Tuotanto ruodinnassa: Guns N’ Roses

Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät vastaa absoluuttista totuutta siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipidettä. Seuraavaksi on Guns N’ Rosesin vuoro päästä ruodittavaksi.

Niin kuin runsaasti suosiota saavuttaneet yhtyeet, myös Guns N’ Roses jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Yksi merkittävin tekijä lienee erikoinen Axl Rose, joka on aiheuttanut käytöksellään pahennusta, eikä pelkästään yhtyeen ulkopuolisten silmissä. Hankalasta urasta ja tulehtuneista väleistä tunnettu yhtye lukeutuu kuitenkin kiistattomasti yhdeksi merkittävämmäksi rock-yhtyeeksi, jota maa on päällään kantanut. Yhtyeen uraan on mahtunut myös paljon hyvää ja se näkyy etenkin albumien sisällöissä.

5. GN’R Lies

Ennen ruodinnan aloittamista kuvittelin viiden sijan valitsemisen olevan itsestäänselvyys, mutta eipä se sitä ollut. Olin jo valmis asettamaan paljon parjatun ”Chinese Democracyn” tälle pallille, kunnes verestin muistojani ”GN’R Liesin” suhteen. Tämän jälkeen en voinutkaan muuta kuin sijoittaa albumin viimeiseksi. ”GN’R Lies” on sisältönsä suhteen Guns N’ Rosesin tasapaksuin, jolta ei nouse megahitti ”Patiencen” ja akustisen ”You’re Crazyn” lisäksi suuremmin kehuttavaa. Aerosmithin ”Mama Kin” -cover on toimiva, mutta ei tältä levyltä juuri muuta mielekästä nouse esiin.

Osaltaan levyn heikkotasoisuus selittyy sillä, että Guns N’ Rosesin debyytin julkaisusta oli kulunut jo aikaa ja levy-yhtiö halusi yhtyeen julkaisevan jotain, kun rauta oli tulikuuma. Siltä albumi myös kuulostaa, nopeasti kyhätyltä, johon on laitettu neljä ensimmäistä kappaletta ”Uzi Suicide” -EP:ltä, ja loput neljä kappaletta on otettu akustisista äänityssessioista. Akustisten joukosta esiin pomppaa etenkin ”One Million” -vihapuhe, jossa Axl haukkuu tasapuolisesti niin virkavallan, tummaihoiset, maahanmuuttajat kuin seksuaalivähemmistöt. Vaikka ”GN’R Lies” ei ole kummoinen albumi, on se varmasti aikanaan ilmestyttyään rauhoittanut malttamattomien kuuntelijoiden mieliä.

4. Chinese Democracy

“Chinese Democracy” on varmaan yksi maailman kalleimpia ja hitaiten tuotettuja albumeja. Kun ottaa vielä huomioon, ettei levyllä kuulla Rosen lisäksi ketään muita yhtyeen alkuperäisiä jäseniä, herää ajatus voiko tätä edes pitää Guns N’ Rosesina? Luultavasti moni vastaa että ”ei”, mutta koska levy on julkaistu yhtyeen nimellä eikä sitä ole poistettu yhtyettä käsittelevistä kirjoista, niin eipä syrjitä albumia enempää. Eikä levy ole läheskään niin huono, mikäli suostuu hetkeksi luopumaan ennakkoasenteistaan. Vaikka suomalaiset rock-painotteiset radiokanavat rallattivat vuosina 2008-2009 ankarasti ”Chinese Democracy” ja ”Better” -kappaleita, eivät kumpikaan näistä ole huonoja. Nimikkoraita on itse asiassa varsin kelvollinen, vaikka jääkin ”Street Of Dreamsin” ja ”There Was A Timen” varjoon. Axlin kimakoilla huudahduksilla alkava ”Scraped” on myös varsin esittelykelpoinen kappale.

Vaikka ”Chinese Democracy” onkin parjattu albumi imagonsa suhteen, levyn sisältö on tästä huolimatta toimiva. Kappaleissa on erilaisia piirteitä eikä levy toista itseään. Toisaalta kun ottaa huomioon miten kauan levy on hinkattu, olisi käsittämätöntä jos sen sisältö olisi tasapaksua. Vaikka ”Chinese Democracy” ei ylläkään top-kolmikkoon, on albumilla ehdottomasti hetkensä. Hyvinä esimerkkeinä toimivat esimerkiksi ”Sorry” ja pakahduttava ”This I Love”.

3. Use Your Illusion II

Kolmannelle sijalle listallani päätyy ”Use Your Illusion II”. Valinta tämä levyn ja toisen illuusio-albumin välillä ei ollut helppo, koska molemmilta löytyy paljon hienoja kappaleita. Omiin korviini ”Use Your Illusion II” ei ole niin koukuttava kokonaisuus kuin edeltävä osa. Aloitusraita ”Civil War” itsessään on koskettava, mutta jää ”Knockin’ On Heaven’s Doorin” varjoon. ”Shotgun Blues” ja ”Pretty Tied Up” lukeutuvat levyn energisimpiin kappaleisiin. Albumilta löytyy monta erikoistakin kappaletta, joita en ala tässä kohtaa esittelemään, mutta nostettaanko levyltä esille myös loistavat ”Estranged” ja ”You Could Be Mine”.

2. Use Your Illusion I

”Use Your Illusion I” lukeutuu yhdeksi henkilökohtaiseksi suosikikseni ja tästä johtuen sen kiilaakin kakkososan ohi. Aivan kuten ”Use Your Illusion II”, myös ensimmäinen osa on sisältönsä suhteen kirjava. Levyltä löytyy aggressiivisuutta esimerkiksi ”Right Next Door To Hell”, ”Perfect Crime” ja ”Garden Of Eden” -kappaleiden muodossa. ”Live And Let Die”, ”Don’t Cry” ja ”November Rain” hoitavat sentimentaalisen fiilistelyn. Tämän levyn päätösraita ”Coma” on myös mielenkiintoinen tekele, jonka suosittelen kuuntelemaan jos se on joskus päässyt ohi. Kappale ei järkytä ainakaan yhtä pahasti kuin ”Use Your Illusion II:n” lopetuskappale ”My World”.

1. Appetite For Destruction

Paalupaikkaa hallitsee mikäs muukaan kuin “Appetite For Destruction”. Levy on aimo annos rokkia, jolta ei löydy löysää tuumaakaan. Tämä levy ei esittelyjä juuri kaipaa. Albumin tunnetuimmat kappaleet ”Welcome To The Jungle”, ”Paradise City” ja ”Sweet Child O’ Mine” ovat aikanaan rakentaneet Guns N’ Rosesin perustaa, mutta jos levy on jäänyt muuten vähemmälle kuuntelulle kannattaa asia korjata heti. ”Appetite For Destruction” lukeutuu ehdottomaksi yhdeksi rockin historian kulmakivistä ja on osa yleissivistystä tuntea albumi.

Kuten tarkkasilmäisimmät lukijat ovat jo varmasti huomanneet, en ottanut listaukseen mukaan cover-kappaleista koostuvaa ”The Spaghetti Incident?” -albumia. Tein tämän tietoisen valinnan siksi, että halusin keskittyä arvioimaan pelkästään levyjä, jotka sisältävät pääasiassa yhtyeen omia sävellyksiä. Löytyyhän cover-kappaleita toki esimerkiksi ”GN’R Lies” ja molemmilta ”Use Your Illusion” -albumeilta, mutta nämä ovatkin yksittäisiä tapauksia. Toivottavasti kukaan lukijoista ei koe tätä suurena vääryytenä.

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentit