Tupla-albumin ensimmäinen osa – arviossa Kobra And The Lotuksen ”Prevail I”

Kanadalainen heavy metal -yhtye Kobra And The Lotus antoi viime kesänä tiedotteen, joka oli varmasti yhtyeen fanien mieleen: bändi ilmoitti julkaisevansa tupla-albumin tänä vuonna. Yhtyeen vokalisti Kobra Paigen mukaan idea tuplajulkaisuun tuli hänen isältään, jonka mukaan monilla muilla nuorilla yhtyeillä ei olisi siihen rahkeita. Kobra tyrmäsi ajatuksen aluksi, mutta kun ajatus jäi kummittelemaan hänen mieleensä, päätti yhtye toteuttaa sen. Kanadalaisyhtyeen uusi levy-yhtiö Napalm Records antoi kunnianhimoiselle hankkeelle siunauksensa, mutta kehotti yhtyettä julkaisemaan levyt erikseen, jotta kuuntelijat ehtisivät sulatella uudet kappaleet rauhassa. Neuvo oli varmasti viisas, sillä kun ihmiset kuulevat ”Prevail I”, haluavat he varmasti kuulla toisenkin osan.

Tunnustan jo heti alkuunsa, ettei Kobra And The Lotus ole itselleni entuudestaan tuttu. Olen joskus törmännyt yhtyeen nimeen, ja pelkästään erikoisen nimen innoittamana olin valmis ottamaan levyn kuunteluun. Yhtyeen neljännen studioalbumin ensimmäinen osa antaa kuulijoille rautaisen annoksen melodista ja tarttuvaa heviä. Vokalisti Kobra Paigen ääni on upea, suorastaan jumalallinen, ja sitä jaksaa kuunnella väsymättä. Amaranthen, Evanescencen ja Within Temptationin kuuntelijat voivat varmasti löytää Kobra And The Lotuksesta itselleen iloa. ”Prevail”-albumit on tuottanut raudanluja ammattilainen Jacob Hansen, jonka kädenjälki näkyy myös useassa Volbeatin albumissa.

”Prevail I” lasketaan liikkeelle synkistelevällä ja ilkeällä ”Gothamilla”, jota kuunnellessa mieleen juolahtaa väistämättä Batmanin pahamainen Gotham City. Kappale on erinomainen aloitus, sillä Kobran kaunis ääni ja pahaenteiset melodiat saavat kiinnostuksen välittömästi heräämään. Kertosäkeet runnotaan voimalla, ja kappaleesta huokuu patoutunut vimma. ”TriggerPulse” kihisee aluksi pinnan alla mutta räjähtää lyhyen odotuksen jälkeen. Kobra laulaa matalammalta, ja kappaleen tunnelma on painostava. ”You Don’t Know’ssa” sanoituksista paistaa kirpeys ja katkeruus tulehtunutta parisuhdetta kohtaan. Sanoituksista ammennetaan energiaa myös melodiaan, joka potkii erinomaisesti.

”Light Me Up” on levyn kevyin kappale, mutta tämänkään kappaleen kohdalla ei unohdeta raskaita soundeja. Lyriikoissa kerrotaan läheisestä, joka on joutunut kokemaan kovia ja jota Kobra yrittää tsempata jaksamaan. ”Manifest Destiny” rymistelee seuraavaksi ulos power metal -vivahteineen ja pakottaa kuuntelijan pään heilumaan kertosäkeidensä tahdissa. Kappaleessa yhdistyvät Kobra And The Lotuksen kyky sulauttaa kevyt ja ilmava melodia raskaisiin ja koukuttaviin kertosäkeisiin. ”Manifest Destiny” on suoranainen korvamato, joka vie mennessään.

Albumin loppupuolella ovat vielä korostamisen arvoiset instrumentaalinen ”Check The Phyrg” ja ”Hell On Earth”. ”Check The Phyrg” on neliminuuttinen kappale, joka sujahtaa lennokkaasti läpi. Jälkimmäisessä kappaleessa taas räpiköidään pahassa olossa, ja kappaleen sanoitukset vetävät synkkyydellään vertoja jopa Sparzanzalle. Kobra And The Lotuksen neljättä albumia on mukava kuunnella eikä levyn sisältöön kyllästy hetkessä. Alkupään kappaleet jaksavat viihdyttää, mutta levyn loppupuolella muutama kappale alkaa jo hiukan toistaa samaa kaavaa. En silti epäile, etteikö ”Prevail II” voisi olla hyvä levy – toivoisin sen tuovan jotain uutta mutta myös täydentävän ensimmäistä osaa. Aika näyttää, miten käy. Yhtyehän on äänittänyt jo molemmat albumit, joten kovin kauan uutta levyä ei pitäisi joutua odottamaan. ”Prevail I” on kokonaisuutena hyvä levy, joka sai minut kiinnostumaan yhtyeestä ja myös toivomaan, että toinen osa yltää vähintään tämän levyn tasolle.

8½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. Gotham
  2. TriggerPulse
  3. You Don’t Know
  4. Specimen X (The Mortal Chamber)
  5. Light Me Up
  6. Manifest Destiny
  7. Victim
  8. Check The Phyrg
  9. Hell On Earth
  10. Prevail

Kobra And The Lotus Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Lue lisää aiheesta

Cavaleran veljesten luotsaama Cavalera Conspiracy studioon: uusi albumi luvassa syksyllä 2017 Sepulturasta maailmalle ponnahtaneen Cavaleran veljesten Maxin sekä Igorin luotsaama metalliyhtye Cavalera Conspiracy on siirtynyt studion uumenii...
Dawn Of Disease julkaisemassa seuraavaa albumiaan elokuussa: kansitaide ja kappalelista julki Dawn Of Disease Saksalainen death metal -retkue Dawn Of Disease julkaisee seuraavan järjestyksessään neljännen albuminsa nimeltä "Ascension Gate" ...
Satyricon kiinnitetty Napalm Recordsille Satyricon Norjalainen black metal -yhtye Satyricon on solminut sopimuksen Napalm Recordsin kanssa. Yhtyeen seuraavan järjestyksessään yhdeksännen ...
Mustansävyistä kuolonmetallia tarjoaa Haten kymmenes kokopitkä ”Tremendum” Puolalainen Hate on ollut varsin aktiivinen 2010-luvulla. Uusien tuotoksien lisäksi yhtye on keikkailut tiuhaan tahtiin, eikä tänä vuonna jarruja pain...