King Dude

Tumman tunnelman taitaja King Dude ensimmäisillä bändikeikoillaan Suomessa tämän viikon torstaista alkaen

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 25.4.2017
King Dude Helsingin Dubrovnikissa 2.9.2016

King Duden musiikissa yhdistyvät sulavasti monet eri genret, joita yhdistävät melankolia ja synkät sävelet. Levy levyltä uusiin maailmoihin sukeltava ja alati uudistuva artisti on kartuttanut fanikuntaansa persoonallisella ja tunnistettavalla tyylillään, eikä hän ole harvinainen vieras enää täälläkään päin maailmaa. Puolisen vuotta sitten akustisella soolokeikalla Helsingissä esiintynyt King Dude saapuu tällä viikolla Suomeen kolmelle bändikeikalle, joita onkin jo hartaasti odotettu. Yhtye on mahdollista todistaa livenä Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä. Niitä odotellessa voi lukea vaikkapa aikaisempia tekstejämme hänen tekemisistään:

Arvostelu King Duden ”Sex”-albumista
Raportti King Duden viimevuotisesta soolokeikasta Helsingin Dubrovnikissa
Arvostelu King Duden ”Songs of Flesh & Blood – In the Key of Light” -albumista

King Duden ”Sex”-kiertueen Suomen keikat:
To 27.04.2017 Tampere, Klubi
Pe 28.04.2017 Jyväskylä, Tanssisali Lutakko
La 29.04.2017 Helsinki, Kuudes Linja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat