Vaikutteeni kappaleina: Ville Lamminaho / Noumena

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.4.2013

Noumena_2013_1Ähtäriläinen melodista death metallia soittava Noumena julkaisee 18. päivä huhtikuuta uuden ”Death Walks With Me” nimeä kantavan albuminsa yhtyeen oman Haunted Zoo Productions -levymerkin kautta. Kaaoszine tavoitti sähköpostitse yhtyeen kitaristin Ville Lamminahon, joka paljasti meille viisi kappaletta, jotka ovat hänelle toimineet suurimpana musiikillisena vaikutteena. Lue lisää katsoaksesi Villen valinnat sekä lukeaksesi Villen kommentit valintoihin liittyen.

Ville Lamminaho alustaa valintojaan seuraavasti:

”Listasta tuli aika pitkälle 90-luvun nostalgiaa, mutta siellä Noumenan musiikin perusta onkin. Valitsin erityisesti sellaisia biisejä ja bändejä, jotka ovat vaikuttaneet Noumenan musiikin tekemiseen, vaikka olen toki säveltänyt paljon muutakin musiikkia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Paradise Lost – ”Pity The Sadness”:

”Vaikka se tuntuu tänä päivänä vähän hassulta, niin teinivuosina paras tapa löytää uutta musiikkia oli minulle Music Televisionin Headbanger’s Ball –ohjelma. Se tuli aina nauhoitettua videokasetille ja katsottua parhaat musiikkivideot kerta toisensa jälkeen. Pity The Sadness oli oikeastaan ensimmäinen biisi, jossa sisäistin örinälaulut toden teolla. Muistan vielä, kuinka kuuntelin tämän biisin ja mietin, että onpa kova örinälauluista huolimatta. Muutaman kuuntelun jälkeen laulutkin alkoivat uppoamaan ja sitten olivatkin jo vinyylit tilauksessa. Paradise Lost on aina ollut musiikillisesti tärkeimpiä vaikuttajiani ja tämä biisi yksi niistä, missä melodian ja raaemman vokalisoinnin yhdistelmä toimii kuin tauti.”

2. Carcass – ”Heartwork”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kuulin Heartwork-levyä ensimmäisen kerran kaverini pihalla kasettimankasta kauniina kesäpäivänä, ja se teki lähtemättömän vaikutuksen. Levyn nimibiisi on jotenkin sellainen, jossa kaikki palaset ovat aivan täysin kohdallaan. Olen joskus miettinyt, että jos olisi joku biisi maailmassa, minkä olisin halunnut itse tehdä, se olisi tämä. Muut Carcass-levyt eivät ole tehneet minuun samanlaista vaikutusta, vaikka sinänsä laadukkaita tuotoksia ovatkin. Uudelta levyltä odotan paljon.”

3. Dissection – ”Thorns Of Crimson Death”:

”Dissectionin Storm Of The Light’s Bane on yksi maailmanhistorian parhaita levyjä. Sitä tehdessä tähdet ovat olleet kohdallaan, kaikki toimii niin hyvin: biisimateriaali on timanttia alusta loppuun, soundit tukevat musiikkia mahtavasti ja sanoituspuolikin on vakuuttavaa. Kuuntelen levyä edelleen aika usein, ja se onnistuu kietomaan minut pauloihinsa aina vaan uudelleen ja uudelleen. Thorns Of Crimson Death on ehkä se kaikista paras biisi tältä levyltä, ja yhdistelee akustisia ja särötettyjä elementtejä tavalla, mikä on vaikuttanut Noumenalle säveltämiini biiseihin melkoisesti.”

4. Edge Of Sanity – ”Blood-Colored”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Edge Of Sanity on yksi suosikkibändeistäni ja melodisen death metalin kategoriaan menevistä bändeistä se, joka on vaikuttanut omaan sävellystyöhöni vanhan Amorphiksen ohella kaikista eniten. Bändin materiaali on aika epätasaista ja joukkoon mahtuu paljon turhia biisejä ja levyjäkin, mutta parhaimmillaan Edge Of Sanity on tuottanut Blood-Coloredin kaltaisia helmiä, joita tulee kuunneltua vielä hengityskoneessakin. Puhtaiden laulujen ja örinälaulun vaihtelu tässä biisissä on samankaltaista, mitä löytyy Noumenan tuotannosta kautta linjan.”

5. The Gathering – ”Nighttime Birds”:

”The Gathering oli ensimmäisiä naislauluvetoisia metalliin kallellaan olevia bändejä. Anneke on edelleen aivan upea laulaja ja kaikista eniten minuun vetoava naisääni. En ole koskaan pitänyt erityisesti esimerkiksi oopperatyyliin tai rock-henkisesti laulavista naisista metallibändissä, jotenkin luonnollinen laulusuoritus herättää minussa kaikista suurimmat tunteet. The Gathering on Anatheman ja Tiamatin ohella ollut ehkä tärkein vaikuttajani laulumelodioiden sävellyksessä, joten Noumenan biiseistä löytyy varmasti kaikuja tästä paljon.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat