina, kun mahdollisuus siihen tulee keikkojen, kokoelmasta puuttuvien levyjen tai vaikka sukkien muodossa. Joukkorahoitusta odotellessa.

10/10

Arvostelu: Oskari Paavonen