Tunnin mittainen eeppinen pulahdus progressiivisen hevin maailmaan – arviossa Vanishin ”The Insanity Abstract”

Tänä syksynä Saksan suunnalta on tullut paljon uutta musiikkia hevin ystäville. Viimeisin kohdalleni sattunut yhtye on stuttgartilainen, rockia ja progressiivista metalia yhdistelevä Vanish, joka julkaisi hiljattain uusimman täyspitkänsä ”The Insanity Abstractin”. Albumilta löytyy runsaasti mahtipontisia ja juhlavia kappaleita, jotka lämmittävät mieltä näin joulun kynnyksellä.

Vanish on ollut toiminnassa vuodesta 2000 saakka ja ”The Insanity Abstractia” kuunnellessa ei jää epäselväksi yhtyeen pätevyys. Yhtyeen vokalisti-kosketinsoittaja Bastian Rosen äänestä irtoaa niin korkeaa kirkumista kuin matalaa, pehmeää laulua. Rosen ääni on mitä täydellisin tällaiselle progressiiviselle metal-albumille. Hänen äänestään voi löytää samanlaisia vivahteita kuin edesmenneen legendan Ronnie James Dion äänestä. Kitaristit Tommy Rösch ja Philipp Schönle murjovat murakoita riffejä, mutta albumilta löytyy runsaasti hienoja kitarasoolojakin. Basisti Daniele Dei Giudicilla ja rumpali Ralf Nopperillakin on merkittävä panos musiikkiin, vaikka Rosen laulu, kosketinsoittimet ja kitarat varastavatkin eniten huomiota albumilla.

”The Insanity Abstract” on väkevä ja melodinen kokonaisuus, joka kompuroi pituutensa ja tasaisuutensa vuoksi. Kaksitoista kappaletta sisältävä albumi kestää noin tunnin, minkä takia kuunteluinto voi herpaantua levyn loppua kohden. Eeppisyyttä ja kauniita melodioita on tarjolla vaikka millä mitalla, mutta niitä on vähän liikaakin – toisin sanottuna albumille alkaa turtua. Onneksi levyltä löytyy selkeästi erottuviakin kappaleita: aloitusraita erottuu edukseen mielenkiintoisen ”elokuvamaisuutensa” vuoksi, ”The Pale King” ja ”Unforgivable Blackness” vastaavasti aggressiivisuutensa puolesta. ”Lilith Cries” on pitkäsoiton eeppisin ja kaunein kappale, joka vetää vertoja Firewindin ”Lady Of 1000 Sorrowsille”.

Vanish on nimennyt kolmen kappaleen olevan ”Slipstreamin” osia, mutta kappaleet eivät kuulosta yhteneväisiltä sanoitustensa tai äänimaailmojensa suhteen. Tästä johtuen ”Slipstreamit” tuntuvat epämääräisille, enkä oikein pääse perille niiden merkityksestä. Tasaisesta ulosannistaan huolimatta Vanishin ”The Insanity Abstract” on kuuntelemisen arvoinen levy, jonka pariin varmasti itsekin vielä hakeudun.

7-/10

Kappalelista:

  1. The Insanity Abstract
  2. The Pale King
  3. Follow
  4. Make-Believe (Slipstream Part 1)
  5. Lilith Cries
  6. Frame By Frame (Slipstream Part 2)
  7. Unforgivable Blackness
  8. We Become What We Are
  9. Disbelief (Slipstream Part 3)
  10. That Way Madness Lies
  11. Somewhere Along The Line
  12. When The Mind Bursts

Vanish Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Lue lisää aiheesta

Hevin veljeyttä ja kunniakkaita taisteluja – arviossa Inner Axisin ”We Live By The Steel... ”We Live By The Steel” -albumin kansikuvassa komeilee sotilasjoukko, joka tuo kuvituksensa puolesta väistämättömästi mieleen keskiaikaan sijoittuvat s...
Project: Midnight ei yllä ”The First Encounter” -albumillaan niin korkealle kuin voisi Project: Midnightin vokalisti-kitaristi Mirco Kleinfeldin artikuloinnissa paistaa jonkin verran saksan kielen aksentti, joka voi häiritä herkimpiä kor...
Punaisen korpin paluu – arviossa Red Ravenin ”Chapter Two: Digithell” Vuonna 2014 “Chapter One: The Principles” -albuminsa julkaissut saksalainen Red Raven tarjoilee kuuntelijoille nyt seuraava lukua. ”Chapter Two: Digit...
Hard rock ja vanhan koulukunnan hevi kohtaavat Mirrorplainin ”Path of Salvation” -debyyt... Vaihtoehtoista hard rockia taituroiva Mirrorplain julkaisi syyskuun alussa esikoisalbuminsa ”Path of Salvation”. Vuodesta 2011 alkaen porskuttanut yht...