Top 10 potentiaalisinta rock- / metal-yhtyettä Suomessa

Olen musiikkia, musiikkimaailmaa ja sen kehittymistä silmäillyt vuodesta 2007 lähtien. Elin toki enemmän tai vähemmän musiikkikulttuuria nuorempanakin, kiitos laatuohjelmien kuten Kids Top 20. Olen nähnyt hevibuumin nousun ja laskun sekä kotimaan kielellä tulkitun rapmusiikin valtavirtaistumisen ja nousun perinteisen popmusiikin rinnalle. Kaiken tämän jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että musiikki kehittyy noin viiden vuoden sykleissä. ”Hevibuumi” tuli ja meni enemmän tai vähemmän viidessä vuodessa, ja vaikka kotimaisen rapin kulku onkin ollut aina 2000-luvun alusta lähtien nousujohteista, meni senkin todellisessa valtavirtaistumisessa noin viisi vuotta. Tulevaisuus näyttää kuinka nopeasti kyseinen genre tulee alas – jos edes tulee.

Kotimaisen metallimusiikin taso on ollut hyvää kautta sen historian, ja genre voinee hyvin myös tulevaisuudessa. Tietysti joskus laatu on korvattu määrällä, mutta bändit kehittyvät. Kehittyvyys ja potentiaalin ymmärtäminen ja löytäminen ovat mielestäni tärkeitä elementtejä puhuttaessa musiikista. Oli kyseessä sitten kaupallisen potentiaalin löytäminen tai vain musiikillinen kehittyminen vailla massojen miellyttämistä, on kehittyminen miltei jokaisen bändin pinnalla, tai ainakin mielenkiintoisena, pysymisen edellytys. Toisaalta voisi kysyä, että miksi korjata jotakin, mikä ei ole rikki. Molempi parempi, sanon minä.

Mutta nyt puhutaan tulevaisuudesta. Millainen hevi ja rock tulee tulevaisuudessa olemaan pinnalla, tai mitkä yhtyeet marginaaligenrejen syövereissä löytävät kehityksensä avaimet? Rajasin top 10 lupaavinta ja potentiaalisinta rockin ja hevin enemmän tai vähemmän pinnan alla kytevää nimeä jaettavaksi teitin kanssa. Mitään faktoja täällä ei esitetä, vaan ainoastaan hyvin faktaperäisiä mielipiteitä.

10. Vorna

– Moonsorrow on pitkään ollut kotimaisen pakanahevin Se Iso Juttu. Vaan odottakaahan vain kun tamperelainen Vorna onnistuu lunastaman pari vuotta takaperin julkaistun debyyttinsä asettamat odotukset! Folkahtavaa pakanaheviä on tässäkin maassa demo- ja omakustannetasolla mukavan isot määrät, mutta laatu ei ole aina päätähuimaavaa. Vorna erottuu joukosta paitsi tulkitsemalla veisujaan kotimaisella myös hyvin valmiilla paketillaan. Täysi napakymppi ei debyyttilevy ”Ajastaika” ollut, mutta yhtye hehkuu potentiaalia aina Hervannan betoniaroilta Pispalan harjuille asti.

9. Burweed

– Post-metal tai taidehevi, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, on ollut runsaasti esillä 2010-luvun alusta lähtien. Sólstafirin, Altar of Plaguesin tai vanhempien konkareiden Isisksen ja Rosettan ansiosta genrestä innostuneita janttereita tuotoksineen nousee näinä päivinä kuin sieniä sateella. Genren vannoutuneena ystävänä en ole vielä tainnut törmätä moneenkaan totaaliseen pettymykseen tästä genrestä. Joko olen ollut onnekas tai sitten kyseessä on genre, jossa kuulijan tarpeiden tyydytys on helppoa, kunhan lähtökohdat vain ovat kunnossa. Saatte itse päätellä onko tämä hyvä vai huono asia vai ylipäätään edes totta.

Vuoden alussa debyyttinsä ulostanut Burweed on tulos siitä, kun taiteelliseen ja tunnelmalliseen runttaukseen uskalletaan lisätä aimo annos vaikutteita kotimaisen metallimusiikin moderneilta ja klassisimmilta kärkinimiltä: Amorphis ja etenkin Insomnium nousevat ensikuuntelulla mieleen. Debyttilevy ”Hide” tuli sopivasti puskista eikä kasannut itselleen turhia odotuksia, joten yllätys olikin erittäin positiivinen. Tunnelmallinen, kompakti paketti. Kasvuvaraa, mutta silti aidon ja omanlaisensa kuuloista. Innolla odotan, mitä herrat keksivät tulevaisuudessa ja kuinka Burweed toimii livenä.

8. Bloodred Hourglass

– Profane Omen ei näytä onneksi vielä tippaakaan hiipumisen merkkejä, mutta groovaavan thrashin kukkulan kuninkuus on ollut uhattuna siitä lähtien kun mikkeliläinen, kavereiden kesken ymmärtääkseni BRHG, pisti raudanlujan debyyttinsä pihalle. Turpasaunaveisua toisen perään ja groove väänettynä siihen kuuluisaan yhteentoista – onkin turha ihmetellä, miksi tätä yhtyettä tituuleerataan yhdeksi kotimaisen metallin tulevaisuuden lippulaivoista. Raspia, räimettä ja rytkettä on eittämättä hihassa vielä usean turpasaunan verran. Nyt vaan se kakkoslevy pihalle, ma haluun!

7. Hirsipuu

– Hirsipuu on listan ensimmäinen demo- ja omakustanneasteella operoiva yhtye. Mitään syytä en sille voi keksiä, sillä  yhtye on niin valmis levytettämään, että syy on vain ja ainoastaan levy-yhtiöissä, jotka eivät ole älynneet yhtyettä rosteriinsa lisätä. Kotimaan kielellä laulettua death metallia on aivan liian vähän, ja Hirsipuu todistaa jo viimevuonna julkaistulla ensi EP:llään ”Ihmisestä” olevansa enemmän kuin valmis kisaamaan isojen poikien sarjassa. Näin ainakin omaan korvaani ja toivon mukaan myös teidän.

6. Musta valo

– Musta valo on raumalaisen taiderock -yhtye Itkevän tytön raunioista noussut teatraalista ja luovaa synkistelypoppia veivaava kokoonpano. Ihan syystäkin huomiota herättänyt yhtye ei mielestäni ole aivan yhtä rautainen kuin esiasteensa, mutta potentiaalia sillä kuitenkin on nousta samalle tasolle. Itkevää tyttöä suoraviivaisempi ja hitusen vähemmän kryptisempi paketti on tulevaisuudessa julkaistavalla kolmannella levyllään valmis täyttämään eetterit taiteella ja tunteella. Viimeistään silloin on Itkevän tytön perään turha, noh, itkeä.

5. Tiisu

– And now for something completely different. Tiisun musiikilta on ollut mahdoton välttyä, jos on radion päättänyt kääntää millekään popmusiikkia soittavalle kanavalle kevään aikana. Ja se on hyvä se! Monien yhtyeiden tähdätessä pelastamaan kotimaisen popin, on Tiisu selvästikin saapunut keskuuteemme pelastamaan kuoleman partaalla keinuvan suomirockin. Yhtye yksinkertaistaa Ismo Alangon yhtyeiden, YUP:n sekä Röyhkän Kaukon kaltaisten yhtyeiden profiloiman ”älykkörockin”, mutta ilman että kyseinen pseudogenre menettää viehätystään. Kaiken tämän jälkeenkin Tiisu onnistuu pysymään tuoreen kuuloisena ja omaperäisenä. Laulaja Henrik Illikaisen äänestä on eittämättä tulossa yhtä tunnistettava kuin edellä mainittujen herrojen äänistä, ja yhtye on hyvää vauhtia painamassa sellaista jälkeä kotimaiseen suomirockiin, ettei se hevillä eikä liioin räpillä pois ole kulumassa. Todisteita kaipaaville: Kuinka moni kaksi sinkkua julkaissut yhtye vetäisee täysimittaisia keikkoja Tavastialla?

4. Apina

– Apina tulee ravistelemaan tämän maan raskaan musiikin kenttää sellaisella voimalla, että heikommat pois alta. Olen bändin livenä todistanut ja valaistunut: Tässä on kotimaisen metallimusiikin tulevaisuus. Livenä se asetti odotukset, jotka maaliskuussa julkaistu debyyttialbumi ”Infektiko” ainakin osittain lunasti. Apina on raikas ja raivokas tuulahdus rytmikkyyttä ja flowta kotimaisen valtavirtahevin kenttään. Joku voi olla sitä mieltä, että tätä tuulahdusta ei olisi tarvittu, mutta en todellakaan tuomitse ketään tästäkään mielipiteestä. Apinan kohdalla kukaan ei kuitenkaan häviä mitään, ja voittajia ovat kuulijat jos ketkä. Asteen verran lisää raskautta ja hitunen suorapuheisuutta, niin käsissä on tämän vuosikymmenen Stam1na.

3. Blind Channel

– IlosaariRock 2014, lauantai. Päälavan korkkaajaan Olavi Uusivirtaan oli puoli tuntia aikaa, ja mukanani  ollut ystäväni päätti käydä näyttämässä kipeää jalkaansa SPR:n teltalla. Matka teltalle vei ohi Rekkalavan, jolta koko festarien aikana näimme harmiksemme vain yhden keikan. Astellessamme lavan ohi oli soittovuorossa päivän korkkauksesta vastaava yhtye, jonka nimen SPR:ltä napattu lehtinen kertoi olevan Blind Channel. Yhtye ei ollut ennen ensikohtaamista sanonut minulle musiikillisesti mitään. Metalcorepainotteisen Amaranthen mieleen tuova poppoo riehui vähäisestä yleisömäärästä huolimatta ammattimaisin ottein. Tarttuvia kertsejä ja koukuttavia breakdowneja tarjoiltiin sen verran taidokkaasti jo niiden parin biisin aikana, jotka sivukorvalla kuulin, että bändin nimi oli pakko pistää korvan taakse.

Yhtyeen todellinen potentiaali tuli tajuttua vasta debyytti-EP:n myötä, ja täytyy tunnustaa, että jos tässä ei meillä ole naapurimaan Amaranthen kaltainen myyntivaltti maailmalle ja tuleva salientäyttäjä muuallakin kuin kotimaassa, niin voin unohtaa kaiken edelläpuhumani kotimaisen musiikin positiivisesta tilasta. Yhtye on niin valmis valloittamana maailmaa kuin vain olla voi. Naurettavan hyvälaatuista ja tarttuvaa musiikkia, jolla on menekkiä varmasti ulkomaillakin. Näillä kertosäkeillä kaatuu niin naisia kuin rakennuksiakin. En ihmettele, että vuodenvaihteen tienoilla julkaistavaan debyyttiin kohdistuu paljon kovia odotuksia. Violent Pop tulee ja tappaa!

2. Vala

– Kotikaupunkini sydän sykkii energisen, jumalaisten kertosäkeiden ja tiukkojen riffien verhoaman punk rockin tahtiin. Valan musiikkiin törmäsin joskus lukioaikoinani. ”Meidät luotiin toisillemme” iski sydänsuruista kärsivän nuorukaisen musahermoon salaman lailla. Keväällä 2012 yllätyin positiivisesti, kun bändi ilmoitti yllättäen julkaisevansa levyn syksyllä. Yllätyin vielä positiivisemmin tajutessani, että kyseessä on ehkä tiukin tamperelaisyhtyeen julkaisema levy tällä puolen vuosituhatta. Levy on pelkäästään hittiä hitin perään ja koukkua koukun perään, ja siksi onkin suoranainen vankeusrangaistuksen arvoinen rikos, että Vala ei kiilu kotimaista moderneista rockyhtyeistä puhuttaessa kirkkaasti kärkikastissa. Jokaisen radiokanavan tässä maassa tulisi soittaa Valaa, ja yhtyeen tulisi esiintyä jokaisella tämän maan isolla kuin pienelläkin kesäfestarilla. Manserock saa omasta puolestani joutaa Kalevankankaalle maatumaan, sillä tämä aika on mansepunkin ja tämä kaupunki on meidän!

1. Lasten hautausmaa

– Paljon kehuja on annettu tässä kirjoituksessa. Suitsutusta, ylistystä, jopa pienestä palvonnasta on ollut viitteitä, mutta mikään yhtye tällä listalla ei tule edes lähelle sitä tasoa, jonka Lasten hautausmaa asettaa. Harvalla bändillä ylipäätään Suomessa, hell, omissa kirjoissani MAAILMASSA, on pienintäkään asiaa Lasten hautausmaan mahtavuuden laitamille. Parempia yhtyeitä kuin Lasten hautausmaa on tässä maassa ollut yhden käden sormilla laskettavan määrän verran, jos pikkurilli on amputoitu pois. Tämä yhtye on kaikkea sitä, mitä hyvän musiikin kuuluu olla: puhuttelevaa, rehellistä, hyvin tehtyä, erottuvaa ja omaperäistä sekä, kehtaako sitä näinkin synkkien asioiden kanssa operoivan bändin kanssa edes sanoa, nautinnollista. Yhtyeessä Mana Manan ja Mustan paraatin kaltaiset kotimaisen synkistelyn mestarit lyövät yhteen modernin riisutun popmusiikin kanssa. Lopputuloksesta ei liiemmin tarvitse muuta sanoa. Lasten hautausmaa on paras tämän hetken nouseva yhtye ja omasta mielestäni yksi parhaista yhtyeistä ikinä.

Kirjoittanut: Miika Kekki