Tuska-Torstai tarjoili neljännen kerran tänä keväänä bändejä metallin spektrin eri päistä

Kuva: Aleksandra Majak

Tuska-Torstai porskutti jykevästi jo neljänteen esikarsintaan 26.4. Bar Loosessa. Jälleen päästiin ihmettelemään Tuska -festivaalin lavalle halajavia bändejä metallispektrin eri päistä.

Illan kickstarttasi Nightstryke, jonka keikkapakua minulle hehkutettiin jo ennen esitystä. 80-luku oli heti vahvasti mukana. Quet Riot ja etenkin Iron Maiden nousivat vahvasti mieleen. Bändistä tuli mieleen jokaisen kasarileffan stereotyyppi hevibändistä. Häpeilemättömästi sinne kultaiselle kahdeksankymmentäluvulle heittäytyminen ei ollenkaan haitannut. Esitys oli viihdyttävä ja erittäin energinen. Basistin työskentelystä tuli ajoittain mieleen metallibasistin suurmies Steve Harris, ja vokalisti toi hieman mieleen Paul Di’Annon, mutta jos Di’Anno vain pystyisi vetämään niitä korkeitakin nuotteja. Pojilla tuntui olevan lavalla hauskaa, ja välispiikit olivat paikoin loistavaa tasoa, kuten ”jos ei tää musa kiinnosta, ni menkää vaikka vaihtamaan vaipat.” sekä iskevä ”ostakaa kaljaa!” Esitys oli röyhkeä, häpeilemätön ja hiottu, eli sitä myöten todella hyvä. Kasariunelmat ei kuole koskaan.

Kuva: Aleksandra Majak

Vuoroon Diregod, joka pistää pelin hyvin käyntiin. Laulajan soundissa on jotain pirun tuttua, mutten meinaa saada mieleeni mitä. Kenties etäistä samanlaisuutta Sentenced Ville Laihialaan. Diregodin laulaja on myös helvetin pitkä mies, joka vetää vakuuttavasti ja melko vaivattoman näköisesti matalat örinät ja korkeat kirkaisut. Setin alussa bändillä on jotain teknisiä vaikeuksia, joita hieman sadatellaan lavalla. Meno pysyy hyvänä silti. Bändin laulaja-frontman osaa tonttinsa. Pitää päänsä kylmänä, ja on rauhallisen ja iloisen oloinen läpi setin. Soitto kulkee hyvin ja yleisö nauttii. Tämä bändi on myös tähän mennessä ensimmäinen, joka esittelee soittajansa nimeltä läpi. Aivan loppua kohden setti hieman lässähtää omaan korvaan, jotain pientä terävyyttä, niin kiinnostus jaksaisi kantaa päätyyn asti. Kaiken kaikkiaan hyvä esitys.

Kuva: Aleksandra Majak

Lavalla kiipeää vihaisen näköistä ukkoa, ja Pahan ikoni pistää moottorin käyntiin. Tämä suomi-thrash tulokas ei paljon vertailussa Mokomaan ja Sta1minaan kalpene. Sakara Recordsille tämäkin samoin tein! Poppoo ottaa myös yleisön hyppysiinsä ja tähän mennessä Tuska-Torstain kovin pitti pyörii läpi keikan. Rumpali paahtaa kuin raivohullu, ja muu bändi pysyy mukana. Setti on perkeleellisen tiukka, ja yleisö syö suoraan bändin kädestä. Poikien rock-elkeet ovat sopivan röyhkeitä ja kaikki tuntuu toimivan. Helvetin kova esitys.

Kuva: Aleksandra Majak

And now for something completely different. Rückwater astuu Loosen lavalle ja tuo mukanaan aavikon Suomeen.  Tähän väliin esitys on kuin raikas tuulahdus jostain Joshua Treen liepeiltä. Hyvä sekoitus sludgea ja stoneria. Boogie on kova ja basso mörisee ja värisee kulkusissa asti. Trio soittaa muuten todella hyvin yhteen, mutta joissain kohdissa tuntuu kuin yhteislaulut vähän sakkaavat. Tämä ei kuitenkaan haittaa, kun muu soitto on priimaa. Kyuss ja Fu Manchu nousevat mieleen. Helvetin hienoa huomata, että musiikin avulla Suomessa vapuntienoilla voi matkata aavikolle.

Kuva: Aleksandra Majak

Eartheria esittelemään pyyteetöntä porilaista meininkiään. Ja se meininki on progressiivista death metallia. Örinälaulu tarraa kiveksistä eikä päästä irti. Mielleyhtymiä tulee vedettyä dödiksen pioneereihin Deathiin sekä tämän hetken progemetallin suureen nimeen Mastodoniin. Bändi soittaa hyvässä synkassa päät painuksissa paahtaen menemään. Esitys on vakuuttava, mutta tällainen musiikkityyli vaatisi selvää faniutumista, jos esityksestä haluaisi nauttia täysin siemauksin. Tällaisenäänkin keikka on hyvä, ja jättää jälkeensä sellaisen maun, että bändi vaatii sitä syvempää perehtymistä. Pitänee laittaa soittolistalle, ja kuunnella hyvällä ajalla enemmän.

Illan esitykset laittaa pakettiin Justice Theory, joka herättää heti mielenkiintoa intronauhalla, jonka taustalle on miksattu The Prodigyä. Pojat ovat myös löytäneet kivat maskit itselleen, mutta ilmeisesti budjetti on tullut vastaan laulajan kohdalla, joka on siis bändistä ainoa, jolla ei ole naamaria keikalla. Tällaisilla ulkomusiikillisilla seikoilla mielenkiinto herätettiin, mutta mitään odotuksia ei lunastettu. Laulajan falsetit tuntuvat koomisilta, ja basisti ja kitaristi vaihtavat paikkoja teatraalisesti keskenään. Meininki on kuten poikien hiustyyli: liian kliini. Aina kun meininki alkaa vaikuttaa lupaavalta, meno lässähtää eikä lupauksia lunasteta. Hattua pitää nostaa rumpalille, joka paukuttaa hyvin läpi setin. Jalustan teinipoikamaisen uhon, tyyliin ”fuck this place up!” alta vie se, kun maskit ei meinaa pysyä paikallaan ja niitä joudutaan nostelemaan. Kai tällekin jostain yleisönsä löytyy, mutta omaan korvaan tämä on tylsää taustahöttöä. Loppua kohden basisti heristelee nyrkkiään soittaessaan, mutta tämä vain korostaa sitä, että nämä biisit voi vetää hakkaamalla vain sitä basson ylintä kieltä.

Hikinen torstai-ilta saadaan päätökseen, kun yleisöäänillä jatkoon suuntaavat Diregod sekä kuulemma brutaalin äänimäärän kerännyt Pahan Ikoni. Metallipäät pääsevät tasoittelemaan vappua jo 3.5. Bar Looseen, kun Tuska-Torstai nostaa lavalle seuraavat Tuska- festivaaliesiintymisestä unelmoivat orkat. Silloin luvassa ovat Grin, LICUATION, Saints For Mass Production, Stoner Kings, The Nomad ja Torchia.

Raportti: Ville Riste
Kuvat: Aleksandra Majak

Kommentit