Uusi levy-yhtiö 7:45 Records kiinnitti Hateformin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.10.2007

7:45 Records on uusi metalliin ja rockiin keskittyvä label, jonka kunnianhimoisena tarkoituksena on tuottaa ja markkinoida yhtyeitä, joilla on tallella intohimo musiikkia, sitä tärkeintä, kohtaan. Tavoitteena on tuoda esiin bändejä, jotka haastavat kuulijansa ja tarjoavat tuoretta ja kiinnostavaa kuultavaa kaiken ylituotetun moskan keskelle.

Perfect Sound Oy -yhtiön ja studioiden yhteyteen sekä Samsara- ja Presence Records -labelien kylkeen perustettavan 7:45 Recordsin toiminta saa virallisen lähtölaukauksensa tammikuussa 2008 kun ensimmäinen julkaisu, Hateform-yhtyeen vielä nimeämätön debyyttialbumi, näkee päivänvalon. Levyn studiosessiot starttaavat lokakuun puolessa välissä.

Vuonna 2004 perustettu Hateform koostuu pitkän linjan muusikoista, joista rytmiryhmä Laisto-Suodenjärvi-Vähämaa on soittanut yhdessä jo reilut kymmenen vuotta. Petri Nyström löydettiin mikin varteen heti yhtyeen alkutaipaleella, ja alkuperäisen kitaristin Ville Vännin keskityttyä Insomnium-velvollisuuksiinsa toiseen kitaraan rekrytoitiin Tom Gardiner.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi demoa, joista viimeisin valittiin kuukauden demoksi sekä Infernossa, Imperiumissa että Soundissa, ja kymmeniä keikkoja niin Diablon, Pain Confessorin kuin Mokomankin kanssa tehtyään bändi on enemmän kuin valmis ensimmäiseen albumiinsa. Hateformissa yhdistyvät sekä tekninen taituruus että laadukkaat ja kuulijaansa lihakoukun tavoin tarraavat kappaleet – 2008 aukeaa siis erittäin lupaavasti uuden suomalaisen metallimusiikin saralla.

www.hateform.net

www.745records.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.myspace.com/hateform

www.myspace.com/745records

Luetuimmat

Uusimmat