Tunnelmallista vaihtoehtorockia – arviossa We Could Build An Empiren ”In This Place”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.1.2018

Vuonna 2011 debyyttinsä äänittänyt We Could Build An Empire sai viime joulukuussa julkaistua toisen täysipitkänsä. Tällä kertaa ruotsalaisyhtye ei julkaissut albumia omakustanteena, vaan sai avukseen Mighty Musicin markkinavoimat. Modernia vaihtoehtorockia soittava trio luottaa musiikissaan tarttuviin riffeihin ja basisti-vokalisti Marcus Pehrssonin pehmeään ääneen. WCBAE on onnistunut luomaan persoonallisen soundin, sillä ”In This Placeä” kuunnellessa mieleen ei hiivi minkään muun yhtyeen nimiä. Jotain samankaltaisuutta ruotsalaisyhtyeessä on kuitenkin R.E.M.:in ja Von Hertzen Brothersin suuntaan, muttei mitään suoraa kopiointia.

”In This Place” on turvallinen rock-albumi, jota on helppo lähestyä lämpimän luonteensa puolesta. ”All In Together” ja ”The Worry Of The Heart” ovat tarttuvia rock-kappaleita, jotka vievät mukanaan. ”The Great Escapessa” kuuntelijaa hemmotellaan Pehrssonin pumpulin pehmeällä tulkinnalla. ”On The Runnissa” kuullaan enemmän instrumentaalisia osuuksia, mutta seuraavana tuleva nimikkokappale ”In This Place” vie WCBAE:n kokeilun haluisuuden pisimmälle.

Nimikkokappale on seitsemän ja puoli minuuttia pitkä, enkä olisi etukäteen uskonut, kuinka hyvin se istuu albumille. Ruotsalaisyhtyeen kevyempi ilmaisutaito ei tee kappaleesta tuskastuttavan pitkää, vaan kappale etenee vaivattomasti. WCBAE:n kappaleita leimaa melankolisuus, mutta ”In This Placessa” tämä piirre korostuu kristallin kirkkaaksi. Valitettavasti nimikkokappaletta seuraava ”The Rise And The Fall” hyytyy keskinkertaisemmaksi vedoksi, mutta ”Red III” nostaa pisteitä jälleen. Painostava tunnelma ja kappaleen lopussa lentävät soolot piristävät albumia. Kappale toimii myös hyvänä alustuksena ”Astronautille”, joka poikkeaa muusta albumin annista. Päätösraita ei ole niin apaattisen kuuloinen kuin moni muu kappale levyllä, vaan huomattavasti pirteämpi. Pehrssonin ohessa ”Astronautissa” kuullaan taustalauluissa myös vastakkaisen sukupuolen edustajaa, joka luonnollisesti antaa oman lisänsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”In This Place” on erinomainen valinta, mikäli sattuu pitämään kevyemmästä rockista, josta löytyy myös erikoisia piirteitä. Levyn alkupuoli tuntuu huomattavasti kesymmälle kuin se loppupuoli, joten jos aloitat levyn kuuntelun kronologisesti alusta, kannattaa se kuunnella loppuun samalla kertaa. Kahdeksan kappaleen kokonaisuus ”In This Place” on kaikkiaan miellyttävä kokonaisuus, jonka jaksaa laittaa soimaan kerta toisensa jälkeen.

7/10

Kappalelista:

  1. All In This Together
  2. The Great Escape
  3. The Worry Of The Heart
  4. On The Run
  5. In This Place
  6. The Rise And The Fall
  7. Red III
  8. Astronaut

We Could Build An Empire Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat