Tony Iommi haluaisi tehdä uutta musiikkia Black Sabbathin kanssa

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 25.11.2015

Tony IommiBlack Sabbathin kitaristi Tony Iommi on kertonut brittiläiselle Q-lehdelle haluavansa tehdä uuden levyn Black Sabbathin kanssa. Iommi kertoo kirjoittaneensa paljon uutta musiikkia, mutta ainakaan basisti Geezer Butler ei innostunut ideasta tehdä uusi levy. Sabbathin edellinen albumi ”13” julkaistiin vuonna 2013 ja se meni heti myyntilistojen kärkeen ja Iommi miettii myös, että miten siitä voisi vielä parantaa. Albumia varten äänitettiin 16 kappaletta, joista vasta 11 on julkaistu. Iommi pitää mahdollisena, että loputkin kappaleet julkaistaan joskus. Lopuksi Iommi sanoo, ettei kuitenkaan missään tapauksessa aio lopettaa soittamista, vaikka kiertueet ovatkin hänelle hankalia hänen terveydentilastaan johtuen. Black Sabbath lähtee ensi vuonna ”The End” -nimiselle maailmankiertueelle, jonka kerrotaan jäävän yhtyeen viimeiseksi juurikin Iommin terveydentilan takia. Black Sabbath esiintyy Suomessa 7.7.2016 Helsingin Kaisaniemen puistossa osana Monsters of Rock -taphtumaa.

”I’ve got so many riffs. I wrote a whole load of stuff for another album and we met up in L.A. but the others… well, Geezer didn’t particularly want to do another album. Then again, after you’ve just had a No. 1 album, where do you go from there? For the last LP, we did record 16 songs [and only used 11], so we may still put something out from that. We don’t know yet. Do I intend to stop playing? No. It’s the touring, really. I’d love to do something with the guys. But, whatever happens, I will do something.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat