Vähintäänkin yllättävää – arviossa uusi New Waters-levy

Kirjoittanut Tom Frankton - 28.4.2018

Kotimainen New Waters ei varmaan kovin monelle tuttu nimi ole, vaikka onkin ilmeisesti jo muutaman vuoden ehtinyt yhdessä soitella. Ehdin itsekin hetken luulla ”Experiencen” olevan bändin ensimmäinen levytys, mutta vain hyvällä – sillä jos ug-bändin debyytti olisi tätä tasoa, se olisikin jo jotain muuta.

Musiikillisesti bändi kulkee jossain Convergen kaltaisten bändien joukossa, mutta kovin tarkkaa vertauslistaa on hankala antaa, sillä bändi tuntuu ottaneen vaikutteita ties mistä. Ajoittain vedetään edellämainitun legendan vimmalla (tai ainakin osalla siitä, mikä lienee kuitenkin tarpeeksi), kun taas välillä heitetään sekaan mathcorevaikutteista kulmikkaampaa riffittelyä. Ajoittain mennään hieman sludge/doomahtavalla viballa, ja parissa kohtaa ilmoille heitetään sen asteen kikkelimmät kitarasoolot, ettei juuri voi olla myhäilemättä yllätyksestä. Ensimmäinen kuuntelukertani olikin helposti paras, sillä koskaan ei voinut oikein odottaa, mitä bändi kuulokkeisiin seuraavaksi iskee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä uutuuden tunne katoaa luonnollisesti kuuntelukertojen myötä, mutta onneksi New Watersin musiikillinen anti on tarpeeksi kiinnostavaa poukkoilevuutensa ulkopuolella. Jokainen riffi ja vaikute tuntuu harkitulta ja rakkaudella mukana olevalta, ja on mukavaa nähdä bändin näin avoimesti valjastavan mitä haluaa musiikissaan. Moni bändi tyytyy turhan paljon toistamaan saman alan bändien kliseitä ja tottumuksia, joten on virkistävää, että New Waters tuntuu oikeasti tekevän juuri, mitä haluaa. Esimerkiksi ”Kinahmi”-kappaleen kaltaista tunnelmointia tuntuisi odottavan joltain Roadburn-festareiden piireissä hypetetyltä bändiltä, kun taas etenkin kevyn alkupäässä kuultava vauhdikas meininki tyydyttänee ainakin osan tyhjiöstä, jonka Trap Them jätti jälkeensä.

”Experiencen” miksauskin on kiitettävän hyvin hoidettu. Soundit eivät ole turhan mutaisat tai terävät, vaan mukava balanssi on löydetty. Bassoa saisi toki olla hieman lisää, mutta tämä saattaa johtua myös kuulokkeistani, tiedä sitä. En tiedä, onko levy ammattimaisesti äänitetty tai kotioloissa, mutten hämmästyisi jos oikea vastaus olisi näistä ensimmäinen. Kitarasoundit ovat varsinkin musiikkiin juuri sopivat, esimerkiksi ”No Rest”-kappaleen lopussa. Ainoaa moitittavaa löytyy vokaaleista, joiden esitys on toki raakaa, mutta ajoittain turhankin, jättäen ne hieman epäselviksi.

Kaiken kaikkiaan ”Experience” on vauhdikas ja melkoisen tyydyttävä kokemus, vaikka ajoittain hieman hiomaton. Levyä on hankala kuvailla sekä hyvässä että huonossa, sillä kappaleista vain ne erilaisimmat osiot sisältävät onnistuvat jäämään kunnolla päähän edes hetkeksi. Vaikka bändi komppaa vauhdikasta hardcoreaan ties millä kikkailulla ja post metal-viboilla sun muulla, itse kappaleet eivät loppujen lopuksi ole hirvittävän koukuttavia. Toivon että tämä arvostelu ei vaikuta vain parin kuuntelukerran perusteella tehdyltä, sillä muiden kiireiden ohella näin monialaisesta levystä on hankala saada jotain järin konkreettista sanottua, vaikka levy on pyörinyt melko tasaisesti soitossa viimisen viikon ajan. Mikäli vokaalien epäselvyydestä päästäisiin eroon ja kappaleisiin saataisiin jotain, mikä saisi kappaleet jäämään päähän, voisi ”Experience” nousta hieman korkeammalle. Tuo edellämainittu ensikokemus oli kuitenkin vähintään yllättävä, että voin antaa anteeksi osan levyn epäselvyydestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

1. Bet
2. Languish
3. Ravens
4. Sewed My Mouth Shut
5. No Rest
6. Tirade
7. Ruin
8. Kinahmi
9. Addict
10. Experience

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat