Tom Morello Audioslaven kariutuneista keikkasuunnitelmista: ”Kuulostaa hyvältä, muttei onnistu enää”

Kirjoittanut Teppo Reinikainen - 25.9.2017
Audioslave

Rage Against The Machine -yhtyeen raunioille aikoinaan kasatusta, reilut kymmenisen vuotta sitten kuopatusta Audioslave -yhtyeestä tuttu kitaristi Tom Morello kertoi taannoin Musicfeed -sivuston haastattelussa viime tammikuussa lavalle jälleen nousseen yhtyeen suunnitelleen jatkavansa keikkailua. Morellon mukaan suunnitteilla oli jopa yhteiskiertue yhdessä miehen uuden yhtyeen, Rage Against The Machinen, Public Enemyn ja Cypress Hillin jäsenistä koostuvan, ensin mainitun perintöön kantaaottavalla, funkvaikutteisella rapmetallillaan vahvasti nojaavan Prophets Of Ragen kanssa. Morellon mukaan ajatus oli jopa vaihtaa settiä Prophetsista Audioslaveen kesken keikan. Miehen, ja varmasti yhtyeen fanien harmiksi suunnitelmat kuitenkin kariutuivat Audioslaven solistina toimineen Chris Cornellin itsemurhaan. Morello sanoo kuitenkin kiittävänsä Jumalaa siitä, että yhtye tuli soittaneeksi tammikuisen keikkansa. Mieheltä kysyttiin myös tämän aikaisemmin mainitsemasta julkaisemattomasta materiaalista, jota hän kertoi olevan muutama mainio kappale per albumi. Niitä ei kuitenkaan tulla Morellon mukaan julkaisemaan lähiaikoina, eikä mies suostu virhesitaatteja välttääkseen kertomaan asiasta tarkemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat