Vaikutteeni kappaleina: Kuisma Aalto / Mokoma

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.9.2012

Kotimaisen metallin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Mokoma julkaisee odotetun jo järjestyksessään yhdeksännen albuminsa nimeltä ”180 astetta” lokakuun 19. päivä Sakara Recordsin kautta. Kaaoszine pyysi yhtyeen kitaristia Kuisma Aaltoa listaamaan viisi kappaletta, jotka ovat vaikuttaneet häneen muusikkona tähän asti eniten. Lue lisää nähdäksesi Kuismaan eniten vaikuttaneet kappaleet sekä miehen kommentit kyseisiin kappaleisiin liittyen.

1. Jan Hammer – ”Crockett’s Theme”:

”Tämän biisin myötä oivalsin, että Aaronin pianokoulun puuduttavien sormiharjoituksien lisäksi pianolla voi ihan itse soittaa jotain mitä on ihan itse korvakuulolta opetellut, ja että lopputulos kuulostaa hienon kuuloiselta musiikilta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. Sepultura – ”Inner Self”:

”Tämä biisi muutti elämäni. Rankka Metalli meni pysyvästi sieluun kun näin tämän videon ensikertaa MTV:n Headbangers Ballissa. Ensimmäinen kitara tuli hankittua myös näihin aikoihin.”

3. Stone – ”White Worms”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tämän biisin myötä syntyi tajuntaa laajentava oivallus kitaraharmonioiden olemassa olosta. Siitä että hevibändissä komppikitaroilla on eri stemmoja ja lisäksi voi soittaa päälle useita kerroksia oktaavikitaroita, jotka sitten kokonaisutena muodostavat hienon kuuloisia harmonioita.”

4. Meshuggah – ”Transfixion”:

”Tämä biisi osoitti, että matalavireiset kitarat voivat kuulostaa samaan aikaan tiukoilta ja teknisiltä, sekä rankoilta ja jyrääviltä. Ja että monimutkaisetkin rytmikuviot voivat groovata sairaan mageesti.”

5. In Flames – Bullet Ride:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tämä biisi oli rohkaiseva esimerkki siitä, että ”urporässiin” voi yhdistä kauniita melodioita ja tunnelmia. Biisi voi olla saman aikaan rankka sekä herkkä, ja alastomaksi riisuttuna hyvä metallibiisikin voi olla vain ja ainoastaan hyvä popkappale.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat