Unearth – Darkness In The Light

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.7.2011

Unearth on varmasti yksi niistä yhtyeistä, jonka jokainen metalcoren ystävä tuntee. Vahvoihin melodioihin ja groovaaviin breakdowneihin nojaava yhtye on ottanut saman suunnan tuotannossaan kuten Killswitch Engage ja uudella levyllä kuullaan enemmän radioystävällisempiä sävyjä.

Omasta mielestä Unearthin ylivoimaisesti paras albumi on ”III: In The Eyes Of Fire”. Vaikka ”The March” oli vielä ihan hyvä julkaisu, totta kai arvostelijana toivon, että suuntaus on käännetty takaisin ”Sanctity Of Brothersin” ja ”This Glourious Nightmaren” kaltaisiin raskaampiin biiseihin. ”Ruination Of The Lost”, tältä albumilta ennakkoon julkaistu biisi antoi jotain toivoa tästä. Mutta heti levyn pyörähtäessä käyntiin, on selvää, että tämäkin albumi kulkee selvästi ”The Marchin” jalanjäljissä, vieden melodisuuden vielä yhtä askelta pidemmälle – nyt soppaan on lisätty nimittäin vielä puhtaat laulut.

Kyllä arvon ystäväiseni, ei ole aihetta pyörtyä vaikka puhtaita lauluja kuullaankin. Vaikka on kyllä myönnettävä, että kyseiset puhtaat laulut kuulostavat hyvin mitäänsanomattomilta. Olisi ehkä kuitenkin voinut miettiä niiden karsimista, koska Trevor Phipps hoitaa huutopuolen edelleen tyylillä läpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On myös nostettava esille ne paljon puhutut melodiat. Kyllä ne useimmiten toimivat, mutta parin kappaleen kohdalla melodisointi nostetaan niin överiksi, että vakavaksi vetää. Tästä esimerkkinä vaikkapa ”The Fallen” kappale – mihin ovat hävinneet Unearthin musiikista ne riffit jotka jyräävät kaiken edestään?

Jottei mene pelkäksi haukkumiseksi on sanottava, että kyllä levyltä vielä hyviäkin kappaleita löytyy. Loppupään ”Coming Of The Dark” ja levyn päättävä ”Disillusion” pistävät pään nyökyttämään. Melodisemmista kappaleista myös ”Last Wish” on ehdottomasti levyn parhaimmistoa.

Tämä levy oli vaan pettymys. Kyllä muutaman kappaleen voi nostaa hyvällä omallatunnolla soittolistoille, mutta kokonaisuutena levy on itseään toistava, yllätyksetön ja tylsä. Kappaleet noudattavat suurin piirtein samaa kaavaa joka ikinen, ja tämä alkaa tympiä suuresti levyn loppuvaiheessa. Kyllä Unearth varmasti pystyy parempaankin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5/10

Kappalelista:
1. Watch It Burn
2. Ruination Of The Lost
3. Shadows In The Light
4. Eyes Of Black
5. Last Wish
6. Arise The War Cry
7. Equinox
8. Coming Of The Dark
9. The Fallen
10. Overcome
11. Disillusion

http://unearth.tv/

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 comments on “Unearth – Darkness In The Light”

  1. Arto Mäenpää

    Mä itseasiassa kyllä pidin albumista. Onhan se vähän erilaisempi kuin Unearthin vanhemmat tuotokset ja tosiaan ehkä vähän ”mainstreemimpi” tuotos, mutta kuitenkin kaiken kaikkeaan todella hyvin kasattu kokonaisuus. Itse olisin ehkä antanu 7-8 / 10 tälle lätylle.

  2. Sakari Mattila

    No kyllä tää levy ansaitsee paljon paremman arvosanan, tää on tosi hyvä levy, ei pidä aina verrata mitä bändi on aijemmin tehny!, ulkomaan mediaki on antanu tosi hyviä arvosanoja… Kyllä taas huomaa että on yhen ihmisen mielipide, koskaan ei kannata luottaa kehenkään/mihinkään, ennen ku ite näkee tai kuulee.

  3. Tommi Hämäläinen

    Nyt vasta ehin kuunnella kunnolla tän levyn, mulle tää iskee sata kertaa enemmän ku ”The March”. Mut on tästä silti ”The Oncoming Storm” jo aika kaukana.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat