Tuotanto ruodinnassa: Haken

Suunnittelimme toimituksessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipide.

Tunnustaudun toimituksen fanaattisimmaksi progemaanikoksi ja suurimmaksi Haken –faniksi. Tämä vuonna 2007 perustettu englantilainen yhtye on ollut suosikkini jo useita vuosia. En voi sanoin kuvailla arvostustani bändiä kohtaan, ja sitä influenssia, jota se on antanut omaan musiikin tekemiseeni. Post-Dream Theater -ajan bändinä vaikutteet Uniteatterilta ovat selkeimmillään kahdella ensimmäisellä studioalbumilla. Kuitenkin bändi yhdistelee musiikissaan progea niin 70- kuin 80-luvultakin. Mukana on jazzia, sirkusmusiikkia, minimalismia, glitch-elementtejä ja ambienttiakin. Yhtenä hallitsevana elementtinä ovat Gentle Giantin jo 70-luvulla esittämät a capella -osiot, Bachilta ammentavat kontrapunktiset koraaliosuudet ja King Crimsonin harmonia, sekä epäkonventionaaliset, paikoitellen humoristisetkin konstruktiot. Bändin albumeilta ei siis puutu hauskuutta, yllättävyyttä, tarttuvuutta tai teknisyyttä. Jokainen albumi on loistelias, ja tämän listauksen tekeminen oli itselleni erittäin vaikeaa, johtuen bändin diskografian merkittävästä laadullisuudesta. Yritän pitää sisäisen fanipoikani parhaani mukaan kurissa.

 6. Enter the 5th Dimension

Ensimmäisellä demollaan nuoret kryptonialaiset vielä testailivat supervoimiaan ja kokosivat yhteen vaikutteitaan. Kyseessä on bändin ainoa julkaisu kitaristi Matthew Marshallin ja kosketinsoittaja Peter Jonesin kanssa. Demolta löytyy kuusi kappaletta ehtaa nuoruuden innolla oman käsin koottua progemetallia, joista kolme tultaisiin myöhemmin restauroimaan uuteen uskoon. Avauskappale ”Blind” iskee esille bändin selkeät varhaiset Dream Theater -vaikutteet ja debyyttialbumillakin hieman kuultuja, sittemmin hylättyjä murinoita. Bändin melodiantaju oli jo tuolloin selvästi hienostunutta ja monista aloittelevista yhtyeistä poikkeavaa. Kappaleessa päästään myös toiseen debyyttialbumilla esiintyvään elementtiin, sirkusmusiikkiin. Tarjolla on myös jazzahtavia osioita ja bassosooloilua. ”Manifoldissa” on kuultavissa bändin hienoa yhteensoittoa ja soittajien solistisia taidonnäytteitä komean sooloilun muodossa. ”Sleeping Thoughts Wake” puolestaan esittelee sitä tyyliä, jota on kuultavissa bändin toisella albumilla ”Visionsilla”. Mukana on myös selkeästi niitä melodia-aihioita ja ideoita, joita bändi tulisi käyttämään debyyttialbumillaan. Hymnimäinen päätöskappale ”Snow” on demon ehdoton kohokohta, mutta sen kimalteleva ja eeppinen sisäinen voima nousisi oikeuksiinsa vasta myöhemmin ”Restoration” –EP:lla.

Hyvin kotikutoinen ja toteutukseltaan vielä raaka, ja paikoitellen naiivikin demo sisältää selvästi tutkittavissa olevat juuret ja musiikilliset visiot, joita yhtye tulisi myöhemmällä urallaan kehittelemään ja valjastamaan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Demo on toteutuksestaan huolimatta musiikillisesti harvinaisen laadukas ja lupaava alku virheettömälle diskografialle.

5. Restoration

Alun perin sijoitin tämän vuoden 2014 EP:n paljon korkeammalle, mutta koska se on kuitenkin vain kolmen kappaleen ja puolen tunnin mittainen julkaisu, tuntuisi väärältä pistää se varsinaisten studioalbumeiden edelle, siitäkin huolimatta, miten upea se on. Ensinnäkin, tätä julkaisua on kiittäminen siitä, että tutustuin yhtyeeseen. Pahaa aavistamaton lukiolaisminä etsiskeli satunnaisesti jotain progesoittolistaa Spotifysta, ja niin ilmoille pärähti EP:n avauskappale ”Darkest Light”. Venkoilevaa ja saumatonta instrumentaalitykitystä ja dramaattista tulkintaa sisältävä kappale ihastutti niin tyylillään kuin rouheilla soundeillaankin. ”Restorationilla” Haken ajoi sisään uuden basistinsa muokkaamalla demoltaan kolme parasta kappaletta siihen suuntaan, jota yhtye tuolloin edusti. Avauskappale on uudelleenversiointi ”Blindista”, ”Earthlings” puolestaan ”Black Seedista” ja ”Crystallised” -demon ”Snowista”. EP:n päättävä ”Crystallised” on ehdottomasti tähän päivään asti Hakenin paras kappale, piste. Lähes 20 minuuttia kestävällä kappaleella kuullaan niin huikeaa laadukkaiden ideoiden kehittelyä, soittajien fantastisia suorituksia, ja sellaisia mielikuvituksellisia ja musiikillisia ideoita, joita ei olla kuultu yhdelläkään modernilla progemetallia esittävällä yhtyeellä. Vahvasti 70-luvun mestareilta, King Crimsonilta ja Gentle Giantilta ammentava kappale pääsee vihdoin oikeuksiinsa ihan uudella tavalla, verrattuna demoversioonsa. Yhdeksän minuutin kohdalla esiteltävä, pastoraalinen ja kontrapunktinen kuoro-osio ja sitä seuraava renessanssiin nyökkäävä poljenta on musiikillisen uskoontulon hetki.

”Restorationilla” bändi otti hienosti demonsa parhaat kappaleet ja löysi niistä ne kohdat, jotka ovat uudistamisen arvoisia, säilyttäen parhaat palat pukien ne uuteen, raikkaaseen pukuun. Merkillepantavaa on soiton leikkisyys ja sujuvuus; monen vuoden soittokokemus yhtyeen kesken on saanut aikaan sulavaliikkeisen, taipuisan ja lempeän jättiläisen.

4. Aquarius

Tunnen fyysistä kipua joutuessani laittamaan bändin vuoden 2010 debyyttialbumin näinkin ”alas” listauksellani. Mutta mitä mies voi tehdä, kun jokainen albumi on niin loistava? Ja mistä tässä voi edes aloittaa? ”Aquarius” on kunnianhimoinen konseptialbumi, jolla yhtye päätti pistää kaiken taitonsa ja teknisen osaamisensa näytille kuin akvaarioon. Tarinassa seurataan ihmisperheeseen syntynyttä luonnonoikkua, merenneitoa, joka joutuu perheensä hylkäämäksi keskelle myrskyisää merta. Jouduttuaan kalastajan verkkoihin viaton ja meressä kasvanut merenneito myydään sirkukseen kaikkien pällisteltäväksi. Merenneitoon liitetään pian kristus-tyylinen juoniarkki, jossa vain merenneidon veri pystyy pelastamaan ihmiset valtavalta tulvalta. Ei tarvitse kuin kuunnella avauskappale ”The Point Of No Returnin” dramaattinen alku tajutakseen, että luvassa on yksi väkevimmistä ja teatraalisimmista debyyttialbumeista ikinä. Kuunnellessa kappaleen massiivisuutta, on vaikea ymmärtää, että koko albumi on sävelletty pelkällä pianolla. Loistava orkestraatio ja sovitus on kuitenkin sallinut jokaisen melodisen ja harmonisen nyanssin nousta pintaan kuulaana. Jokainen albumin kappale ansaitsisi tulla esillenostetuksi, mutta yritetään pitää tämä kirjoitus edes joissain rajoissa. Kuitenkin loistelias päätöskappale ”Celestial Elixir” ansaitsee erityismaininnan eeppisyytensä puolesta.

Levyltä löytyy loistavia fuusiojazz-vivahteita, joita muun muassa nauhattoman basson käyttö tuo mukaan. Hocket –tekniikalla toteutetut ”leikkaa ja liimaa” -pätkät, lukuisat eri orkesteri-instrumentit, sirkusmusiikki, solisti Ross Jenningsin mahtipontinen ja herkkä ääni, upeat soolot ja raskaat metallikohdat tekevät tästä albumista lähes timanttisen. Sirkusmusiikkikohdat eivät ole ollenkaan niin irtonaisia, kun ne yhdistetään tarinassa esiintyviin kohtauksiin sirkuksessa, ja myös murinaosuudet tuntuvat asettuvan albumin synkkään tarinaan. Haken käyttää albumilla myös hienosti virtuaalisten mallinnusten sijaan oikeita orkesteri-instrumentteja pienen sekstetin muodossa, hyödyntäen myös harppua. Bändin uran sinfonisin albumi valjastaa kaikki ne ideat, joita bändi esitteli debyyttialbumillaan, ollen selkeästi valovuosia edellä kaikkia muita tuohon aikaan.

3. Visions

Vuoden 2011 loistelias ”Visions” on edeltäjänsä tavoin konseptialbumi. Albumi kertoo tarinan nuoresta pojasta, joka kerran näkee enneunen omasta kuolemastaan, ja käyttää koko lopun elämänsä yrittäessään estää ennalta näkemänsä tapahtumat. Pianon sijaan säveltäjänero ja bändin kitaristi Richard Henshall sävelsi albumin kitaralla, ja se myös kuuluu. ”Visions” ei ole läheskään niin orkestraalinen ja sinfoninen kuin debyyttialbumi. Alkusoittona toimiva ”Premonition” esittelee useita albumilla kuultavia teemoja, kun taas ensimmäinen varsinainen kappale ”Nocturnal Conspiracy” kehittyy hitaasti kohti väliosaansa, joka on kaikessa groovessaan ja teknisyydessään albumin parhaimpia osioita. Kappaleen loppuosa on todella kaunis ja sydänjuuria repivä. ”Insomnia” sisältää jo popahtavan kertosäkeen, ja se esittelee bändin kykyä tehdä myös hieman suoraviivaisempia kappaleita. Samalla linjalla jatkaa hieman rauhallisempi ”The Mind’s Eye”, jonka kertosäe on luonteeltaan erittäin hurmoksellinen. Instrumentaalikappale ”Portals” osoittaa, että soittotaitoa näiltä pojilta ei ainakaan puutu. Päätöskappaleena toimii massiivinen ja eeppinen, 22 minuuttia kestävä nimikkokappale, jolla käydään läpi albumin tärkeimpiä teemoja ja täysin uusia ja loistokkaita instrumentaaliosioita, dramaattisia käännöksiä ja hienoa kehittelyä unohtamatta, myös tyylilajikikkailuja aina flamencorytmeistä intialaisiin vivahteisiin. Kappaleen loppupuolella kuultava veikeä ja vinksahtanut osio sisältää kaikuja ”The Mountainille”.

”Visions” on mestarillinen taidonnäyte, jolla bändi hioi Dream Theaterin viitoittaman tyylinsä niin huippuunsa, että se on käytännössä jo ohittanut esikuvansa musiikillisuudessa ja mielikuvituksellisuudessa. Albumilla yhtye siirtyi jälleen harppauksen eteenpäin selkeästi kitaravetoisempaan toteutukseen, vaikka mukana onkin jousia ja orkesterielementtejä.

2. Affinity

Olen jälleen vaikean paikan edessä. Bändin neljäs ja viimeisin, vuonna 2016 julkaistu ”Affinity” on oma suosikkialbumini yhtyeeltä. Olen kuitenkin päättänyt laittaa sen hopealle, johtuen paalupaikalle nostetun albumin objektiivisesta, vuorenkokoisesta musiikillisuudesta ja laadusta. Tällä albumilla bändi siirtyi kokonaan uuteen ilmaisuun. Sen esikuvissa piilee syy sille, että ”Affinity” on suosikkini bändin tuotannosta; etusijalle nostetaan 80-luvun progebändit, joita ei ole pitkään aikaan modernissa progessa juuri sivuttu. King Crimsonin 80-luvun loistokas albumitrilogia, Yesin ”90125” sekä Toton ”IV” ovat selkeitä esikuvia niin musiikillisesti kuin soundillisestikin. Avauskappale ”Initiate” on loistokas nyökkäys Leprousille sen kulmikkaissa ja nykivissä, lähes morsekoodimaisissa rytmeissä. Yksi kaikkien aikojen suosikkikappaleistani ja henkilökohtaiset estetiikkani yhdistävä ”1985” on hymyn huulille saava, juustoinen kooste 80-luvun syntikoita, rapeita new wave –kitaroita ja ajan elektronisia rumpusoundeja. Mikään ei voi vakuuttaa minua siitä, etteikö Rocky Balboa olisi treenannut tämän kappaleen tahdissa. 15 minuuttia kestävä ”The Architect”, jolla myös Leprousin solisti Einar Solberg vierailee, on henkeäsalpaava taidonnäyte upeita juoksutuksia, tahtilajikikkailuja ja soonista arkkitehtuuria. Löytyy myös bassosooloa ja King Crimsonin ”Discipline” –estetiikalla toteutettuja kurinalaisia kitarakuvioita.

Tästä albumista olisi vielä paljon sanottavaa, mutta jääkööt loput lukijan itsensä löydettäväksi. ”Affinity” ei ehkä ole bändin musiikillisesti hienoin tuotos, mutta se on hauska, virkistävä ja upea albumi täynnä leikkisää, juustoisaa ja pirun tarttuvaa musiikkia.

1.The Mountain

Hakenin uran kohokohtana voidaan pitää vuoden 2013 järkälemäistä ”The Mountainia”. Tällä albumilla kulminoitui koko aikaisempi oppimäärä ja musiikillinen nerokkuus. Ihan kuin bändi olisi tietoisesti päättänyt jännittää ja esitellä kaikkia lihaksiaan tyyliin ”Kyllä vain, pystymme VIELÄ parempaankin!”. Albumilla kuullaan todella paljon 70-luvun progesta esille nostettuja vaikutteita. Selkeimpinä esille nousevat King Crimson, Gentle Giant ja Queen. Rauhallinen avauskappale ”The Path” tuo heti kyyneleet silmiin, kunnes se kehittyy ekstaattiseen ”Atlas Stoneen”, joka on yksi eniten bändin soundia määrittävimmistä kappaleista. Jos bändin historiasta pitäisi etsiä ”hittiä”, olisi kyseessä vinksahtanut ”Cockroach King”. Kappaleesta löytyy polyfonista Gentle Giant– ja Queen -tyylistä yhteislaulua, Bachin kontrapunktia, metallia, groovea, fuusiojazz-bassosoolo kuin myös King Crimsonin painajaismaisia ja nyrjähtäneitä musiikillisia hämähäkinseittejä. ”In Memoriam” on varmasti bändin uran suoraviivaisin hevikappale loisteliaalla kertosäkeellä. Kaunis ”Because It’s There” tarttuu ”The Pathin” pastoraaliseen koraaliteemaan, jota voidaan pitää koko albumin yleisenä eetoksena. Groovaava ja leikkisä ”Falling Back To Earth” on veljeskappale ”Cockroach Kingille” happamissa harmonioissaan ja kirpeissä maisemissaan. Kappale toimii myös pirun hienosti livenä.

Tällä albumilla Haken saavutti viimeistään valtavan määrän silmä- ja korvapareja, jotka janoisina ovat odottaneet progen uutta messiasta. On täysin selvää, että bändi on tällä hetkellä genren idearikkain, taitavin ja monipuolisin kokoonpano, joka taitaa paitsi teknisen soitannan myös upeat melodiat, huumorin ja apollonialaisen estetiikan. Vaikka bändin musiikkia voisi pitää äkkiseltään vaikeana, nousee Hakenin vahvuudeksi sen musiikin helppo lähestyttävyys rikkaiden ja tarttuvien melodioiden ansiosta. Kun tulevaisuudessa aletaan kartoittaa progressiivisen metallin uutta aaltoa, on Haken sen laaksosta nouseva valtava Olymposmainen vuori, jonka paikkaa ei yksikään yhtye voi viedä.

Lue lisää aiheesta

Tuotanto ruodinnassa: Converge Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät vastaa ab...
Progressiivista metallia soittavalta Hakenilta uusi musiikkivideo Brittiläinen progressiivista metallia soittava Haken julkaisi huhtikuussa 2016 viimeisimmän "Affinity" -nimisen albuminsa Inside Out Musicin kautt...
Ilosaarirockissa todistettiin musiikkimaailman marginaalin kuohuntaa – Ilosaarirock 2016, osa ... Myös viimeisenä festaripäivänä oli tarjolla maittava kattaus raskasta ja vähemmän raskasta musiikkia. Supertähtiä paikalla ei juurikaan ollut, mutta p...
Haken julkaisi uuden musiikkivideon Brittiläinen progressiivista metallia soittava Haken on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleelle "Earthrise". Kappale on peräisin yhtyeen viimeisim...