Turmion Kätilöt SaariHelvetti 2017

Turmion Kätilöiden MC Raaka Pee kertoo aivoinfarktistaan osana muistiyhdistyksen tukikampanjaa

Kirjoittanut J.Anttolainen - 12.3.2018
Turmion Kätilöt SaariHelvetti 2017

Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen ”Musiikki parantaa aivoterveyttä”-kampanja pidetään nyt kolmatta vuotta peräkkäin Kansainvälisellä Aivoviikolla (vko 11). Kampanjan tarkoitus on saada tavoitettua eri ikäluokkia ja viedä heille tietoa musiikin terveysvaikutuksista aivoihin ennaltaehkäisevästi ja helposti lähestyttävällä tyylillä. Aivoviikon aikana myös arvotaan festarilippuja.

Kampanjan mannekiineina toimivat Turmion Kätilöt, Popeda, Oku Luukkainen ja Korpiklaani, joista ensin mainitun yhtyeen MC Raaka Pee on myös itse kokenut aivoinfarktin. Viikon aikana tulee luettavaksi myös laulajan koko haastattelu aiheeseen liittyen.

– Minulla oli pakottava tarve tuolloin tehdä vielä ainakin pari biisiä. Epäilin, että en esiinny enää koskaan. Niitä tehtiin kuin viimeisiä. Sairaalassa syntyi kappaleen ”Jalopiina” ensimmäinen versio. Se oli siinä mielessä erikoinen kappale, että se täytyi tehdä yhdellä silmällä ja muutama minuutti kerrallaan. Jos toisen silmän avasi, näkyi kaikki vähintään kahtena. Usein tunne oli kuin olisi katsonut kaleidoskooppiin, MC Raaka Pee kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kampanjaa tukevat myös Tuska Open Air Metal Festival, Nummirock, Iskelmä Festivaali, Puistoblues, Satama Festival, WanajaFest, John Smith Rock Festival, Kaustisen Kansanmusiikki Festivaalit, Cumulus Resort Aulanko, Poppamies, Fresno American Diner, Mad Viking Finland Beard Club ja Nalleturva Oy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat