Ufomammut sukeltaa entistä syvemmälle stoner doomin ja psykedelian väliseen yhteyteen

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 31.12.2017

Jos maailmasta pitäisi valita yksi doom-yhtye, joka tekee kaiken täysin omalla tavallaan ja on samalla onnistunut luomaan jotain, jolla on valtavan suuri taiteellinen arvo, se olisi Ufomammut. Psykedeelinen äänimaisema, murskaavat soundit ja valtavalla voimalla junnaavat riffit ollaan kuultu erilaisina variaatioina milloin yksittäisinä kappaleina ja milloin albumikokonaisuuksina.

Kahdeksannen albumin kohdalla osataan jo suunilleen odottaa, miltä uusi Ufomammut kuulostaa, mutta mikään ei silti ole varmaa ennen kuin musiikki on kuultu. Ufomammutilla on paljon innokaita kuuntelijoita ja lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt ura takanaan, mutta sen musiikissa ja tekemisissä ylipäätään on säilynyt mysteerin ja arvaamattomuuden tunne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellinen studioalbumi ”Ecate” on toisaalta tyylillisesti Ufomammutia helpoimmin lähestyttävästä päästä, mutta toisaalta sen erilaiset osaset muodostavat yhden kokonaisuuden, jonka sisäistäminen vei aikansa. Se koukutti heti alkuunsa, mutta kaiken sai irti vasta useamman kuuntelukerran jälkeen.

”8” on hieman erilainen, ja Ufomammutilla onkin ollut tapana viedä musiikkiaan aina jollain tapaa eteenpäin uusilla levyillään. Äänimaailman psykedelia on entistä vahvemmin läsnä ja entistä hallitsevampi osa kokonaisuutta. Riffit junnaavat hypnoottisesti paikallaan ja kappalekokonaisuudet kasvavat niiden ympärillä pikkuhiljaa suuremmiksi räjähtäen sopivilla hetkillä käyntiin vaipuen hetken päästä takaisin unenomaiseen leijailuun, johon lähes koko albumi perustuu. Leijailuun, joka on enemmänkin psykoottinen painajaisuni kuin autuas rauhan tunne. Jos psykoosi olisi musiikkia, Ufomammutin ”8” olisi aika lähellä sitä.

Ufomammut jatkaa matkaansa entistä syvemmälle stoner doomin ja psykedelian väliseen yhteyteen, joka vaikuttaa levy levyltä vahvemmalta. ”8” on osoitus Ufomammutin ainutlaatuisesta taiteellisesta näkemyksestä ja taidosta sen toteuttamiseen. Tällaista musiikkia luodaan vain intohimosta luomiseen itseensä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

Kappalelista:
1. Babel
2. Warsheep
3. Zodiac
4. Fatum
5. Prismaze
6. Core
7. Womdemonium
8. Psyrcle

Ufomammutin kotisivut
Ufomammut Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat