Tuska Open Air 20-vuotisjuhlia vietettiin nostalgisissa tunnelmissa (osa 1)

Tavastialta VR-makasiineille, makasiineilta Kaisaniemeen ja Kaisaniemestä Suvilahteen, siinä on Tuskan 20 vuotta kestänyt taival lyhykäisyydessään. Siihen matkaan sisältyy tietysti vaikka mitä, iloa ja pettymyksiä, surua ja onnea, mutta pääasia lienee kuitenkin se, että maailmallakin tunnetun metallikansan oma metallifestari on saatu vedettyä kunnialla joka vuosi läpi. Hattua täytyy nostaa järjestäjille tästä, sekä tietysti onnitella samalla. (Riku)

Kun hyppää Sörnäisissä metrosta ulos, on ulkopaikkakuntalaisenkin helppo suunnistaa Suvilahteen. Monesti täällä on oltu, mutta vuodessa ehtii jo paikat hiukan unohtua. Suuri mustiin pukeutunut joukko, pitkine hiuksineen on kuitenkin varsin helppo bongata. Kenellekään ei liene epäselvää mihin tämä joukko on menossa. Tuska on alkamassa, kahdennenkymmenennen kerran. Pyrin ehtimään paikalle heti Rotten Soundin aloittaessa. Tyypillisesti aikatauluni hiukan petti jälleen jonottaessa ranneketta, joten muutaman ensimmäisen kappaleen kuuntelin alueen ulkopuolella. Väkeä oli saapunut mukavasti paikalle. Väkevä Tent Stagella oli jo pitti pyörimässä, vaikka itse olin olettanut, ettei Rotten Sound festivaalin ensimmäisenä esiintyjänä olisi vielä jaksanut innostaa. Bändi vaikutti kuitenkin olevan iskussa ja fanit lähteneet ajoissa liikkeelle. Tuplabasareiden iskiessä rintaan asti ja voimakkaan tuulen pauhatessa teltankin alle, oli fiilis huipussaan. Tuska oli alkanut! (Taru)

Rotten Sound

Tämän vuoden teema Tuskassa tuli hyvin selväksi jo katsottuani hetken tapahtuman ensimmäistä esiintyjää Rotten Soundia. Kun yhtye huudetaan lavalle toitottaen sen olevan jo vuodesta 1993 asti toiminut orkesteri ja yhtyeen vokalisti Keijo Niinimaakin intoutuu muistelemaan ”rotiskon” olevan jo kuudetta kertaa Tuskassa esiintymässä, niin nostalgiaa täällä haetaan. Valitettavasti niin hyvässä kuin pahassa mielessä, sillä esimerkiksi Rotten Soundin kohdalla täytyy todeta, että yhtye on nähty noin kuusi kertaa liikaa Tuskassa. Tämä nyt on tietysti oma mielipiteeni, mutta kun ei lähde niin ei lähde. Saatoin parin kappaleen jälkeen lähteä katsastamaan kattilahallin Inferno Stagelle hiukan tuoreempaa menoa. (Riku)

Tosiaan, vaikka Tuskan ilmiselvänä teemana tänä vuonna olikin nostalgia, oli mukaan kelpuutettu muutamia tuoreempiakin orkestereita, joista yksi sai kunnian korkata sisätilojen Inferno Stageksi nimetty lava. Tamperelainen uusi tulokas Huora vaati jo pelkästään nimensä puolesta, että pitäähän tätä käydä katsomassa, vaikkei yhtye aiemmin ollut tuttu. Huoran Facebook-sivut kertovat yhtyeen tyylilajiksi gagball-kyrpämetal, mitä ikinä sekin sitten mahtaa tarkoittaa. Ilmeisesti tässä nyt oli tarkoitus sekoittaa keskenään punkkia ja metallia, mutta itse katselin keikkaa lähinnä vaivaantuneena siitä, että mitähän helvettiä tämäkin yhtye tekee metallifestareilla? Todella ärsyttävällä naisvokalistilla varustettu orkesteri ei vielä nostanut ainakaan omaa festaritunnelmaani ylöspäin. (Riku)

Päivä oli vielä nuori, mutta täytyy myöntää, että tapahtuman kolmatta esiintyjää Brother Firetribea katsoessani olin jo hiukan masentumaan päin, että mitäköhän helvettiä tästäkin viikonlopusta ja ennen kaikkea raportin teosta vielä tulee? Entisen tennispelaajan Veli Paloheimon nimestä väännetty Brother Firetribe on bändin nimenä sinällään nerokas, mutta siinä onkin oikeastaan kaikki hyvä, mitä minulla on tästä yhtyeestä sanottavana. Yhtyeen laulajasta Pekka Heinosta tuli itselleni lähinnä mieleen George Michael ja yhtyeen heavyrock-musiikista ehkä eniten mieleen Toto, joten en nyt ollut aivan varma tämänkään yhtyeen kuuluvuudesta Tuskaan. Siispä pidemmittä puheitta kohti uusia seikkailuita. (Riku)

Päälavalla esiintynyt Brother Firetribe ei oikein jaksanut minuakaan kiinnostaa, joten siirryinkin sisätiloissa sijaitsevalle Inferno Stagelle katsomaan samaan aikaan soittavaa Kohti Tuhoa-bändiä. Paikka vaikutti aluksi hiljaiselta, mutta bändin aloittaessa oli jo väkeä kertynyt paikalle. Minulle kyseinen bändi oli täysin uusi tuttavuus. Vaalean, aluksi hiukan hentoisen oloisen naislaulajan ilmestyessä lavalle, en voinut kuvitellakaan mikä meno tästä saataisiin aikaiseksi. En ole pitkään aikaan katsonut kunnon punkkeikkaa ja tämä todella oli sellainen. Eturivistön katselijoille bändi tuntui olevan tuttu. Jo parin kappaleen jälkeen tiukka pyörintä ja hyppely täyttivät lavan edustan. Bändin tähti oli ehdottomasti vokalisti Helena. Esiintyminen tehtiin täysillä ja jos naisella voi olla niin sanotusti munaa, niin se on tässä. Mahtava keikka ja tulen taatusti katsomaan bändiä uudestaankin. (Taru)

Nihkeähkön alun jälkeen lähdin jo aavistuksen pelonsekaisin tuntein katsastamaan entisen The Gathering-vokalistin Anneke van Giersbergenin uutta yhtyettä VUURia telttaan pystytetylle Väkevä Tent Stagelle, koska tämäkin yhtye oli itselleni vielä tuntematon, vaikka The Gathering on toki tuttu yhtye. Minkäännäköistä aavistustakaan ei siis ollut etukäteen, kiroanko vielä tämänkin yhtyeen kohdalla, että missähän helvetissä ne metalliyhtyeet näiltä metallifestareilta ovat, mutta onnekseni Anneke oli todella positiivinen yllätys ja ennen kaikkea huomattavasti raskaampaa soitantoa, mitä osasin odottaa. Progressiivista metallia soittava yhtye louhi välillä jopa doom metallin syvissä vesissä ja ennen kaikkea Anneken itsensä tartuessa välillä kolmanteen kitaraan, sai yhtye aikaiseksi todella murhaavan raskaan äänivallin, jonka päällä Anneken ääni soljui äärimmäisen kauniisti. Ehkä lavaesiintymisessä aavistuksen ärsytti Anneken hiukan yli-innokkaat välispiikit, mutta muuten nostan VUURin ehdottomasti perjantain parhaimmistoon, vaikka keikka olisi saattanut antaa vielä enemmän, mikäli yhtyeen tuotantoon sekä Anneken muiden yhtyeiden tuotantoon olisi tullut tutustuttua ennen keikkaa enemmän. Nyt täytyy myöntää, etten tunnistanut settilistasta, kuin yhden ainokaisen The Gathering-kappaleen ”On Most Surfaces (Inuït)”. (Riku)

Vuur

Yksi perjantain odotetuista suurnimistä oli Radio Rockin päälavalla soittanut Wintersun. Itse en ollut vielä uuteen materiaaliin tutustunut, jota oli jo keikan alkupuolella kuultavissa. Kova tuuli osoittautui haasteelliseksi tälle päälavalle ja tuntui tempaisevan musiikin mukaansa, joka aiheutti pientä pätkimistä. Tämä ei tuntunut kuitenkaan yleisön menoa haittaavan. Wintersunin vokalisti Jari Mäenpää vaikutti nauttivan siitä, ettei ole enää kitara kädessä, vaan voi keskittyä laulamiseen ja esiintymiseen. Jarin lavan reunalta toiselle singahdellessa ja ottaessa yleisön haltuun, oli selvää miksi tämä ratkaisu on tehty. Yhtyeen riveihin hiljattain liittynyt kitaristi Asim Searah lunasti myös paikkansa hyvin, vaikka sääolosuhteet hiukan pilasivatkin musiikin laatua. Erityisesti vanhemmat kappaleet, kuten ”Beyond the Dark Sun” ja ”Sons of Winter and Stars” saivat minuun ja muuhun yleisöön vipinää. Keikka päättyi onnistuneesti, ei niin yllättäen kappaleeseen ”Time”. Oli mukavaa taas katsella bändiä, vaikka välillä musiikki kuulostikin siltä, kuin olisin ollut tunnelissa. (Taru)

Wintersun

Huolimatta siitä, ettei tämän vuoden Tuska-kattaus osunut ihan täysin maaliin oman musiikkimakuni kanssa, ei päällekkäisyyksiä onnistuttu kokonaan väistämään tänäkään vuonna, vaan kotimaisen black metal-yhtyeen Baptismin keikan katsominen oli pakko jättää pariin kappaleeseen. Onneksi Baptism on nähty jo tänäkin vuonna, mutta kyllähän tässä vaiheessa oli ehdottomasti suuntauduttava todistamaan meksikolais-amerikkalaisen legendan Brujerian tylytystä Väkevä Tent Stagelle. Ei sillä, että Brujerian levyt kotona soisivat, mutta kyllähän yhtye oli livenä näkemisen arvoinen. Huiveilla naamansa peittävä yhtye raivosikin koko tunnin kestävän setin ajan varsin viihdyttävästi ja kahdella miesvokalistilla sekä yhdellä naisvokalistilla varustettu kokoonpano sai ainakin omiin silmiini nähden ensimmäistä kertaa Tuskan yleisön toden teolla innostumaan. Viva Mexico! (Riku)

Odotin kovasti Väkevä Tent Stagella soittaneen Brujerian näkemistä. Olin ajoissa paikalla ja löysinkin onnekseni hyvän paikan eturivistöstä. Tämä bändi alkaa huvittaa jo pelkästään esille astuessaan liinat naamalla. Puhumattakaan erään laulajista avoimesta liivistä, jolla ei muhkeaa mahaa edes yritetä peitellä. Meksikolais-amerikkalainen kokoonpano tekee tietyn säväyksen myös espanjan kielellä, jota käytettiin laulun lisäksi pääasiassa välispeakeissa. Mietin, että suurimmalla osalla yleisöstä ei ollut ehkä hajuakaan mistä puhuttiin. Pääasia, että jokaiseen lauseeseen huudettiin kuitenkin vastauksena ”Jee!”. Bändin yllyttämänä englanniksi huudettu ”Fuck you Donald Trump” sai viimeistään jokaisen yhtymään huutoon. Naisvokalistin ilmestyessä lavalle, saivat miehet silmänruokaa. Näin kyllä useammankin puhelimen kameroineen nousevan ylös. Bändin esitys oli hauska ja jokseenkin teatraalinen kaikkine tanssahteluineen ja lavalla hyppimisineen. Keikan kruunasivat kappaleet ”Matando Güeros” ja viimeisenä soinut ”Marijuana”. (Taru)

Brujeria

Lisää nostalgiaa Tuskan perjantai-iltaan tarjoili seuraavana päälavalle noussut Suicidal Tendencies. Vuodesta 1980 asti kasassa olleen yhdysvaltalaisen thrash metal/crossover-yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa ei ole alkuperäisjäsenistä jäljellä enää kuin vokalisti Mike Muir, mutta sehän ei yhtyeen menoa lavalla haitannut. Nyt täytyy myöntää tähän väliin, etteivät ”Suikkarit” kuuluneet edes nuoruudessani suurimpiin suosikkeihini, joten mitään fanipohjalta tulevaa keikkaraporttia en pysty kirjoittamaan. Itse asiassa yhtyeen soittaessa kenties sitä tunnetuinta kappalettaan ”You Can’t Bring Me Down” avausraitana, itse pohdin kappaleen ajan, että mitä muita kappaleita yhtyeellä olikaan? No, setin loppupuolella tullut ”How Will I Laugh Tomorrow” tuli myös tunnistettua. Mutta ilman fanilasejakin silmillä, oli Suicidal Tendenciesin keikka varsin viihdyttävä kokemus, jossa lavalla huokunut energia silminnähden tarttui yleisöön. Etenkin Mike Muirin huudattaessa innokkaimpia faneja lavan edessä circle pittiin ja vielä kutsuessa yleisöä runsain mitoin lavalle keikan viimeisen kappaleen ajaksi, oli sen meiningin seuraaminen sivusta mukavaa katsottavaa. (Riku)

Suuntasin anniskelualueen puolelle seuraamaan Suicidal Tendenciesia. Tapasin tuttujani ja keikka meni oikeastaan kuulumisia vaihdettaessa. Siinä vaiheessa, kun huomasin keikan loppupuolella lavan olevan täynnä yleisöä, hiukan harmitti, etten ollut kuitenkaan mennyt seuraamaan tätäkin bändiä eteen. Pointsit tästä Suicidal Tendenciesille; Mahtava asenne ja mahtava meno! Tuttavien kanssa kuulumisien vaihdon ansiosta myöhästyin vielä viisi minuuttia Barathrumin keikalta ja jouduin jopa jonottamaan sisään Inferno Stagelle. Hienosti mokattu, mutta näitä nyt festareilla sattuu. (Taru)

Olen melko varma, että minulla, Insomniumilla ja Tuskalla on joku kirous. Viimeksi nähdessäni yhtyeen vuonna 2014 Tuskan päälavalla, olin kyllä niin sanotusti paikalla, mutten läsnä. Tänä vuonna Insomniumin kohtaloksi muodostui valitettavasti se, että kymmenisen minuuttia setin alkamisen jälkeen oli sisälavalla määrä aloittaa Barathrum, joten valitettavasti Insomniumin keikkaa Väkevä Tent Stagen teltassa tuli katsottua vain muutaman kappaleen ajan. Silti täytyy sanoa, että jo näiden kahden kappaleen perusteella itselleni tuli fiilis, että Insomnium toimi telttalavalla paremmin, mitä muutama vuosi aiemmin ulkoilmassa todistettuna.

Kotimaisen black metal-ikonin Barathrumin keikkoja onkin tullut nähtyä useampia tässä viime vuosien aikana ja aina eivät omatkaan mielipiteeni yhtyeen keikoista ole olleet kovin mairittelevia, mutta nyt oli jostain syystä jo ennakko-odotuksetkin yhtyeen keikkaa kohden astetta korkeammalla. Kenties siitä syystä, että Barathrumin muutama kuukausi sitten julkaistu uusi albumi ”Fanatiko” on yksi tämän vuoden ainakin toistaiseksi kovimpia metallialbumeita, jos ei jopa kovin. Ja jumalauta, minkälaisen keikan bändi vetikään, sillä Tuskan veto oli ihan ehdottomasti paras Barathrum-keikka minkä olen itse todistanut. Esimerkiksi yhtyeen uudelta levyltä lohkaistu ”Hellspawn” sekä se kenties yhtyeen kuuluisin kappale ”Last Day in Heaven” suorastaan räjäyttivät täyteen tupatun kattilahallin. Barathrumihan siis sai aikoinaan vuonna 2003 elinikäisen porttikiellon Tuska-festareille, mutta koska aika on mullannut muistot, oli tänä vuonna aika päästää yhtye takaisin lauteille. Ja enpä usko, että järjestäjätkään joutuivat tätä päätöstä katumaan jälkikäteen, sillä yhtyeen keikka oli totaalista turpaanvetoa ilman minkäännäköistä ylimääräistä sekoilua. Ainoa miinus täytyy antaa soittopaikasta, sillä Barathrum olisi melkein vaatinut telttalavan esiintymiselleen. Nyt kävi niin, etteivät kaikki halukkaat edes mahtuneet todistamaan yhtyeen esiintymistä ja tämän lisäksi täyteen tupatussa kattilahallissa jouduin itsekin nöyrtymään melko lailla näkörajoitteeseen katsomopaikkaan, kiitos hallin tukipilareiden. (Riku)

Tuska-perjantain päälavan ohjelmisto huipentui kahteen suomalaisille hyvin tuttuun vieraaseen. Sattumalta näistä molemmat, sekä Devin Townsend Project että Sabaton, keikkailivat maassamme viimeksi kuluvan vuoden helmikuussa vain muutaman päivän erolla toisistaan. Ennen varsinaista keikkaansa Devin Townsend yhtyeineen jakoi EMP-teltassa nimmareita pitkälle jonolle faneja, mikä ei kuitenkaan näyttänyt puristaneen suurimpia mehuja muusikoista. Varsinkin itse pääarkkitehdin maanisen levottomat sutkautukset yleisölle moitteettoman kitaroinnin ja laulannan ohella osoittivat, että harmaa sää, ahkera kiertäminen, vähäinen lepo ja fanien kättely eivät yhdessäkään riitä karkottamaan huumoria tästä hevin hullusta nerosta.

Yhtyeen ohella lavalla esiintyi usean kappaleen aikana Townsendille tuttu yhteistyökumppani Anneke van Giersbergen. Hollantilaislaulajattarelle esiintyminen Devin Townsend Projectin kanssa oli jo päivän kolmas keikka, sillä hänen luotsaamansa VUUR-yhtye soitti telttalavalla toisena, josta parin tunnin jälkeen koitti akustinen soolokeikka solmusalissa. Kolmas esiintyminen samana päivänä oli liikaa, sillä naisen lavaolemuksesta paistoi jo väsymys, eivätkä Devinin kanssa lauletut duetot osuneet aivan kohdilleen. Devinin ja Anneken yhteisesiintyminen oli tietysti liian herkullinen tilaisuus jättää käyttämättä, molemmat kun olivat festivaalilla omilla keikoillaan samana päivänä. Yhdeksän kappaleen settilistaan sisältyi ainakin Devin Townsend Projectin tuoreimman ”Transcendence”-albumin parhaimmistoon kuuluva ”Failure”, keikan päättänyt hurmoksellinen ”Higher” sekä Anneke van Giersbergenin kanssa duetoitu poppisävelmä ”Ih-Ah!”, joista viimeisin toimi huomattavasti paremmin kuin helmikuisella keikalla The Circuksessa. Festarisetti olisi ollut pirteämpi vaikkapa ”Offer Your Light”-menoveisulla täydennettynä, ja hieman penkin alle mennen ”Ih-Ahin” olisi voinut korvata jollain raskaammalla, mutta keikka oli joka tapauksessa oikein hyvä näinkin, ja Devin Townsendin vannoutuneista faneista koostuvalle yleisölle kelpasi kyllä kaikki mitä soitettiin. (Ossi)

Illan odotetuin yhtye oli itselleni norjalainen black metal-legenda Mayhem, vaikkakaan mielipiteeni myöskään Mayhemista eivät aina ole olleet silkkaa kehumista. Itse asiassa mielestäni Mayhem on yksi yliarvostetuimpia black metal-yhtyeitä, joka on koko yli 30-vuotisen uransa aikana tehnyt yhden onnistuneen albumin ja loput pelkkää mitäänsanomatonta paskaa. Mutta! Ja nyt täytyy painottaa tuota tärkeää sanaa ”mutta”, tuo yhtyeen omasta mielestäni ainoa onnistunut albumi kuuluukin sitten ihan kaikkien aikojen black metal-albumeiden terävimpään kärkikolmikkoon ja tiedossahan oli toki etukäteen, että yhtyeen settilista tulee koostumaan pelkästään tuosta albumista, joka soitetaan keikalla alusta loppuun. Kyseessä on siis tietysti vuoden 1994 mestariteos ”De Mysteriis Dom Sathanas”. Vaikka itse keikan alkua hiukan latisti vokalisti Attila Csiharin mikrofoniongelmat avausraidassa ”Funeral Fog”, niin näiden ongelmien korjausten jälkeen Mayhem jopa ylitti kaikki odotukset. Mustissa kaavuissa soittanut yhtye ei sinällään itse lavashowssa esittänyt mitään ennennäkemätöntä, mutta tiukasti ja virheettömästi soitettu setti ei sitä kaivannutkaan. Sen sijaan etenkin äänimaailma oli luotu niin täydellisesti ”De Mysteriis Dom Sathanas”- albumin kaltaiseksi, että jopa rumpali Hellhammerin tomit oli saatu kaikumaan samalla tavalla. Ja tietysti setin jälkimmäisellä puolella nähtiin myös Attilan rituaalimaiset performanssit pääkallon ja kynttilöiden kanssa. Vaikka ”De Mysteriis Dom Sathanas” -albumi on pyörinyt julkaisun jälkeen varmasti kymmeniä tuhansia kertoja levysoittimessani, sen kuuleminen livenä avasi levyä entuudestaan ja se tunne, jos mikä teki Mayhemista Tuskan perjantain ylivoimaisen voittajan. (Riku)

Mayhem

Mayhemin keikan jälkeen vessoille mentäessä sai kävellä kirjaimellisesti kusessa. Olut oli ilmeisesti virrannut ja kusilaarit tukkiutuneet sitä mukaa. Kengät eivät sentään pahemmin vaurioituneet. Tällaiset pikku ongelmat nyt melkein kuuluvat festarimeininkiin. Nähdessäni kahden turvamiehen taluttavan naista, joka ei omilla jaloillaan pysynyt, mietin, että nythän on vasta ensimmäinen päivä. Mielessäni jo pohdin minkälainen örvellys olisi huomenna tulossa. (Taru)

Vuonna 2015 Tuska-festivaalien ensimmäisen päivän pääesiintyjä oli Sabaton, ja tänä vuonna samainen kunnia lankesi samaiselle orkesterille. Tämän ja edellisen Tuska-vierailun välissä ruotsalaisviisikko on keikkaillut Suomen rajojen sisäpuolella peräti seitsemän kertaa, eli bändi on tullut tutuksi suomalaisyleisölle ja päinvastoin. Laulaja Joakim Brodén otti itsekin asian puheeksi ennen ”Attero Dominatus”-kappaletta, joka kuulema valikoitui settiin fanien puolesta toivotun vaihtelun vuoksi. Brodén kommentoi myös suomalaisfanien omistautumista huomauttamalla, että eturivissä oli paljon samoja naamoja kuin bändin edellisen päivän keikalla Provinssirockissa.

Tuskassa koettu Sabaton-keikka oli kuin suora toisinto viime helmikuussa Helsingin jäähallissa nähdystä, niin hyvässä kuin pahassa. Setti oli lähestulkoon sama, bändin musisointia tukivat näyttävä videoscreeni ja pyrot, ja se kisaväsymys niin yleisön kuin bändin puolelta, joka jo alkukeväästä oli havaittavissa, näkyi Tuskassa nyt vielä selvemmin. Kun samainen bändi soittaa lähemmäs kymmenen keikkaa Suomen kokoisessa maassa parin vuoden sisään, on yleisön vaikea tuntea enää uutuudenviehätystä, eikä Joakim Brodénin tasoinenkaan keulahahmo sitä viitsi teeskennellä. Teknisesti keikka oli oikein hyvä. Soundit olivat kunnossa, videotaulun ja pyrojen kaltaiset erikoisefektit elävöittivät esitystä siinä missä itse soittajat itse eivät jaksaneet riehua kuten ennen, ja kahdeksantoista kappaleen setti oli kattava läpileikkaus yhtyeen urasta, uusimpiin levyihin toki selvästi painottuen. Pakollisten Suomi-biisien (”White Death”, ”Talvisota”, ”Soldier of 3 Armies”) ohella soittolistaan sisältyi ”Screaming Eaglesin” ja ruotsiksi lauletun ”Gott Mit Unsin” kaltaisia piristysruiskeita. Yksi murheellinen esimerkki suomalaisfanien Sabaton-ähkystä koettiin ennen ”Swedish Pagans”-kappaletta. Tapana on ollut, että jossain vaiheessa keikkaa yleisö alkaa spontaanisti hoilaamaan biisin melodiaa, jonka jälkeen yhtyeen on näennäiseksi harmikseen pakko soittaa se. Nyt Brodénin oli erikseen yllytettävä yleisöä tuohon hoilaamiseen, jotta he saivat syyn kappaleen esittämiseen.

Sabaton

Joka tapauksessa Sabatonin faneille puolentoista tunnin setti melodista metallia isolla showlla tarjosi varmasti vastinetta rahoille. Bändi on nyt siirtymävaiheessa, jossa vanhat maneerit pyritään korvaamaan isojen areenojen liveproduktiolla. Eteenpäin ja isommaksi pyrkiminen on sinänsä kunnioitettavaa, mutta vähän sääliksi käy niitä, jotka missasivat bändin sen muutama vuosi sitten huipentuneen hurmoskauden aikana. (Ossi)

Kirjoittanut: Riku Mäkinen, Taru Ruusu, Ossi Kumpula

Kuvat: Pasi Eriksson, Teemu Siikarla

Lue lisää aiheesta

Saatana valtaa Turun jo kuudetta kertaa – Turku Saatanalle VI -ohjelmisto valmis Barathrum Kuudetta kertaa järjestettävä Turku Saatanalle -festivaali tuo black metalia Turun Kåreniin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kymme...
Norjalainen Honningbarna yhteiskiertueelle Huoran kanssa helmikuussa Norjalainen punkrock-yhtye Honningbarna julkaisee joulukuussa uuden albuminsa ”Voldelig Lyd” ja kiertää helmikuussa Suomea yhdessä kotimaisen kova...
Tormentorin kanssa Steelfestiin saapuva Attila Csihar: ”Suomessa on yhä todella kova metallisk... Norjalaisen black metalin legenda Mayhem esiintyi Suomessa kahden keikan verran soittaen niin Tampereella kuin Helsingissä. Yhtye esitti molemmill...
Paluu black metalin juurille – Mayhem jakoi perintöään vakuuttavalla otteella Nosturissa Mayhem @ Nosturi Norjan legendaarisimpiin black metal -yhtyeisiin lukeutuva Mayhem palasi lokakuussa Suomeen kahdelle klubikeikalle tänne jo parii...