Uusi huhu Gunnareiden ympärillä: Tiedote maailmankiertueesta enää päivien päässä?

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2016

Guns N Roses 2015Olemme uutisoineet Guns N’ Rosesiin liittyviä huhuja viime aikoina melkoisen paljon sivustollamme ja suurin osa noista huhuista onkin osottautunut myöhemmin todeksi. Nyt Dish Nationin julkaiseman artikkelin mukaan yhtye on julkaisemassa virallisesta ilmoitusta maailmankiertueestaan muutaman päivän kuluessa. Uutisen mukaan ensin luvassa on isoja festivaaleja Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joiden jälkeen kolmekymppisiä juhliva yhtye lähtee suurelle maailmankiertueelle. Nähtäväksi jää tuleeko tämä huhu toteutumaan mutta huhun lähteeksi väitetään jotain yhtyeen sisäpiiriin lukeutuvaa henkilöä. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Luetuimmat

Uusimmat