Apulanta - Älä Usko Lauluihin, Verkatehdas, Hämeenlinna

Toinen jumala on totta: Apulannalta uusi kappale huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.3.2018
Apulanta – Älä Usko Lauluihin, Verkatehdas, Hämeenlinna

Kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen legendaarinen Apulanta -yhtye julkaisee uutta musiikkia. Kauan odotettu kappale kantaa nimeä ”Toinen jumala” ja se ilmestyy digitaalisena singlenä kautta maan 6.4.

”Tässä biisissä on ihan helkkarin hieno kertosäe! Olen siitä erityisen ylpeä. Se on pyörinyt päässä jo puolitoista vuotta, ja vasta nyt tuntui oikealta rakentaa siihen muu musiikki ympärille”, kertoo yhtyeen biisinkirjoittaja Toni Wirtanen.

”Musiikin kirjoittaminen tähän oli itsessään helppoa, mutta teksti vaati paljon itsetutkiskelua ja monta massiivista yliannostusta kahvia. Kyllähän tuo teksti pikkuisen huuruiselta näyttää päälle päin, mutta jotenkin siinä kietoutuu monta kosmista lankaa. Syvyys ei rakennu itsestäänselvyyksistä”, Wirtanen jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändiä ovat pitäneet kiireisenä niin massiiviset festivaalikeikat kuin loppuunmyydyt konserttisalikiertueet ja jäähallispektaakkelitkin.

”Kauanhan se kesti, kun tätä biisiä tehtiin. Tässä on ollut varsin hektistä paitsi bändin elämässä, niin myös siviilipuolella”, yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoo. ”Edellisen levymme isoin hitti ’Valot pimeyksien reunoilla’ muodostui niin massiiviseksi kaikkien biisiksi, ettei sille ollut helppoa lähteä tekemään seuraajaa. Isot saappaat saivat nyt viimeinkin arvoisensa täyttäjän”, linjaa Santapukki edelleen.

Toinen jumala” -kappale saa ensiesityksensä radioissa 27.3. ja suoratoistopalveluissa 6.4.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

apulanta.fi
facebook.com/Apulanta

youtube.com/Apulantaofficial
instagram.com/Apulantaofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat