Tukahduttavia äänimaisemia pitkän kaavan mukaan – arvostelussa Convocationin debyyttialbumi ”Scars Across”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 11.6.2018

Kotimaastamme ponnistava Convocation on saapunut pisteeseen, jossa debyyttialbumin julkaiseminen on ajankohtaista. Vaikka yhtye on itsessään suhteellisen nuori tapaus, löytyy sen riveistä musiikin saralla harjaantunut kaksikko, jolla on kokemusta sellaisistakin yhtyeistä kuin Dark Buddha Rising sekä Desolate Shrine. Nyt luovat voimat on keskitetty painostavaan doom/death metalliin, jota yhtyeen ensimmäinen täyspitkä “Scars Across” esittelee pitkän kaavan mukaan.

“Scars Across” on neljään kappaleeseen jaettu kokonaisuus, joka kellottaa vähäisestä kappalemäärästään huolimatta kunnioitettavat 50 minuuttia. Pitkät, yli 10-minuuttiset kappaleet on ladattu täyteen tukahduttavaa doom/deathia, joka musertaa alleen lyijynraskailla kitaroillaan ja ruhjovalla äänimaailmallaan. Painostavuuden vastapainoksi albumilta löytyy myös kolkkoa ja vainoavaa tunnelmointia. “Scars Across” tasapainoilee miellyttävällä tavalla raskauden ja karun kauneuden välimaastossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka “Scars Across” on hyvällä tavalla alakuloon vetävä teos, jäävät muutamat ongelmat kaihertamaan. Erityisesti kappaleiden kestot synnyttävät närää, sillä tällaisenaan niistä ei tunnu löytyvän riittävästi tarttumapintaa. Jykevää metallirunttausta jaksaa kuunnella aikansa, mutta kun homma pyörii samalla kaavalla pitkiäkin aikoja, puutuminen iskee jo kiekon puolivälissä. Albumin vangitsevan tunnelman ja raskauden lisäksi kiekolta kun ei tunnu löytyvän mitään, mikä oikeasti jäisi mieleen. Samasta syystä albumin kappaleiden nimeäminen on vaikeaa.

“Scars Across” erottuisi paremmin edukseen, jos sekaan olisi sotkettu muutama huomionkerääjä lisää esimerkiksi syntikkamelodioiden muodossa, sillä nyt vahvasta suorittamisesta huolimatta albumi jää enemmän harmittoman taustamusiikin rooliin. Vahva ja väkevä tunnelma huokuu kuitenkin hyvällä tavalla kidutettujen sielujen tuskaa, mutta itse musiikki olisi kaivannut sisäänsä lisää koukkuja. Raskaan tunnelmoinnin ystäville “Scars Across” on kaikesta huolimatta tutustumisen arvoinen tapaus.

5½/10

Kappalelista:
1. Disposed
2. Ruins of Ourselves
3. Allied POWs
4. Scars Across

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat